Eilen ei tullut kirjoiteltua. Aamu oli viileän harmaa, mutta sateeton Erinomainen päivä ruohon leikkaamiselle! Sitten vain saappaat jalkaan, öljyjen tarkistus ja kävelemään leikkurin perässä pihalle.

"Ilmastointikengät" ovat mainio keksintö vanhojen nurmikkojen hoidossa. Kyseessä on hyvin epäuskottavan näköinen viritys, jossa tukevaa muovia olevien sandaalimallisten kenkien pohjiin ruuvataan noin 50 mm pituiset metallipiikit, ja nämä "sandaalit" puolestaan kiinnitetään remmeillä varsinaisten kenkien - tai mieluummin saappaiden - alle. Kumisaappaiden kanssa nämä nimittäin pysyvät jalassa paljon paremmin kuin vaikkapa lenkkarien kanssa.

Homman idea on se, että tällaisilla piikkikengillä tepastellessa tulee vanhan nurmikon usein liian tiiviiksi käyneeseen pintakerrokseen reikiä, jolloin kosteus pääsee vaikuttamaan pintaa syvemmälle. Tätä kutsutaan asiayhteydessä hauskalla termillä "ilmastointi". Yhdessä hienon hiekan ja/tai kalkin kanssa tämä on oiva tapa taisteluun vanhojen nurmikkojen perivihollista eli sammalta vastaan. Samaan lopputulokseen, mutta kokemukseni mukaan paljon vaivalloisemmin, pääsee perinteiselläkin menetelmällä eli iskemällä talikolla reikiä maahan. Naapurin Jussi kertoi kerran sammalta manatessamme työnnettävästä viiltokoneesta, joka repii sammaleeseen reikiä vähän samaan tapaan kuin erilaiset piikkimenetelmät. Nyt tuota taitaa olla mainostettukin jossain sammalenrepijän nimellä.

"Ilmastointikenkien" valmistaja ei tietenkään suosittele kenkien käyttöä ruohoa leikatessa. Tuntuu siltä, että viimeisen vuosikymmenen aikana moottorikäyttöisestä ruohonleikkurista on tullut maailman vaarallisimpien laitteiden joukkoon luettava väline. Kaipa niiden määrä kohta pitää ilmoittaa julkisesti kansainvälisten asetarkastussopimuksienkin nojalla ;-) Toisaalta tämänkaltaisia piikkikenkiä käytettiin turvallisuussyistä (sic!) ainakin joskus 1980-luvulla, kun 15-vuotiaat kesätyöläiset parturoivat jyrkkiä luiskia. Niin muuttuu maailma. Nykyään ruohonleikkurin sarviin ei kuulemma ole työmailla asiaa kuin vasta 18-vuotiailla. Koskahan ruohonleikkurin perässä kävelemiseen tarvitaan jonkin sortin ajokortti?

Yhdistetty ruohonleikkuu ja ilmastointi vei tutusti parisen tuntia ja tankillisen bensiiniä. Varsin miellyttävää homma tosiaankin, kun ilma on mukavan viileä, mutta kuiva.

Puolisoni saapui viikon työreissultaan iltapäivän aluksi. Kävimme saunassa varsin varhain ja menimme juhlistamaan jälleennäkemistä päivälliselle Sääksmäen Silta -ravintolaan. Moni muukin näytti saaneen samantyyppisen idean, ja paikalla oli melko paljon väkeä. Oikein mukavaa ravintolayrittäjän kannalta!

Perinteinen 1960-1970-lukulaiseen modernistiseen henkeen viittaava ravintolapuolen sisustus oli kesän teeman kunniaksi vaihdettu saaristolaishenkiseen kodikkaaksi tarkoitettuun petsattuun puukalustukseen. Tämä on mielestäni joltisessakin ristiriidassa rakennuksen yleisen olemuksen kanssa. Toki ymmärrän, että ravintolan yritystoiminnan kannalta suotavaa ellei jopa välttämätöntä on tehdä aika ajoin tyylillisiä uudistuksia.

Niin steriililtä, ummehtuneelta - tai mitä sanaa kukakin haluaa tuosta tasakattorakentamisen ja pallotuolien kultakaudesta käyttää - on sekin osa maan ja maakunnan historiaa. Retro-henkinen ravintola nyttemmin hiljaiseksi seututieksi kuihtuneen entisen valtaväylän eli vanhan 3-tien varrella kauniin riippusillan kupeessa on ollut oma mielestäni viehättävä palasensa hämäläistä ja koko maankin liikenteen historiaa.

Kotiin ajellessa näytti hieman tihkuiselta, mutta eipä tuosta isompaa sadetta tullut. Ajattelimme käydä satamassa (suureellinen nimi juontaa juurensa tukinuiton ajoilta 1920-1930-luvulta) kävelemässä, mutta kesäteatterin iltaesitys näytti olevan alkamassa sataman vanhan rautatieaseman alueella vajaan tunnin kuluttua. Arvatenkin saisi olla ahkerasti lapa pystyssä tuttuja tervehtimässä ja varsinkin selittelemässä rouville ja herroille, miksi emme ehkä juuri nyt ole tulossa katsomaan hienoa esitystä ja ihailemaan Tevjelle mitä suurimmalla vaivalla löydettyjä aitoja maitokärryjä tai ties miten monesta vanhasta ladosta purettua aidon harmaata venäläiskylän miljöötä. Myönnän auliisti, että lavastus todella on isolla vaivalla ja hienosti tehty. Sitä tuli käytyä yhtenä iltana aikaisemmin urkkimassa.

Palailimme sitten kotiin ja illaksikin kyllä riitti paljon parempaa tekemistä kuin verkkopäiväkirjan kirjoittaminen.