Vapaapäivä elokuvatuotannon palveluksessa

Sattui hyvä päivä yli 80-tuntisen ylityösaldon purkamiseen, kun yhtäältä työkalenterissa ei ollut ainoatakaan kokous- tai vastaavaa merkintää ja toisaalta veturitallilla rakennettiin pitkästä aikaa kapearaiteista rataa. Viimeksi 600-millisen kenttäradan pätkiä on rakenneltu Urjalan tiilitehtaan entisen Move1-veturin siirtojen yhteydessä.

Tämänpäiväisessä lyhyessä kaksoisraiteessa oli kyse vielä kevyemmästä, itseasiassa kevytmetallisesta, kiskotuksesta eikä raideleveyskään tainnut olla minkään rautatiestandardin mukainen.

Museoveturiseuran vanhan yhteistyökumppanin, TAMK:n elokuvan ja television koulutusohjelman opiskelijat filmasivat Credits Express -työnimistä tuotantoa, jonkinsortin dystopia-fantasiaa, johon genren mukaisesti tarvittiin rappioromanttista miljöötä rautatiekohtauksen kuvaamiseen. Niitähän meiltä löytyy. EFi-matkustajavaunu sai esittää paremman toivossa pois lähtevän köyhän kansan toivonkipinää. Kun TAMK:laisten edellinen vuosikurssi filmasi museolla, elettiin vuoden pimeintä aikaa. Silloin aihe oli hauska, lyhytelokuvakilpailutyö "Oodi ilolle". Tänään mitä kesäisin sää helteineen ja lämpimine ukkossadekuuroineen tasapainotti synkkää kuvausaihetta.

Noin parikymmenhenkisellä kuvausryhmällä oli koko päivän joko kiire tai hoppu. Sivustakatsojaa jaksaa kerta toisensa jälkeen hämmästyttää, millaisen määrän työtä, tarkkuutta ja toistoa muutaman sekunnin otoksen tekeminen vaatii. Puhumattakaan myöhemmin tapahtuvasta jälkikäsittelytyöstä, joka on käsittääkseni suurin osa urakkaa.

Museoveturiseuran talkoomiehillä, Markolla, Ilkalla ja minulla, oli helppo osa. Toimitimme kuvausryhmälle pieniä, kuormalavojen tai kakkosnelospätkien tapaisia, tykötarpeita, joita he oman sangen kattavan varustuksensa lisäksi huomasivat tarvitsevansa, keitimme kahvia pannullisen jos seitsemännenkin ja pyrimme huolehtimaan paahteessa työskennelleiden nestetasapainosta vesi- ja cola-palvelulla.

Mielenkiintoista nähdä, millainen lopputuotos aikanaan on.