Kun olis syntikka

Vaikka mielelläni kuuntelenkin eri tyyppistä musiikkia, en ole missään määrin musikaalinen ihminen. Varsinkaan mitä tulee omiin kykyihin luoda tai esittää musiikkia. Peruskoulun alaluokilla kävin hetken nokkahuilukerhossa, koska muutama kaverikin kävi. Jostakin ihmeellisestä syystä nokkahuilu ja kerho vaihtuivat jossakin vaiheessa vaskipuhaltimeen ja musiikkikouluun ja aika pian pakkopullaksi. Viimeistään siinä vaiheessa, kun piti aloittaa musiikin teorian opiskelu, totesin kykyni täysin riittämättömiksi, ja seuraavana keväänä torvi vaihtui mopoon. Arvelen, että myöhempää elämää ajatellen se oli monessa mielessä hyvä valinta.

Silti pieni wannabe-musikantti jäi väijymään jonnekin taustalle. Oltuani vuosia koskematta mihinkään soittimeen tulin opiskeluaikanani ostaneeksi halvan käytetyn syntetisaattorin, Casio CZ-1000:n (Casioita vinoiltiin Pulttibois-sketsihahmoihin viitaten Rampe ja Naukkis -syntikoiksi, vaikka ainakin kuvien perusteella kyseisillä herroilla oli käytössään kuuluisa yleistyökalu Yamaha DX-7, jollaisen soittajille ei varmasti vinoilla vieläkään - ja nauttiihan Casiokin nyttemmin hienoista vintage-mainetta). Casion omintakeiseen PD-synteesiin perustuvat soundit muodostettiin suoraan siniaallosta veistämällä, mikä oli hauskaa puuhaa. Jonkin ajan päästä Casio sai kaverikseen Kawai-merkkisen kosketinsoittimen, joka tosin oli aika kaukana syntikasta, lelu lähinnä.

Mainitut soittimet lienevät edelleen varastoituna jossakin. Eri asia on, toimisivatko ne enää. Luultavasti saisin myös hyvää opetusta kosketinsoittimen alkeisiin ihan kotioloissa, mutta en ole halunnut koetella puolisoni kärsivällisyyttä.

Viime syksyinen J.-M. Jarren Turun-konsertti palautti mieleen, mitä kaikkea hauskaa syntetisaattoreilla voidaan saada ilmoille. Muistin, että tietokoneessani on E-MU-prosessorillinen äänikortti (hurja ajatella, että halvan kaakkoisaasialaisen tietokonekomponentin sydän on kehittyneempi versio 80-luvun käsittämättömän kalliista Emulator-samplerisyntikoista), ja muistin myös jo aikaa sitten kuulleeni, miten ohjelmistopohjaiset syntetisaattorit ovat paljolti korvanneet laitteistopohjaiset. Pian totesin olevani syntetisoijien Stradivariuksen, kolmella oskillaattorilla, verhokäyrägeneraattorilla, signaalisuodattimella ja vahvistimella varustetun analogisen ARP 2600:n onnellinen omistaja. Tai ainakin melkein, ARP-emulaattori Arppe2600va on nimittäin ladattavissa ilmaiseksi verkosta. Samalta sivulta löytyy myös toisen analogilegendan, Minimoogin, emulaattori.

Kun puolisoni on ollut reissussa perjantai-illan, olen pärisytellyt ja ulvottanut emu-ARP:ia kissaveljien iloksi.

Vielä kun osais soittaa.