Vihreä maapallo

Kesäloman viimeiseksi arkipäiväksi osui monenlaista puuhaa. Pikkujuttuja, joita on helpointa hoitaa arkivapaalla, kuten pari paristonvaihtoa kelloliikkeessä ja säästölippaan tyhjennys pankissa.

Minulla on ollut maapallon mallinen säästölipas jo pitkään, vuosikymmeniä. Joskus hamalla 1970-luvulla, kun oli aiheellista avata pankkitili, oli poikalapsen tärkein prioriteetti säästölippaan malli. Maapallo tuntui hienommalta kuin tarjolla olleet kilpailijansa.

Tänään lipasta tyhjennyttämään mennessäni pankkivirkailija kutsui kaksi kollegaansa ihmettelemään retroesinettä. Maapalloja oli erivärisiä, muistelimme porukalla. Minulla oli vihreä.

Lapsena vihreä maapallo näytti kivalta. Vasta tänään tuli mieleen, että jo silloin haluttiin opettaa lapsille, miten maapallo voi olla vihreä, sininen tai punainen, mutta tärkeintä sille on olla mahdollisimman täynnä rahaa.

Aika huonosti on opetuksessa onnistuttu.

Takaisin kiinaan

Tänään jatkuivat kesäyliopiston kiinantunnit kesätauon jälkeen. Oppilaitoksen toimistolle kunniamaininta opiskelijoiden huolenpidosta. Tuntien alkamisesta tuli sähköposti viime viikolla. Aika moni tänään paikalla ollut totesi, että ilman muistutusta olisi jättänyt tulematta.

Kun lomapäivä oli, lähdimme Tampereelle jo hyvissä ajoin. Kävimme tahoillamme pikku ostoksilla: puolisoni haki uuteen saumurinsa lankoja ja minä itselleni army- tai baseball-lippistä muodollisemman lakin ja sisäisen koneiston voiteluun kalaöljyä. Kun aikaa oli, nautittiin vanhan kirjastotalon puistossa paikallisen jäätelötehtaan kesäherkkuannokset. Makuasioista ei voi kiistellä, mutta Tampereen raitti -nimistä makua uskaltaisi melkein suositella.

Ennen oppituntien alkua ehdimme vielä istua hetkisen Sorsapuistossa. Väkeä oli paljon. Enemmistö tapaamme vain nurmella istumassa, joku piknikillä, muutama aurinkoa ottamassa. Mutta erilaisia aktiviteettejakin harjoitettiin. Jotkut hölkkäsivät, yksi seisoi päällään ja muutama teki qigongia (气功) tai jotain samansukuista harjoitetta.

Minulla on vaikeuksia kiinan kanssa - muun muassa - "c"- ja "z"-äänteiden lausumisessa. Puolisoni sai opettajalta tehtäväksi antaa minulle tukiopetusta. Kyllä tämän tukiopettajan ohjauksessa kelpaa: sen olen kokenut usein kirjoitusmerkkien parissa.

Taas hellepäivä

Nukkuminen helpottui toissayönä, kun siirryttiin maan alle betoniseinien suojiin. Makuuhuone on, tyyppitaloille tyypilliseen tapaan, yläkerrassa jota peltikatto lämmittää hellekesinä liikaa. Tuon lämpöenergian kun saisi talveksi talteen ja vastaavasti talven kovimmilta pakkasilta jäähdytysilmaa kesän hellepäiviksi ja -öiksi. Niin mukavat kuin ovatkin, viime syksynä Běijīngistä hankkimamme, valmistajatehtaan mukaan nimenomaan kesäkäyttöön tarkoitetut, silkkipeitteet tulivat tarpeettomiksi jo aikaa sitten yläkerrassa nukkumista yrittäessä. Nyt niiden kanssa taas kelpaa.

Tänään oli taas hellepäivä. Vietimme kuumimmat tunnit suosiolla varjossa ja sisätiloissa. Vielä ei olla hyödynnetty ilmalämpöpumppua jäähdytykseen, mutta senkin aika voi vielä tulla.

Illan varjojen pikkuhiljaa pidetessä hyppäsimme Helkamien selkään ja poljimme Kylmäkoskelle paikkakunnan polkupyöräsuunnistuksen rasteja hakemaan. Säätila oli sen laatuinen, että emme optimoineet lenkkiä lenkiksi, vaan tyydyimme lyhimpiin reittivalintoihin. Jo alkumatkasta totesin olevani tarpeeksi keski-ikäinen ajaakseni ilman paitaa. Tyylitöntä tai ei, mutta mukavaa. Juotavaa oli mukana reilusti: vettä ja vissyä. Joka kerran pullon huulille nostaessa teki mieli juoda se samalla tyhjäksi. Se tankkaustaktiikka vain ei toimi ja mieli oli maltettava.

Valkohäntäkaurisystäviä kaipailtiin, mutta vain kaksi nähtiin. Eivät suostuneet valokuvattaviksi, vaan häntä pystyssä loikkivat metsään.

Taipaleen kylässä tienvarsi oli autoja ja polkupyöriä täynnä. Kentällä pelattiin jalkapalloa isäntänä arvatenkin Veikot. Ensimmäinen rasti saatiin haaviin pian kentän jälkeen Mellolan sillalla. Toinen rasti löytyi mainitun urheiluseuran majan liepeiltä, hyviltä lumitalvilta tutuista hiihtomaastoista, jossa nuoret miehet nyt harjoittivat frisbeegolfia. Laji tuntuu olevan tänä kesänä nuorten suosiossa tällä seutukunnalla.

Kaikki viisi "lenkin" tavoitteena ollutta rastia tuli kierrettyä, viimeisenä Häränkivi. Pitäjähistorian ensimmäisen osan 1950-luvulla kirjoittanut professori S. Suvanto piti tähän Jättiläisenkiveksikin kutsuttuun siirtolohkareeseen liitettyjä kansantarinoita osoituksena siitä, miten vielä keskiajan lopulla kansanusko eli rinnan roomalaiskatolisen kristinuskon kanssa. Kun väki ei jääkausista ja niiden vaikutuksista sellaisenaan tiennyt, selitettiin kiven olemassaolo niin, että jättiläinen oli sen muinoin nakannut järven toiselta puolen.

Kotikylässä päätettiin hakea vielä yksi rasti hyvin helposta paikasta vesitorninmäestä, kun sopivaa tietä kylään oltiin polkemassa. Siellä juotiin vesipullot tyhjiksi. Jalkapallo-ottelu oli vielä käynnissä täälläkin. Kovaäänisistä kuulutetut nimet antoivat ymmärtää, että kotijoukkueen vieraana oli naapurikaupungin Koskenpojat. Sen tähden kai yleisöä oli reilusti.

Sportstracker kertoi matkan pituudeksi 48 kilometriä. Sopivan haastava helleillan lenkki.

Uusi multatehdas ja muita pihapuuhia

Helleviikon alun puhteeksi otettiin kasvijätekompostin uudistaminen. Edellinen palveli noin neljä vuotta. Maatuvan kasvijätteen eri suuntiin kohdistuva paino ja routiva maa panivat kehikot koville ja väänsivät rakennelman monilta kohdin vinoon. Keväällä totesimme, että on uudistuksen aika. Vaikka hopeapajut pari vuotta sitten kaadettiin, tuottavat koivut ja muutama muu kasvi vuosittain sen verran biomassaa, että kompostointi on järkevää ellei välttämätöntä.

Alapäistään jo hieman mädänneet tukitolpat vaihdettiin uusiin kakkosnelosiin, mutta muu lautatavara voitiin käyttää lähes sellaisenaan uuteen rakennelmaan. Tosin lyhensimme hieman jokaista sivua, jotta painoa ei tulisi sisälle yhtä paljon kuin ennen. 

Sään- ja maankestävyyden parantamiseksi muutimme rakennetta tukitolppien ja avattavien laitojen kohdalla, käytimme kehikon kasauksessa aiempaa pidempiä nauloja ja alimmissa laudoissa ruuveja. Taannoinen maatalousnäyttelyostos, uusi akkuporakone-ruuvinväännin, toimi kuin unelma.

Maanantainen pihatyöpäivä oli hikinen. Monta kertaa päivän aikana tyhjensin puolen litran Ukko-Pekka-tuopillisen kylmää vettä, välillä kevyesti vissyllä maustettuna. Hikiseksi tuli tiistaikin, kun kompostiurakan valmistuttua iltapäivän kuumimmilla tunneilla päätin leikata ruohon. Ruohonleikkurin kolmeen kertaan hitsattu työntöaisan alaosa katkesi taas. Se on tapahtunut perinteisesti heinä-elokuun vaihteen tietämissä. Korjauttamisen sijasta, varsinkin kun ammattikoululla ei vielä ole hitsareita paikalla, päätin hankkia uuden. Sellaista ei kotikylän liikkeestä löytynyt, mutta sen sijaan hyvä käytetty sopuhintaan.

Viime viikolta

Kesälomalla olen ollut entistäkin laiskempi päivittäjä. Jotain rivejä olen kirjoittanut silloin tällöin, ja aina ne ovat jääneet julkaisematta.

Maanantaina, 14. heinäkuuta, vietti vuosipäiväänsä Ranskan suuri vallankumous, yksi kihlapari ja yksi panssaripataljoona. Mikä ei kuulu joukkoon? Historiallisesti katsoen keskimmäinen, koska aikanaan valitsimme vain sopivan perjantaipäivän.

Sen sijaan Ranskan vallankumous, sittemmin maan kansallispäivä, ja Suomen panssarivaunujoukkojen vuosipäivä, kuuluvat yhteen. Nuoreen, sisällissodan jäljiltä verillä olevan tasavaltaamme hankittiin ensimmäiset "hyökkäysvaunut" Ranskasta. Kyseessä oli äskettäisessä maailmansodassa koeteltu ja silloiseksi lajinsa parhaaksi todettu Renault FT.

Viime viikon maanantai-iltapäivä tuli vietettyä HÄMPSP:n vuosipäivässä Parolannummella. Saapuminen paikalle sai aikaan hillittömän halun kiskoa päälle keltainen liivi ja ryhtyä työhön: "Pekka ja mä kun oltais täällä, niin..."

Tilaisuus alkoi kenttähartaudella. Yleisön käytöksestä sen verran, että lakin voi ottaa päästä, vaikka ei komentojen koskemaan sotilashenkilöstöön kuuluisikaan. Se olisi oikeastaan sivistyneen ihmisen tunnusmerkki. Virtenä oli 577. Pataljoona ei juuri laulanut eikä yleisökään. Olisin osannut, mutta en kehdannut. Luultavasti olisin saanut kauniin lyyrisen sopraanon mukaan, mutta kaksi ääntä ei olisi paljon auttanut.

Katseltiin ohimarssi - vastaanottajana kotikylänmies, sotakamreeri R. Lehväslaiho - ja soittokunnan kuviomarssi. Soittokunnan esitys oli hauska. Varsinkin siinä vaiheessa, kun ensin rummut, sitten vaskipuhaltimet, ilmoittivat Ravelin Bolerosta, oltiin alueella, mitä nykynuoriso kai kutsuisi nimellä "diippiä". Noh, valitettavasti, esitykseen oli sitten miksattu kaikki komppiin sopiva Pienestä rumpalipojasta alkaen.

Taistelunäytös lentokentällä oli saman tyyppinen kuin joskus ennenkin nähty. Kyseessä oli ilmeisesti moottoroitu taisteluosasto. Takaisin varuskuntaan kävellessä panssariguru Dahl selosti Toverilleen, että MTLBV-vaunuja ei ole järkevää käyttää sen kaltaisessa hyökkäyksessä kuin näytöksessä esitettiin. Ainakin yksi reserviläinen, tuollakin kalustolla joskus Niinisalon kankailla harjoitellut, oli vankasti samaa mieltä.

Kun Hämeen ytimessä oltiin, käväistiin automarketissa ostamassa edulliset juustot ja kissanruoat ja kahvilla. Sämpylä oli herkullinen ja pehmeä, mutta lattekupillinen jäi kesken, kun hammas lohkesi. Täytyy sanoa, että pelästyin pahemman kerran ja ryhdyin samalta istumalta soittelemaan hammaslääkäreille. Kotikylässä oltiin lomalla elokuulle saakka, mutta Tampereelta löytyi aika heti seuraavalle aamulle.

Tapaus oli kirjaimellisesti syvältä, ja operaatio vei aikaa sen verran, että samalla tilaamani tarkastus jouduttiin siirtämään seuraavalle päivälle. Isompi paikkausoperaatio hiukan pelotti, mutta ei enää sen jälkeen, kun puudutuspyynnön jälkeen kysyin hammaslääkäriltä "pistitkö jo?". Ammattinaisia. Seuraavalle päivälle siirtynyt tarkastus ei enää jännittänyt. Toiseksi tarkin ja helläkätisin kokemani - ykkönen oli äitini, erikoishammashoitajan ja sittemmin saman ammattikunnan opettajan, tekemä vähän ennen kuin menin sotaväkeen.

Leppoisa kesälomaviikko

Menneellä viikolla on parina aamuna käyty mattopyykillä. Minulle se on yksi mieluisimmista kesäpuuhista. Mieluisuuteen vaikuttaa paljon mainio pesupaikka. Jos aikoo saada paikan jonottamatta ja vielä sellaisen, johon tulee vesijohtovettä eikä - ainakin vaaleammille matoille huonosti soveltuvaa - vettä suoraan joesta, täytyy olla liikkeellä ajoissa. Me olimme molempina aamuina paikalla vähän viiden jälkeen, emmekä olleet ensimmäisiä. Tosin alkukesän huonot mattopyykkisäät muistaen ensimmäisen helleviikon aamuruuhka ei ole yllätys.

Tänään pyöräiltiin Urjalan kuululle perjantaitorille. Poljimme Riisikkalan ja Urjalan aseman kautta, mutta hirvieläinkantaa emme nähneet kuin yhden yksilön, tosin sitäkin komeamman. Tietä ylittäessään kaunis hirvilehmä jäi pitkäksi toviksi keskelle tietä katsomaan lähestyviä pyöräilijöitä. Kovin lähelle se ei päästänyt, kun rymisteli metsän suojiin.

Kylän keskusta oli täynnä elämää, ja autoilijoilla hankaluuksia löytää parkkipaikkaa. Urjala ei ole suuren suuri paikkakunta ja suurimman osan ajasta varsin hiljainenkin. Mutta kesäperjantain toripäivät keräävät myyjiä ja ostajia pitkin seutukuntaa niin Pirkanmaalta kuin Kanta-Hämeestä, joiden rajamaille pitäjä sopivasti sijoittuu. Ostimme tammelalaiselta tuottajalta pienen kapan uutta perunaa, Siikliä, ja jokioislaiselta litran luomumansikoita. Ensinmainituista tehtiin kotiin palattua lounas ja viimeksimainitut syötiin paikan päällä.

Oli hyvä idea ottaa mukaan joskus hieman yli kymmenvuotiaana silloiseen polkupyörääni ostamat sivulaukut. Ne sopivat nykyiseen pyörääni yhtä hyvin kuin 80-luvun viisivaihteiseen kitinruskeaan Kulkuriin ja tuovat hybridi-Helkamaan aitoa retrohenkeä. Laukkuihin mahtui niin pieni työkalu- ja kuminpaikkauspaketti, torikelpoiset shortsit ja lippalakki, lompakko, kännykkä ja kamera kuin kotimatkalla iso perunapussikin.

Kotimatkalla ajoimme Huhtiin saakka samoja jälkiä ja sieltä poikkesimme Jokikulmalle. Sorateiden varsilta bongattiin muutama kotikylän vuotuisen polkupyöräsuunnistustempauksen rasti. Loppumatkalla tuuli oli vastainen ja ylämäet alkoivat tuntua raskailta.

Iltapäivällä lähdin käymään veturitallilla. Kauaa ei tarvinnut odotella, kun Porvoon Museoratatie ry:n "Lättähatut" saapuivat huomista Loimaan keikkaa varten. Jos tilaisuus on, kannattaa lähteä matkalle vanhan paikallisliikenteen malliin. Kiskoautojuna pysähtyy monilla entisillä liikennepaikoilla, joista ei junan kyytiin ole päässyt enää vuosikymmeniin: Kylmäkoski, Hanhisuo, Matku, Ypäjä... Matkalle voi lähteä vaikka vain muistelemaan vanhan ajan paikallisjunaliikennettä. Ennen lähtöä ehtii hyvin käydä tutustumassa "Lättähattujen" ja muiden vanhojen kiskoilla kulkijoiden historiaan Veturimuseossa.

Juna lähtee Toijalan rautatieasemalta klo 11.25 ja saapuu Urjalan asemalle klo 11.54. Se jatkaa edelleen Loimaalle, jonne saavutaan klo 13.00. Loimaalta takaisin lähdetään klo 14.30 ja Urjalan asemalla pysähdytään klo 15.45 ja takaisin Toijalassa juna on klo 16.10.

Okra 2014

Vietimme kesäpäivän Okra-maatalousnäyttelyssä Oripäässä. Tapahtuma oli jälleen massiivinen. Maatalousnäyttelyitä, lähinnä oripääläistä Okraa ja kiertävää Farmaria, kooltaan vastaavia messuja ei Suomessa muita ole.

Ajelimme paikalle kolmi- ja nelinumeroisia teitä Urjalan aseman, Punkalaitumen ja Alastaron kautta. Ne kaikki ovat aikanaan olleet ympäröivän maaseudun keskustaajamia. Nyt pankkiautomaattia etsiessämme pääkadun molemmin puolin oli paljon tyhjiä tai asuinkäyttöön muutettuja liikehuoneistoja. Jos pankki vielä onkin, automaattia ei löydy sen seinästä, vaan pääkadusta syrjään rakennetusta marketista.

Yhdyskuntarakenteet muuttuvat, mutta Okra osoitti jälleen, miten maaseutu elää ja kiinnostaa. Ihmisillä on taipumus syödä, ja osa syöjistä on kiinnostunut myös syötävän aikaansaamiseen liittyvistä asioista. Maatalousnäyttely ei ole pelkästään ruoan tuottajien tapahtuma, vaan sillä on paljon annettavaa myös kuluttajalle. Koneet ovat kiiltäviä ja pihviraaka-aineet ja varsinkin maidonerittäjät näyttelyä varten ehostettuja, mutta myös niiden käyttötavat kiinnostavat. Kuvassa Maaseutunuorten Valtra-kesäkissa.

MTT:n osastolla puolisoltani ja minulta kysyttiin, millainen tila meillä on. Tapahtuman teema - jossain määrin ehkä ulkoinen habituksemmekin - on altistanut vastaaville kysymyksille ennenkin. Kun keskustelu kääntyi uusiin hyötykasvivaihtoehtoihin, saimme ylpeänä todeta, että kotikasvimaassa on jo useampana vuonna kasvanut kokonaista neljästä kuuteen maissintainta.

Näyttelyreissu kävi kukkaron päälle tavanomaista enemmän. Viidentoista euron hintaisten pääsylippujen ja kymmenen euron lounaiden (palautteena jälkimmäistä koskien en malta olla huomauttamatta, että kun tarjolla on kasvisruokavaihtoehto, sen asiakaskuntaan kuuluu muitakin kuin hentoja nuoria naisia, ja puolilautasellinen kasvispastaa jo näyttää epäreilulta verrattuna lautaseen, jonka täyttää kuusi lihapullaa ja perunamuusivuori) lisäksi tuli tehtyä ostoksia. Puolisoni valitsema merkki oli Pfaff ja minun Milwaukee.

Uuden akkuporakoneen hankintaa suunnitellessani kaikki kuulemani suositukset olivat japania: Makita, Makita, Makita ja kerran Panasonic. Kunnioitan asiantuntijoiden neuvoja, mutta päätin olla erilainen keski-ikäinen ja hankkia amerikkalaisen. Syitä oli kaksi: ensiksi messuteltan tarjous oli 80 euroa halvempi kuin vastaava kesäkampanjahintainen Makita (ja peräti satasen ns. "sinistä Boschia " edullisempi) ja toiseksi uusi merkki yksinkertaisesti kiinnosti. Kotikäyttöä ajatellen on luultavasti koko lailla sama, millä asiallisella laitteella korvaan vuosituhannen alusta saakka palvelleen ja nyttemmin väsähtäneen halpahalli-Einhellin. Jatkossa nähdään, millaisia onnen päiviä Milwaukeella vietetään.

Ilmaista tavaraa, enimmäkseen lehtiä, tuli kerättyä kassillinen.

Kuorma-autollinen romua

Eilen tilasin kesäpäivän tai parin ratoksi pihaan 17 kuution siirtolavan paikalliselta kuorma-autoilijalta. Tänään kannettiin vinteiltä ja varastoista lava lähes täyteen enää energiajätteeksi kelpaavaa tavaraa. Siitä ei ole kysymys, että kahden ihmisen talous olisi vuosien saatossa onnistunut keräämään nurkkiinsa moisen määrän tarpeetonta. Mutta talon ja ulkorakennuksen vinteillä oli enemmän ja vähemmän aiempien asukkaiden jättämää roinaa. Vanhat huonekalut tai muutostöistä jääneet ovenkarmit ja ovet eivät meitä juuri olleet häirinneet, kun vinteille on harvemmin asiaa. Mutta joskus sitä vain saa tarpeekseen tietoisuudesta ympärillä olevasta turhasta romusta.

Osan kuormasta muodostivat puolisoni aikanaan saamat vanhat mehiläispesälaatikot. Emme ole unohtaneet ideaa siipikarjatuotannon uudelleen aloittamisesta, jos kohtuullisen läheltä löytyy sopiva ja mielellään maanomistajaakin hyödyttävä tarhan paikka. Mutta emme haaveile miljoonien yksilöiden mesipistiäisimperiumista, muutama kymmenen tuhatta riittää jatkossakin.

Nelijalkainen piikikäs ystävämme kävi tervehtimässä eilisiltana. Ehkä se oli saanut vihiä tarjolla olevasta vapaasta talviasunnosta, joka on viime kesän uudistuotantoa ja talven aikana tuoksuiltaan luonnollistunut. Siili kävi omatoimisella asuntonäytöllä majassa kuusten alla, söi hieman kissojen kala-aterialautaselta ja jatkoi matkaansa.