Kulttuuriharrasteita

Iltana muutamana olen tullut kotiin IC² 184:llä. Konduktööri on lähdettäessä ilmoittanut, että matkanopeus on paikoin 200 km/h. Mitään mittausvaunuja ei junarungossa ole ollut, ja tänään piti kysäistä konduktööriltä, mistä on kysymys. Kuulemma testiajoja seuraavaa aikataulukaudenvaihdosta silmälläpitäen. Ennen Lempäälää ei päästy kuin 170 km/h:iin, mutta sen jälkeen vaunun nopeusnäyttö kertoi jo isommista luvuista, ja Viiala ohitettiin kahtasataa. Nopeat, mutta silti Lempäälän ja Toijalan kaltaisilla liikennepaikoilla pysähtyvät junavuorot kelpaavat hyvin ainakin minulle.

Nämä muutamat illat on tullut istuttua avoimen yliopiston museologian johdantokurssilla. Museologiaa ei tietääkseni ole voinut Tampereella juurikaan opiskella, ja nyt meneillään oleva koulutus lienee esimakua tulevasta Sisä-Suomen yliopistoallianssista.

Meille avoimen puolen harrasteopiskelijoille ei museologiasta tarjota johdantokurssia enempää, oikeita opiskelijoita kun on salin täydeltä. Luennoitsijana toimii jyväskyläläisprofessori J. Vilkuna, perinteistä perinteentutkijasukua. Hän ei kiusaa kuulijoitaan tiukan asian puhumisella, vaan tarinoi leppoisasti niitä näitä. Ilmailumuseomiestä kuuntelee toki mielellään, enkä tuolta mitään täsmätietoa ole hakemassakaan. Osaa professori tuoda esiin myös ammattialansa realiteetit. Kehottamalla nuorta kuulijakuntaansa heittämään toiveet maallisesta mammonasta ja etsimään elämänkumppania muiden ammattien edustajista hän koruttomalla mutta rehellisellä tavalla toi esiin alan vaatimattoman palkkatason. Josko vähemmän pakkotahtisen ja tiiviin kurssin tarkoitus onkin tuottaa nykyajan kansankynttilöitä, perinteitä tuntevia ihmisiä insinööri-, sairaanhoitaja-, LVI-asentajakumppaneilleen?

Luennoitsijalla on tapana kysellä yhden jos toisenkin satunnaisesti esiin nostamansa kaunokirjallisen teoksen kohdalla, moniko sen tuntee. Itse en näiden kohdalla juuri ole kättäni päässyt nostamaan. Lienen blogissakin tunnustanut, että varsinkin nykyään luen kammottavan vähän kaunokirjallisuutta. Mutta mielenkiintoista on, että kulttuurialalle suuntautuvatkaan eivät juuri tunnusta lukeneensa Lenziä tai muiden vastaavien nimien teoksia. En usko, että kysymys olisi kulttuurillisesta passiivisuudesta. Korkeakulttuuri lienee nykyisille nuorille ihmisille erilaista kuin se on monille vielä 1970-80-luvulla koulunsa käyneille. He ovat irrottautumassa siitä kansallishenkis-modernistisesta perinteestä, joka määritti meikäläisen yhteiskunnan korkeakulttuurin suunnilleen koko 1900-luvun ajan.

Mainospalana todettakoon, että kulttuurin ja rautateiden ystäville on Tampereen elokuvajuhlilla tarjolla 5.3.2008 klo 16 Tullikamarilla Kiskot vievät -niminen kooste rautatieaiheisia lyhytelokuvia 1930-70-luvuilta. Ainakin "Rautateiden synty Suomessa", "Kouvolan miesten kyydissä", "Kiskokyydillä Lappiin", "Kuurilan junaonnettomuus", "Selvä junalle 61", "Ihminen ja rautatiet" ovat nähtävillä. Tämän torpan väki voisi mennä katsomaan, ellei kellonaika olisi noin hassu ja ennenkaikkea ellemme silloin olisi jossakin toisaalla.

Jotta ei unohtuisi, mistä edellytykset kulttuurinharrasmahdollisuuksille tulevat, pitää huomenna hammaspyörätehtaalle.