Mitä pitää osata?

Tänään julkaistiin Tampereella Kauppakamarin teettämä maakunnan osaamistarveselvitys. Oli ollut kunnia olla mukana hankkeen ohjausryhmässä yhtenä ammattikoulupuolen edustajana.

Elinkeinoelämän ja julkisen sektorin näkemykset ovat tuhtia ravintoa koulutuksen kehittämiselle ammattikoulusta yliopistoon.

Maalin lähestyessä ohjausryhmän kokoukset alkoivat muuttua yhä mielenkiintoisemmiksi. Se oli foorumi, jossa ei hymistelty eikä ainakaan kovin näkyvästi ajettu agendoja. Blogiurani alkuaikoina, rehellisistä opetustehtävistä leivän ansaitsevana, tykkäsin kirjoitella toisinaan koulutuspolitiikkaa. Olisinko tuolloin uskaltanut edes haaveilla jonain päivänä miettiväni samantyyppisiä asioita yritysten henkilöstörekrytoinnista vastaavien johtajien, yliopiston ja teknillisen korkeakoulun rehtorien, ammattikoulutuskuntayhtymien johtajien sekä maakuntaliiton ja valtion aluehallinnon toimivaltaisten edustajien kanssa - niin että jokainen hätistelee hammaspeikkoa puhumalla suut puhtaaksi?

Sydämelläni on edelleen asia, jonka tänään puin muotoon ammattikoulutuksen ylipedagisoiminen. Kysyttäessä mikä on ammattikoulun ydintehtävä vastataan mieluusti sen olevan opettaminen. Vastaus on hyvä, mutta tällöin huomio kiinnittyy prosessin hienouksiin varsinaisen lopputuloksen sijasta. Onneksi perustehtävää on nyt kysytty sieltä, missä lopputulos mitataan.

Opettaja on mitä arvostettavin ammatti. Ylipedagogisoinnilla en tarkoita, että varsinaisessa opetustyössä olisi mitään perustavanlaatuista ongelmaa. Kysymys on painopisteistä. Ammattikoulutuksessa puhutaan osaamisperusteisuudesta ja samalla valtion vesuri viuhuu tiheästi siellä, mistä olisi paljon opittavaa.

Prosessi-sana oli kieltä, jolla vuosituhannen vaihteessa kuviteltiin lähennettävän työelämää ja ammattikouluelämää, mutta jolla ilmeisesti saatiin ne entistä etäämmälle toisistaan. Jos ammattikoululaitoksen keskeisin prosessi on opetusprosessi, se alkaa ottaa syötteensä niin kaukaa lopputulokselle asetetuista todellisista odotuksista, että se syö kultaa ja tuottaa (huonoa) multaa.

Päivän asia

Kun tuli oltua mieltä koulutuspolitiikasta, niin täytynee olla mieltä myös päivän eduskuntakysymyksestä.

Mielipiteeni on, että Suomella ei nyt mene kovin hyvin.

Media uutisoi, että kaikki 200 kansanedustajaa olivat paikalla, kun keskustelussa oli muuan ihmisten yksityiselämään liittyvä asia. En toivo koskaan näkeväni, mutta miten paljon kansanedustajia olisi paikalla, jos päätettäväksi tulisi vaikkapa eräs perustuslain 93 §:n tarkoittama asia? Miten paljon päättäjiä kerää aikanaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksesta säädettävä laki? Toisen asteen koulutusta koskevien lakien osalta en rohkene edes kysyä.

Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenenä toivotan onnittelut heille, jotka iloitsevat eduskunnan päätöksestä ja osanotot heille, jotka surevat sitä. Ja toivon, että ei riideltäisi kauheasti, kun ollaan sentään adventin kynnyksellä.

Työ- ja opintomatkailua lähikulmilla

Tiistaina oli vaihteeksi pakko ottaa auto työmatkakulkuvälineeksi. Ensin hetkiseksi työmaalle henkiseksi tueksi dataprojektoriasennuksessa ja vanhojen asennusten purkamisessa ja ennen aamun valkenemista Tampereelle. Sain kunnian päästä jo toisen kerran elämässä puhumaan valtuustosaliin.

Kunnallisesta päätöksenteosta ei sentään ollut kysymys, mutta aluehallintovirasto oli pyytänyt valmius- ja varautumisaiheiseen alueseminaariin kertomaan viime kuussa työmaalla järjestetystä valmiusharjoituksesta. Käytännön harjoituksena toteutettu simuloitu kyberhyökkäys herätti yllättävän paljon kiinnostusta vieläkin. Taisi tulla lupauduttua johonkin asiaan liittyvän työryhmään. Aika näyttää, millaisia hommia eteen tulee.

Seminaariin olisi ollut mielenkiintoista jäädä koko päiväksi, mutta iltapäivän aiheena oli työ- ja virkamiesoikeuden tentti, jossa aineistona oli luentosarja ja kaksi sitä tukenutta kirjaa. Niistä toista, M. Kairisen teosta Työoikeus perusteineen, tuli jopa vähän luettua. Tentti kuten luentosarjakin oli yhteinen niin oikeille kuin avoimen yliopistonkin opiskelijoille.

Ilmoittautunut kuulemma oli noin 300 tenttijää. Aihepiiri selvästi kiinnostaa ja hyvä niin. Tietämyksestä ei ole koskaan haittaa työelämässä, ja yliopistokurssi on aina perusteellisempi ja tarjoaa täydennyskoulutuksenakin enemmän kuin erilaiset "täsmäkoulutukset&quot, joiden hintalappu usein on aivan toista luokkaa kuin avoimen opiskelijoilta veloitettava viisikymppinen. Ainoa ongelma tällä kurssilla oli aikataulu. Luennot pidettiin päiväsaikaan, jolloin työssäkäyvällä ei ollut mahdollisuutta osallistua läheskään joka kerta.

Työoikeuden osion esseekysymyksen aiheena oli työnantajan valtaoikeudet ja työnjohtovallan rajat. Suppeammin piti määritellä viisi asiaa: edullisemmuussääntö, normaalisitova työehtosopimus, työsopimuslain tasapuolinen kohtelu, työsäännöt ja välillinen syrjintä.

Virkamiesoikeuden osiossa tehtävänä oli selittää tiivisti kuusi aihetta: virkojen perustaminen ja lakkauttaminen valtionhallinnossa, henkilön sopivuuden arviointi virantäytössä, virkamiehen vaitiolovelvollisuus, virkamiehen sivutoimen hyväksyttävyyden arvioinnissa huomioon otettavat tekijät, viran perustamisen edellytyksenkunnassa ja virkavastuu.

Tentistä palasin työmaalle hoitamaan muutaman pikkuhomman. Sitten liikuntahallin kuntosalille kokouksen alkamiseen saakka. Loppuilta sujui kuntayhtymävaltuuston harvinaisen ripeän ja tehokkaan talousarviokokouksen merkeissä. Kotiin pääsi jo hyvinkin seitsemäksi.

Keskiviikko tuli vietettyä koko lailla Tampereella, mennen tulen junaillen. Ensin kokous vanhalla kirjastotalolla, sitten hieman etätöitä yliopiston kirjastossa ja toinen kokous Kauppakamarilla. Ilta perinteiseen tapaan ampumaradalla ilmakiväärin kanssa.

Kohta taas auton rattiin. Suuntana on Forssa.

Keskiviikkona tuli käytyä työmatkalla Turussa. Toistui vajaan kuukauden takainen: leppoisasta aamukävelystä nautiskellen rautatieasemalta Lemminkäisenkadulle, ammattikoululla varsinainen asia, välissä erinomainen (melkein vaan ei ihan yhtä hyvä kuin oman koulun Oppikokissa) lounas, sitten taas asiaa ja päivän päätteeksi ystävälliseltä kollegalta kyyti rautatieasemalle. Päivän ainoa pettymys oli, että aikataulu ei suosinut kumpaankaan suuntaan Esslingen-tyyppisiä junarunkoja.

Torstai-iltana sain kolmen vuoden jatkoajan perusensiapukorttiin. Kansaisopiston tapaan viimeisenä kurssi-iltana käytiin läpi SPR:n paikallisosaston järjestämä rastiharjoitus. On hyvä, että maallikkona ei juurikaan joudu aihepiirin kanssa tekemisiin. Mutta oppimisen ja unohtamisen väliaika on pelottavan lyhyt. Opetus oli hyvää, ja tällä kurssilla tuntui erityisen hyvin omalta kieleltä. Samaa aihepiiriä tuli harjoiteltua viimeksi syyskuussa. Kun rutiinia ei ole päässyt syntymään, on jokainen tilanne ensimmäinen laatuaan.

Ostoksilla etelässä

Lauantain pikkupakkasessa jätettiin petivaatteet tuulettumaan ja käväistiin eteläisessä Hämeessä kauppareissulla. Yhdestä tehtaanmyymälästä ostettiin marketeista löytymättömiä lyhtykynttilöitä ja edullisia serviettejä. Toisesta löysin uuden talvitakin. Vanha, kantahämäläisen jo lopettaneen tehtaan valmiste, olisi tullut palvelleeksi pian 13 vuotta. Ostin viime vuoden mallin, jossa oli mieluisampi väriyhdistelmä ja kevyempi hintalappu kuin uutuusmallissa.

Kassalla iskeneen kognitiivisen dissonanssin sain kuriin, kun käsi osui matkapuhelimen vyökoteloon: auttamattoman vanhentunut Windows Phone 7 -laite maksoi vajaat kolme vuotta sitten lähes tuplasti enemmän kuin vaatekappale, jonka odotettavissa oleva käyttöikä on tuplasti pidempi kuin puhelimella. Tarkoitus ei ole moittia asiallisena ubiikkipäätelaitteena - kuten tämän päivän navigaattorina - toiminutta ensi-Lumiaa, vaan lieventää vaateshoppailukatumusta.

Palatessa poikettiin automarketissa ruokaostoksilla ja jatkettiin vanhaa tietä kotiin.

Harmaa liittokokouspäivä

Blogia tulee kirjoitettua nykyään aivan hävettävän vähän. Twitteriä - kuten aina - vielä vähemmän. Facebookissa en käytännössä edes ole. Olen viime aikoina tyytynyt olemaan olemassa lähinnä bittien ulkopuolella ja sielläkin pienenlaisesti. Leipätyön lisäksi viikkoihin on mahtunut ensiapukurssia, ilmakiväärirataa, kuntosalia, Museoveturiseuran saunailtaa ja Panssarikillan esitelmätilaisuutta.

Tänään pidettiin Museorautatieliiton syyskokous Hyvinkäällä. IC170 kulki myöhässä, mutta kokoukseen ehdittiin ajoissa. Museoveturiseuralla on pienen tauon jälkeen taas edustus liittohallituksessa. Onnea, Marko! Oma pesti liiton toiminnantarkastajana jatkuu.

Mielenkiintoisilta kuulostivat ensi vuoden toimintasuunnitelmaan sisältyvät ideat museoliikenteen junaturvallisuuskoulutuksesta sekä vaihtotyönjohtajan ja museoliikennekuljettajan koulutuksista.

Koulutustarvetta on. Liikenteen turvallisuusviraston Trafin katsaus Rautateiden tila 2014 kertoo, että museorautatieliikenteellä on turvallisuudessa parantamisen varaa. Niin myös monella muullakin kiskoliikenteen toimijalla. Liittokokous keskittyi terveelliseen itsekritiikkiin, mutta ylipäätään kiskoliikenteessä sattuu ja tapahtuu. Raportissa on 39 sivua. Miten monta olisi vastaavalla tarkkuudella tehdyssä maantieliikenteen onnettomuuksista ja läheltä piti -tilanteista kertovassa raportissa?

Marraskuun ensimmäinen

Aurinkoisen pyhäinpäivän hommaksi otettiin pihamaan viimeistelyharavointi. Naapurin Jussi kävi juttelemassa. Skiexpo oli kuulemma kutistunut yhteen nurkkaukseen. Ei ole tullut vähään aikaan käytyä.

Muutama kottikärryllinen saatiin vielä kompostiin. Nurmen puolesta nyt saisi talvi tulla. Tosin kukkapenkki kaipaa vielä paria kottikärryllistä vanhaa biomassaa.

Illan pimennyttyä aloitettiin pihan ulkotulikausi myrsky- ja kynttilälyhdyllä. Saunan päälle herkuteltiin: kullan tekemää hapanimelää possua jasmiiniriisillä, yhdessä laitettua peruna-päärynäsalaattia ja palanpainikkeeksi kiinalaista punaviiniä.

Työhyvinvointia

Alkusyksyn opiskeluprojektinani oli työhyvinvoinnin perusteet -opintojakso avoimessa yliopistossa Tampereella. Sitä kuulemma luennoidaan kahdessa vuorossa täysille saleille: päivällä johtamiskorkeakoulun tutkinto-opiskelijat ja illalla sivuaineopiskelijat ja avoimen väki. Suuri osa iltakurssilaisista taisi olla sosiaali- ja terveysalojen ihmisiä. Kiinnostus aiheeseen on kunnioitettava asia, oli taustalla sitten tutkintovaatimukset tai mielenkiinto.

Viimevuotinen Työterveyslaitoksen 65. työsuojelupäällikkökurssi (kurssinumerointi näyttää kirjoitettuna niin hienolta, että en voinut olla käyttämättä) tarjosi useilla luennoilla samaa aihepiiriä. Mutta nälkäiseksi se silti jätti, kuten hyvän kurssin kuuluu. Arvasin, että nälkä helpottuu vasta laajemmalla aihekohtaisella kurssilla enkä pettynyt. Luentojen lisäksi opintojaksoon kuului kaksi kirjaa: M.-L. Mankan kirja "Työnilo" ja joko P. Pyöriän "Työhyvinvointi ja organisaation menestys" tai STM:n raportti. Kirjastojärjestelmien mukaan ensinmainittu kirja oli koko kurssin ajan lainassa ei vain yliopistokirjastossa vaan koko maakunnassa. Olin melkeinpä iloinen - itsekkäistä syistä tosin - että oman työmaan erinomainen kokoelma ei ole PIKIn piirissä. Toiseksi luettavaksi valitsin suosiolla verkkosaatavan.

Keskiviikkoillan tentissä oli kolme kysymystä: yksi luennoista ja yksi kummastakin kirjasta. Vastauksia ei saanut kirjoittaa yleiseen tapaan ruutupaperille, vaan tarkoin rajattuun tilaan koepaperiin. Ymmärrän hyvin, että useampi sata tenttijää ei innosta koulutuksenjärjestäjää käyttämään vapaapituisia esseevastauksia, mutta toisaalta aihepiiri ei tue rasti ruutuun - tai monivalintatehtäviäkään.

Sattuman kauppaa tai ei, eilen tuli istuttua työmaalla saman aihepiirin kurssilla. Kesän korvalla päätettiin hommata esimiehille, yhteistyötoimikunnalle, työsuojelujaostolle ja johtoryhmälle TTK:n työhyvinvointikorttikoulutus, ja toteutuspäiväksi valikoitui viime torstai. Teoria ja käytäntö risteytyivät siinä määrin kuin se yhden päivän aikana on mahdollista. Hyvä kurssi, kiitos opiskelijoille ja opettajille.

Työhyvinvointikortti. Taas yksi pätevyyskortti, jonka takia käytännön työtä tekevän lompakossa pitäisi olla nykyistä enemmän tilaa?

Monikulttuuria

Pyhäinpäivän aattoiltana käytiin kullan kanssa kävellen kaupassa. Koululla ja urheilutalolla näytti olleen menossa ruotsinkielisten kristillisten nuorten Höstdagarna.

Miksi juuri täällä ja taas, pohdimme. Jättefint, että moinen tapahtuma järjestetään täällä. Jos rohkeutta ja lauluääntä - lähinnä minulta - olisi löytynyt, olisimme menneet koulun pihalle laulamaan: "Nu ska vi sjunga och spela gitarr...". Päätelmämme oli Suomen rataverkko. Tosin paljon ruotsinkielisillä teksteillä varusteltuja tilauslinja-autojakin näkyi.

Pian kotiin tultuamme soi ovikello. "Karkki vai kepponen", kysyttiin. Kun pahoittelin, että karkkia ei ollut, toivotettiin asiallisesti hyvää halloweenia.

Kotona ei vietetty halloweenin aattoa, vaan pyhäinpäivän. Levysoittimessa Peteris Vasksia.