Olin vähän jäissä pienissä häissä

Tuota jääkiekkoteemaan kai paremmin kuuluvaa viime kevään renkutusta on tullut lainattua blogiotsikossa ennenkin, mutta menköön vielä, kun edelleen radiossa soittavat. Pienet eivät olleet ne häät, joiden vieraaksi lauantaina pääsin puolisoni ja anoppini kanssa, mutta vähän jäissä oli ainakin yksi vieras paripäiväisen flunssan jälkimainingeissa.

Hienosti oli kaikki laitettu, morsian kaunis (ja tätinsä vasta olikin), sulhanen komea, pappi iloluonteinen, kirkko tetraedrinmuotoinen, juhlat maaseudulla urheiluseurantalolla, ruoka hyvää ja juotavaa sammioittain niille, joita janotti.

Musiikkipuolen hoiti rockbändiksi sanottu kolmikko, joka vartissa teki neljän vuoden aikahyppäyksen suoraan rautalankaan. Puolisoni sai minut tanssilattialle rokkaamaan tietäen, että vaikka en osaa tanssia, osaan kyllä heilua vauhdikkaasti. Sitten ei tarvinnut olla enää jäissä. Kun biisilistalla oli päästy 60-luvun puoliväliin ja rauhallisempiin rytmeihin, rohkenin puolestani hakea häntä, ja siitäkin selvittiin suuremmitta - ainakin fyysisittä - vaurioitta. Ajatus tanssikurssista alkoi kiinnostaa yhä enemmän.

Hääpari taatusti tiesi, mitä oli tekemässä. Ovat eläneet yhdessä jo vuosia niinkuin oikein ja järkevää on. Onnea on helppo toivottaa ja uskoa siihen.