Pakkasta ja hyvää ruokaa

Kun viimeinkin sain aikaiseksi laittaa perinteisen hiihtotavan sukset hiihtokuntoon, lähdettiin iltapäiväauringossa kokeilemaan. Tähän asti on luisteltu, muta mukavaa oli perinteinenkin pitkästä aikaa. Pakkaskeli ja vanha lumi on yleensä helppo yhdistelmä, jonka ainoa ongelma on voiteen nopea kuluminen pohjan hioessa karkeaa lunta.

Kotiin palattuamme pantiin uuniin tuli ja tehtiin päivälliseksi linssimuhennosta kuskuspedillä. Keralle haudutettuja kasviksia ja vihreää salaattia ja jälkiruoaksi appelsiiniriisiä. Ei voi sanoa jääneensä nälkäiseksi.

Kallenpäivä

Hämeessä kerrotaan sodanjälkeisille vuosille ajoittuvaa tarinaa Kallenpäivästä. Joukko niinsanotusti isänmaallisia miehiä oli kokoontunut johonkin ravitsemusliikkeeseen muistelemaan sisällissodan alkamista kolmisenkymmentä vuotta aiemmin. Ravitsemusliikkeiden asiakaskunta kiinnosti poliisia yleisesti ja kokoontuneena olleen kaltainen väki pahamaineista valtiollista poliisia aivan erityisesti. Urkkijat tulivat kysymään juhlaväeltä väenkokouksen syytä. Seurauksilta vältyttiin, kun kerrottiin juhlittavan vain Kallenpäiviä - yksi paikallisesti tunnetuista osallistujista kun sattui olemaan nimeltään jotakin Kallen tai Kaarlen tapaista, ja keksittiinpä joukkoon joku kaimakin.

Sen sijaan rautatieharrastajien kokouksia ei ole koskaan tarvinnut naamioida Putte-possun tai edes Kallen nimipäiväkekkereiksi. Tammikuiseen viikonloppuun osuu perinteisesti Museoveturiseuran hallituksen kokouspäivä. Viime vuosina perinteeksi on tullut kokoontua meillä kotona. Niinpä aamupäivä sujui mukavasti leipoessa. Pellillisistä kinkku- ja kinuskipiirakkaa riittää kotipakastimeen, vaikka kokousvieraat nälkäisiä olisivatkin.

Minulla ei ole hallituksessa enää osaa eikä arpaa, joten kahvittelujen jälkeen jätin päätöksentekijät päättämään ja menin autotalliin suksenvoitelupuuhiin. Aikanaan palasin kuunteluoppilaaksi pöydän äärelle. Monenmoista mielenkiintoista on kesäksi suunnitteilla, paljolti rautatielaitoksen 150-vuotisjuhlan merkeissä. Kotitallille on tulossa ensimmäistä kertaa nykytaiteen näyttely osana paikkakunnan ympäristötaidetapahtumaa. Museon ja taidemuseon - usein keinotekoisia - rajoja on rikottu onnistuneesti Joensuun Carelicumin ja Turun Logomon kaltaisissa paikoissa, joten miksi ei pienemmässä mittakaavassa meilläkin.

Kokouksen jälkeen jotkut lähtivät pohjoiseen kaupunginosaan, toiset veturitallille. Rahastonhoitajan kanssa päätettiin lähteä hiihtämään vielä päivännäöllä.

Presidenttiä valitsemassa

Hiihtolenkin ja päivällisen jälkeen käytiin keskuskoululla äänestämässä presidenttiä. Ei ollut helppo valinta, kun ehdokkaissa ei ollut varsinaista suosikkia. Voi olla, että piirsin lappuun häviäjän numeron. Se on ollut ehdokkaideni kohtalo useimmissa vaaleissa jo toistakymmentä vuotta.

Jotkut ehdokkaat esiteltiin tai esittäytyivät etukäteen kosmopoliitteina. Se kuulostaa hienolta, mutta onko presidentin ensisijainen tehtävä olla itseään edustava maailmankansalainen vai omiensa edustaja? Jotkut tarjoutuivat talon isännäksi. Helppo luvata aikana, jolloin on vielä paljon kekkosmuistajia, mutta lakikirja pelastaa lupausten lunastamiselta.

Myönnän äänestäneeni nykyistä väistyvää presidenttiä molemmilla aikaisemmilla kerroilla. Hänen virkakausistaan en usko jäävän kovin paljon kirjoitettavaa maamme historiaan. Hänet ehkä muistetaan melko pitkään, mutta ei tekojensa tähden vaan siksi, että hän sattui olemaan maan ensimmäinen naispresidentti. Historian lehdillä hänen paikallaan voisi olla periaatteessa kuka tahansa muu saman sukupuolen edustaja.

Halonen ilmeisesti pyrki sovittamaan ylleen edeltäjänsä viittaa eräänlaisena globaalina arvojohtajana. Se ei onnistunut, koska maailmanmittakaavassa Suomen ja sen presidentin asema on edelleen samaa luokkaa kuin Speden aikana. Halosella ei ollut pienen maan presidenttinä mahdollisuuksia samaan vakavastiotettavuuteen, minkä Ahtisaari oli saavuttanut YK:n mandaatilla. Siinä missä presidenttiys luultavasti jää Halosen pääsaavutukseksi, Ahtisaarella se näyttäytyy ikään kuin uran sivujuonteena.

Yllättävää kyllä, Ahtisaari taisi ottaa presidentin hommankin melko tosissaan. Sisäpolitiikan puolella hyvä jälkimaine tosin on paljolti Nokian ja vapaakuntainstituution kaltaisten presidentistä riippumattomien pilarien varassa. Ahtisaaren kaudella maa nousi syvästä taantumasta, mutta presidentti maakuntamatkoineen ei asiaan juuri vaikuttanut. Kekkosmuistajillekin hän oli väärää puoluetta.

Tuntuu, että ne presidentit, joiden virkaanpääsyyn on ollut kynänvedolla itse vaikuttamassa, ovat olleet pikkuruisia verrattuna edeltäjiinsä. Kautta historian jättiläisten aika on aina ollut menneisyydessä. Olisi mukava päästä kommentoimaan itse itseään tähän blogikirjoitukseen sanotaan vaikkapa neljännesvuosisadan päästä.

Kun olis syntikka

Vaikka mielelläni kuuntelenkin eri tyyppistä musiikkia, en ole missään määrin musikaalinen ihminen. Varsinkaan mitä tulee omiin kykyihin luoda tai esittää musiikkia. Peruskoulun alaluokilla kävin hetken nokkahuilukerhossa, koska muutama kaverikin kävi. Jostakin ihmeellisestä syystä nokkahuilu ja kerho vaihtuivat jossakin vaiheessa vaskipuhaltimeen ja musiikkikouluun ja aika pian pakkopullaksi. Viimeistään siinä vaiheessa, kun piti aloittaa musiikin teorian opiskelu, totesin kykyni täysin riittämättömiksi, ja seuraavana keväänä torvi vaihtui mopoon. Arvelen, että myöhempää elämää ajatellen se oli monessa mielessä hyvä valinta.

Silti pieni wannabe-musikantti jäi väijymään jonnekin taustalle. Oltuani vuosia koskematta mihinkään soittimeen tulin opiskeluaikanani ostaneeksi halvan käytetyn syntetisaattorin, Casio CZ-1000:n (Casioita vinoiltiin Pulttibois-sketsihahmoihin viitaten Rampe ja Naukkis -syntikoiksi, vaikka ainakin kuvien perusteella kyseisillä herroilla oli käytössään kuuluisa yleistyökalu Yamaha DX-7, jollaisen soittajille ei varmasti vinoilla vieläkään - ja nauttiihan Casiokin nyttemmin hienoista vintage-mainetta). Casion omintakeiseen PD-synteesiin perustuvat soundit muodostettiin suoraan siniaallosta veistämällä, mikä oli hauskaa puuhaa. Jonkin ajan päästä Casio sai kaverikseen Kawai-merkkisen kosketinsoittimen, joka tosin oli aika kaukana syntikasta, lelu lähinnä.

Mainitut soittimet lienevät edelleen varastoituna jossakin. Eri asia on, toimisivatko ne enää. Luultavasti saisin myös hyvää opetusta kosketinsoittimen alkeisiin ihan kotioloissa, mutta en ole halunnut koetella puolisoni kärsivällisyyttä.

Viime syksyinen J.-M. Jarren Turun-konsertti palautti mieleen, mitä kaikkea hauskaa syntetisaattoreilla voidaan saada ilmoille. Muistin, että tietokoneessani on E-MU-prosessorillinen äänikortti (hurja ajatella, että halvan kaakkoisaasialaisen tietokonekomponentin sydän on kehittyneempi versio 80-luvun käsittämättömän kalliista Emulator-samplerisyntikoista), ja muistin myös jo aikaa sitten kuulleeni, miten ohjelmistopohjaiset syntetisaattorit ovat paljolti korvanneet laitteistopohjaiset. Pian totesin olevani syntetisoijien Stradivariuksen, kolmella oskillaattorilla, verhokäyrägeneraattorilla, signaalisuodattimella ja vahvistimella varustetun analogisen ARP 2600:n onnellinen omistaja. Tai ainakin melkein, ARP-emulaattori Arppe2600va on nimittäin ladattavissa ilmaiseksi verkosta. Samalta sivulta löytyy myös toisen analogilegendan, Minimoogin, emulaattori.

Kun puolisoni on ollut reissussa perjantai-illan, olen pärisytellyt ja ulvottanut emu-ARP:ia kissaveljien iloksi.

Vielä kun osais soittaa.

Nuutinpäivän jälkeistä elämää

Neljänä päivänä on pihalla päässyt lumitöihin. Ei ainakaan vielä kyllästytä, kun maisematkin alkavat vähitellen näyttää tammikuuhun sopivilta.

Auton lämmitinjohdon kanssa kävi eräänä aamuna vanhanaikaisesti. Onneksi kylässä on autotarvikkeita myyvä liike. Tai sekatavarakauppa se paremminkin on. Suurin osa lauantaipäivän asiakkaista oli suksi- tai mono-ostoksilla tai toi luistimia teroitukseen.

Hiihtäminen näyttää kiinnostavan väkeä. Pururadan parkkipaikalla oli toistakymmentä autoa. Mukavaa, että suksipareja on paljon tallaamassa, kun viimeisten lumisateiden jälkeen rataa ei ole hoidettu koneellisesti.

Netistä on seurattu latutilanteen kehittymistä Ylläksen maisemissa. Lumen vähyyttä kai sielläkin, kun vasta reilu kolmannes latuverkoston koko pituudesta on käytössä.

Iltaohjelma on perinteinen saunan, valkosipuliperunoiden ja fetasalaatin, takkatulen ja radion parissa.

Viimeinkin suksille

Lauantai-ilta toi lunta sen verran, että pyhäaamu alkoi lumitöissä. Lämpömittari ulkona näyttää sellaisia lukemia kuin vuodenaikaan nähden sopii.

Siispä talvisissa merkeissä alkoi monen täkäläisen koulun kevätlukukausi ja monien nuorten varusmiespalvelus. Olen edelleen sitä mieltä, että vuoden lähes pimein aika heti joulun juhlakauden jälkeen on jokseenkin älytön ajankohta niinkin isolle elämänmuutokselle kuin sotaväkeen menemiselle. Mutta kokonaisuus, johon kuuluu muunmuassa oppilaitosten ikiaikainen lukukausirytmi, suosii nykykäytäntöä paremmin kuin entistä tai jotakin muuta vaihtoehtoa.

Omalta osalta tänään alkoi viimeinkin talven hiihtokausi, yli kuukauden viimetalvista myöhemmin. Töistä tultua lähdettiin käymään kaupassa ja samalla päätettiin katsastaa pururadan lumitilanne. Ohuesti sitä oli, mutta jyrättyä ja jäljistä päätellen myös hiihdettyä. Ei muuta kuin kotiin vaihtamaan vaatteet, hakemaan sukset ja kokeilemaan. Sukset tuli siklattua varastorasvasta ja pohjustettua jo viime kuun alkupuolella ja tähän saakka ovat odottaneet testilenkkiä. Latua ei ollut, mutta vapaa tyyli kulki mukavasti. Yllättävänkin kevyesti, kiitos keliin sopivan voitelun.

Tammikuun puutarhatöitä

Viimeinkin tuli se rapea pakkaspäivä, jonka piti olla marraskuussa. Päivän valjettua rullattiin oksasilppuri tykötarpeineen liiterin päätyyn. Loppukesän, syksyn ja alkutalven tuulten pudottama, jo uhkeisiin mittoihin kasvanut oksakasa, hienontui pariin jätesäkkiin kompostinkuorikkeeksi ja istutusten katteeksi kasvukautta odottamaan. Kesäisin niin kiusallisen notkea koivunrisukin rapisi siistiksi lopputuotteeksi pakkasen säestämänä.

Kahteen pekkaan työ sujui parissa tunnissa eikä iltapäivän alussa alkanut kevyt lumisade ehtinyt vielä haitata. Haketustyön hinnaksi jäi yksi 10 ampeerin sulake, kun moottori jumittui ylipaksuun oksaan. Ja häijysti kipeytynyt vasemman käden ranne. Oksansyöttöote ei tainnut olla kaikkein ergonomisin tai sitten eilen tuli tehtyä jotain hölmöä kuntosalilla. Tämä näppäimistötyöskentely ei nimittäin tunnu nyt kovin miellyttävältä.

Harkittiin hetki lähtemistä Lempäälän Ideaparkiin. Mutta kun emme oikein osaa pitää ostoksilla käyntiä ajanvietteenä eikä mitään kotikylän marketista löytymätöntä tarvittu, hylättiin se suunnitelma.

Iltapäivän työmaaksi otin puolisoni tietokoneen Windows-asennuksen. Kone on pian jo puolen vuosikymmenen ikään ehtivä turkulaisklooni, mutta periaatteessa ihan pätevä laite. Aika ajoin sitä on päivitetty kevyesti muistin ja käyttöjärjestelmän osalta. Ongelmia on tuottanut Windows 7:n jatkuva kaatuilu, joka lopulta sotki järjestelmän niin, että monet sovellukset sähköpostista kirjanpito-ohjelmaan eivät enää käynnistyneet. Nyt 64-bittinen Windows ja tarpeelliset ohjelmat asentuivat melko mallikelpoisesti. Hiukan huolestutti yksi odottamaton jumiutuminen kesken päivitysten asentamisen. Oli hyvä idea ladata Service Packin ja Internet Explorer -selaimen uusimman version asennuspaketit etukäteen ja asentaa ne suoraan ilman Windowsin päivitystoimintoa. Nopeutti työtä.

Mistä järjestelmän kaatuilu voisi johtua? Koneessa on 8 GB työmuistia, ja muistikampaparit ovat keskenään eri ikäluokkaa ja eri kellotaajuudella toimivia. BIOS-asetuksissa muistin ajoitusasetukset on jätetty automaattisiksi, jolloin kummankaan kampaparin optimaalisia asetuksia ei päästäne hyödyntämään. Nyt jätin lisäksi käytöstä pois kellotaajuuden hajaspektriasetuksen (tai miten tuo "spread spectrum" pitäisikään kääntää) - josko tuo hyvää tarkoittava ominaisuus olisi häirinnyt prosessorin ja eriparisen muistin yhteispeliä? Jää nähtäväksi.

Uusi vuosi, uudet kujeet

Sitten edellisen blogimerkinnän on vietetty joulut ja uudetvuodet ja mukavasti menivät. Ei tuohon jaksoon juuri ylimääräisiä lomapäiviä mahtunut eikä se haittaa.

Joulukuusi pantiin pois tänään loppiaisen kunniaksi. Harvinaisen hyvä ja varistamaton kuusi se olikin; kiitos naapuriin. Kyntteliköt kuistilla ja liiterin ylisillä valaiskoot lumetonta maata vielä viikon.

Lunta on kaipailtu jo pidemmän aikaa. Ei niinkään aamuisten lumitöiden vaan hiihtolatujen takia. Ulkoilu liukkailla tienpientareilla ei kiehdo, joten päätettiin viettää loppiaisiltapäivä kuntosalilla. Luulimme, että olisi hiljaista, mutta se oli väärä arvaus. "Täällähän on koko kylä", totesi nuori mies saliin tullessaan. Laitteille sai jopa jonottaa, mikä on ollut harvinaista.

Salilta poikettiin rautatieasemalle hakemaan lyhdyt pois ja vietiin ne veturitallille. Marko sattui olemaan tallilla paperitöissä ja tuli sovituksi kokouksiin ja muuhun juoksevaan liittyviä asioita.

Päivälliseksi kotiruokaa: kesäkurpitsakeittoa ja sämpylöitä. Ensinmainittu kotipihalla kasvaneista, jälkimmäiset kotikylässä leivottuja. Iltahommaksi jäi vielä syödä loput piparit pois.