Kouluviikko miehelle, joka ei osannut sanoa ei

Toisinaan olen aika huono sanomaan ei. Vähän nuorempana se tuotti monenmoista puuhaa kolmannella sektorilla. Nyttemmin olen jättäytynyt sivuun monista yhdistystoimista, mutta työtehtävissä olen huono kieltäytyjä. Talvella kysyttiin työsuojelupäälliköksi, kun edeltäjä jää hyvin ansaitulle eläkkeelle kesällä, ja minähän suostuin. Viime viikolla pyydettiin maakunnallisen projektin ohjausryhmän puheenjohtajaksi ja minähän suostuin taas.

Tämä viikko niitetään ensimmäisen suostumuksen satoa. Hiukan yllättäen eteen tulleet työsuojeluasiat ovat tähän saakka ainoa johtotehtävissä työsarkaani kuulunut aihepiiri, josta en ollut aikaisemmin hankkinut kokemusta tai koulutusta. Niinpä etsin mahdollisimman kattavalta näyttävää koulutuspakettia ja päädyin ilmoittautumaan Työterveyslaitoksen järjestämälle viisipäiväiselle työsuojelukurssille. Tämä viikko siis matkataan pääkaupungissa. Oman tulosalueen rahoja säästän junailemalla kouluun. Sarjalippu koko viikolle kun kustantaa saman verran kuin pari arkista hotelliyöpymistä. Junalla pääsee vaivattomasti ja perillä saa jatkaa kiskoliikennematkailua raitiovaunun kyydissä. Linja-auto veisi suunnilleen ovelta ovelle, mutta raitiotietä pääsee niin harvoin käyttämään, että tilaisuus on hyödynnettävä.

Ensimmäisen päivän perusteella koulutuspaketti on vähintään tuhdin puoleinen. Muutama meistä jää varsinaisten luentojen päälle vielä suorittamaan optiona tarjottua työturvallisuuskorttia. Tuleepahan näppärästi hoidettua samalla sekin. Kurssilaiset edustavat monenlaisia toimialoja moottorikelkkatehtaasta pesulaan ja oppilaitoksista sotaväkeen.

Rautatieasemalla kotiin päin vievää junaa odotellessa jätin taas sanomatta ei. Jotenkin tuntui oikealta antaa euro miehelle, joka pyysi sitä lihapiirakkapakettiin. Ei tietenkään ole hyvä asia, että kohtaa suomalaisen rahanpyytäjän. Mutta nykyään tuntuu, että se on aika harvinaista.