Autoilua tehtaalta tehtaalle

Kun harvoin autoa ajava ajaa päivässä vaikka vain kolme ja puolisataa kilometriä, hän tietää ajaneensa. On monia, joille tuo on korkeintaan puolikas tavanomaisesta lauantai- tai sunnuntaimatkailusta.

En muista, olenko ennen käynyt Karkkilassa. Jos ajatukset johtuvat Lex Karkkilaan, voi paikkakunta näyttää synkemmältä kuin varsinaisesti on. Esimerkiksi lähimenneisyyttä muistavan ja tulevia uhkia pelkäävän valkeakoskelaisen voi olla helppo ajatella, että tuon näköisessä kunnassa ei ainakaan haluaisi asua. Varsinaisesti taajaman ulkoisessa olemuksessa on kysymys siitä, että toisin kuin esimerkiksi monien hämäläisten kylien, tämän, kuten ei monen muunkaan läntisemmän asutuskeskuksen, keskusta-aluetta ei rakennettu täysin uudelleen 1950-70-luvuilla. Syy oli selvä: oli ehtinyt syntyä jo säilyttämisen arvoiseksi katsottua suurempaa tai jykevämpää rakennuskantaa eikä pelkkiä töllejä. Siksi nähtävissä on vanhaa. Joku voisi pitää sellaista viehättävän kulturellinakin.



Metalliteollisuuden lähes kaksisataavuotisia perinteitä jatkaa mm. teollisuusvaihdetehdas. Siellä on nuorekas työkulttuuri. Työntekijöiden ikämoodi varmaankin alkoi kirkkaasti kakkosella. Viimeisen päälle olevien työstökoneiden äänen yllä pauhasi teknomusiikki industrial-hengessä. Ajattelin, että jos olisin hiukan nuorempi, voisin viihtyä siellä töissä. Voisin varmaan muutenkin. Mutta ei käynnin varsinainen tarkoituskaan huonosti sujunut, päinvastoin.

Omalle työmaalle ehdin iltapäivän hetkeksi tutkailemaan laskunkäsittelyohjelman palvelinta ja kohdakkoin eläkkeelle jäävän kollegan kunniamerkinjakokahveille. Kysyin, tuleeko nyt tituleerata Sir Pekaksi.

Jos hiljaisen taajaman elävällä tehtaalla oltiin avokätisiä niin oltiin sitä vilkkaan taajaman kuolleen tehtaan jäänteissäkin. Hankin museokurssin kaksi oppikirjaa omaksi yhteistilauksen kautta, kun ajattelin sellaisten omaan kirjahyllyyn sopivan. Kirjastoista niitä on kuulemma vaikea saada, ja veturitallille aikanaan hankitut versiot ovat jo kovin vanhoja. Lunastuspaikaksi olivat järjestäneet Työväen keskusmuseon (tai Werstaan, kuten sitä nykyään kutsutaan aivan kuin hyvää museo-nimeä häpeillen). Kirjat toimittanut museoliitto muisti tilaajia peräti kolmella kaupanpäällisopuksella. Ystävällistä.