tiistaina, toukokuuta 22, 2012



Toiminnallisia häiriöitä


Niin kuin eilen pääsin kehumaan kiskoliikennettä, tuotti se tänä aamuna pettymyksen. Jo kotiasemalla inforuutujen pääradan liikennettä koskevat myöhästymis- ja peruutusilmoitukset ennakoivat ongelmia. Riihimäkeä lähestyttäessä kuuluteltiin itään matkustavia jäämään pois jo Ryttylässä, josta luvattiin linja-autokyytiä vähäksi matkaa. Riihimäellä pötkötteli Bov- tai Bovz-virkatarvevaunu pyörät kohti taivasta, ja matka jatkui Korttion kautta. Vaihtelua sekin. Puolisen tuntia myöhässä oltiin pääkaupungissa. Niin 4- kuin 10-linjankin raitiovaunut ehtivät lähteä nokan edestä, mutta niitä onneksi kulkee tiheään. Sadekin lakkasi raitiovaunumatkan aikana. Minusta tuntuu, että huomenna lähden matkaan jo IC2 160:llä. Ei kehtaa jatkuvasti olla myöhässä kurssilta.

Kurssilla käsiteltiin pitkään työpaikan henkistä hyvinvointia. Keskustelukommenttien pohjalta maassamme on käsittämättömän paljon surkeita esimiehiä, päälliköitä ja johtajia. Mistä moinen? Eihän ihmisiä enää valita tehtäviinsä sukunimen, jäsenkirjan, RAUK:n tai RUK:n suorittamisen tai muiden työelämän johtamisen kannalta toisarvoisten seikkojen perusteella? Yhtä perussyytä uumoilen: pelkoa suorittaa omaa työtehtäväänsä, johtamista, niin kuin se pitää suorittaa. Pelko näkyy jatkuvana omien esimiesten mielipiteenhakemisena, joka johtaa ainakin johdettavan näkökulmasta kyvyttömyyteen tehdä päätöksiä. Pelko näkyy myös resursoimattomuutena. Vaikka esimies luottaisikin omaan väkeensä - mitä sitäkään valitettavasti aina tapahdu - hän ei uskalla antaa riittäviä resursseja tehtävien suorittamiseksi. Varsinkin niinsanotuissa asiantuntijaorganisaatioissa vastuuta delegoidaan mielellään, mutta unohdetaan delegoida välttämätöntä valtaa tai resursseja sen mukana. Lopputuloksena kaikki saavat masentavan tunteen oman työpanoksensa riittämättömyydestä. Minulla on käsitys, että johtajuuden kaksi oleellisinta piirrettä ovat saada asiat tehdyiksi ja huolehtia, että johdettavilla on siihen edellytykset. Edellistä ei voi olla ilman jälkimmäistä. Mutta mielipiteitä varmaan on niin paljon kuin johtajia ja johdettavia.

Päivän päättäneessä työturvallisuuskorttiosiossa pysyteltiin lähempänä maanpintaa. Alapalkittomilla A-tikkailla korkeintaan metrin korkeudessa.

Ei kommentteja: