Kallenpäivä

Hämeessä kerrotaan sodanjälkeisille vuosille ajoittuvaa tarinaa Kallenpäivästä. Joukko niinsanotusti isänmaallisia miehiä oli kokoontunut johonkin ravitsemusliikkeeseen muistelemaan sisällissodan alkamista kolmisenkymmentä vuotta aiemmin. Ravitsemusliikkeiden asiakaskunta kiinnosti poliisia yleisesti ja kokoontuneena olleen kaltainen väki pahamaineista valtiollista poliisia aivan erityisesti. Urkkijat tulivat kysymään juhlaväeltä väenkokouksen syytä. Seurauksilta vältyttiin, kun kerrottiin juhlittavan vain Kallenpäiviä - yksi paikallisesti tunnetuista osallistujista kun sattui olemaan nimeltään jotakin Kallen tai Kaarlen tapaista, ja keksittiinpä joukkoon joku kaimakin.

Sen sijaan rautatieharrastajien kokouksia ei ole koskaan tarvinnut naamioida Putte-possun tai edes Kallen nimipäiväkekkereiksi. Tammikuiseen viikonloppuun osuu perinteisesti Museoveturiseuran hallituksen kokouspäivä. Viime vuosina perinteeksi on tullut kokoontua meillä kotona. Niinpä aamupäivä sujui mukavasti leipoessa. Pellillisistä kinkku- ja kinuskipiirakkaa riittää kotipakastimeen, vaikka kokousvieraat nälkäisiä olisivatkin.

Minulla ei ole hallituksessa enää osaa eikä arpaa, joten kahvittelujen jälkeen jätin päätöksentekijät päättämään ja menin autotalliin suksenvoitelupuuhiin. Aikanaan palasin kuunteluoppilaaksi pöydän äärelle. Monenmoista mielenkiintoista on kesäksi suunnitteilla, paljolti rautatielaitoksen 150-vuotisjuhlan merkeissä. Kotitallille on tulossa ensimmäistä kertaa nykytaiteen näyttely osana paikkakunnan ympäristötaidetapahtumaa. Museon ja taidemuseon - usein keinotekoisia - rajoja on rikottu onnistuneesti Joensuun Carelicumin ja Turun Logomon kaltaisissa paikoissa, joten miksi ei pienemmässä mittakaavassa meilläkin.

Kokouksen jälkeen jotkut lähtivät pohjoiseen kaupunginosaan, toiset veturitallille. Rahastonhoitajan kanssa päätettiin lähteä hiihtämään vielä päivännäöllä.