Jänisten perässä

Kuntoradan parkkipaikka oli täynnä iltalenkkeilijöiden autoja. Hyvin väkimäärä tasoittui kahden ja puolen kilometrin pituiselle radalle, kun vain muutama suksija nähtiin.

Ensimmäisellä kierroksella saatiin kirittämään ihka oikea jänis. Se loikki edellä noin kilometrin matkan. Näytti olevan enemmän perinteisen kuin vapaan tyylin jänis, kun latu-ura maistui luistelubaanaa paremmin.

Mutta jänöjussin mäenlasku ei sujunut kovinkaan vauhdikkaasti. Alamäessä saatiin kirittäjä kiinni, kun suksissa tuppaa olemaan parempi luisto kuin jäniksenkäpälissä. Pelokas eläin ryhtyi väistelemään kuin takana olisi tullut nälkäinen saalistaja kahden huvittuneen hiihtäjän sijasta, mutta keksi sitten poiketa turvaan ummessa olleelle oikoladun uralle.

Aamulla töihin mennessä olin pannut merkille, kun lajitoveri loikki maalaistiellä kelpo matkan linja-auton valokeilassa. Aurattua uraa on tietysti mukavampi kulkea kuin umpihankea, mutta mikä saa eläimen pysymään takana tulevan uhkan tiellä?