Myyntipuheita kuuntelemassa

Olen viettänyt kaksi työpäivää pääkaupungissa Tieteiden talolla. En tosin tieteen tekoon osallistumassa, mutta talon tiloja vuokrataan vaikkapa Microsoftin kaltaiselle yritykselle asiakasseminaarien järjestämistä varten.

Kuulijakunta koostui ammattioppilaitosten tietohallintoväestä, jolle on sorvattu uutta ohjelmistolisenssisopimusta jo melkein vuoden päivät. Microsoft myy mieluusti kouluille(kin), ja ehkä se kohta alkaa näkyä myös hinnoissa.

Koulujen enemmistö taitaa olla painottanut hankinnoissaan perinteisiä käyttöjärjestelmä- ja peruspalvelinalustoja ja työvälineohjelmistoja, ja Microsoft myisi varmasti mielellään nykymuodinmukaisia palveluintensiivisiä kokonaisuuksia viestintäratkaisuista toiminnanohjausjärjestelmiin. Tuskin myy ainakaan vielä vähään aikaan, jos paneutuminen niiden asiakasnäkökulmaan lainataan suoraan yritysmyynnistä. Koulujen toiminnanohjausjärjestelmä, opiskelijahallintaohjelmisto, on niin monimutkainen paketti, että yhtään sellaista ei tietääkseni ole saatu täysin toimivaksi niin, että se ongelmitta palvelisi jokaisella ammatillisen koulutuksen toimintakentällä. Vaikea uskoa, että asiakkuudenhallintaohjelmiston muunnos ainakaan parempaan taipuisi. Jotain asiakasryhmän erityistarpeisiin paneutumisesta kertoo sekin, että keskitetyn viestintäratkaisun esittelyssä mahdollisuudet käyttää sitä verkko-opetukseen - asiakkaan ydintoimintaa palvelemaan - mainittiin esittelyn lopuksi "ai niin" -tyyliin yhdessä lauseessa. Adobe on saanut omat vastaavat tuotteensa jo verraten syvälle koulujen arkeen onnistuneella liittoutumisella pedagogien kanssa.

Tuli mieleen, että jos perustuotteet, käyttöjärjestelmät, palvelimet ja työvälineohjelmat, toimivat ja tyydyttävät asiakkaita, mitä kaikkea kannattaa yrittää myydä yhdelle, globaalisti varsin pienelle mutta sitäkin vaativammalle asiakasryhmälle. Tai ehkä ei yritettykään

Isossa salissa lienee ollut satakunta osallistujaa. Uusimpien virtausten perässä ammattikouluväkeä ei riepotella päätellen siitä, että kaksi tai kolme taulutietokonetta osui silmääni. Käytännössä kaikilla taisi olla jokin sähköinen viestin, aika monella enemmän tai vähemmän älykäs matkapuhelin, mutta ylivoimaisesti yleisimpänä perinteinen bisneskannettava, kooltaan jossakin miniläppärin ja pöytäkoneenkorvaajan välimaastossa.

Vai sittenkin tiedettä?

Paitsi että oli puitteiltaan arvokas, Tieteiden talo soveltui henkensäkin puolesta tietotekniikka-aiheiseen seminaariin, vaikka bisnesohjelmistojen maahantuoja järjestäjänä häärikin. Ainakin jos otetaan vaari brittiläisen fyysikon ja Mathematica-ohjelmiston alullepanijana tunnetun tietojenkäsittelyvelhon Stephen Wolframin äskettäin The Economistissa referoidusta filosofiasta, jonka mukaan luonnonlait ja jopa yhteiskunnalliset ilmiöt ovat tieteellisesti mallinnettavissa eräänlaisina yksinkertaisina tietojenkäsittelyalgoritmeinä ja niistä rakentuvina hyvinkin monimutkaisina kokonaisuuksina.

Wolframin näkemyksen mukaan algoritminen mallintaminen päästää tutkijat syvemmälle tutkimuskohteisiinsa kuin muutaman sata vuotta vallalla ollut matemaattinen lähestymistapa. Sinänsä Wolframin ajatusmallissa ei liene paljoa uusia palikoita: soluautomaatteja, jollaisina Wolfram näkee luonnossa ja yhteiskunnassa esiintyvien ilmiöiden juuret, on tutkittu jo kauan, eikä perusidea taida olla kovin kaukana olio-ohjelmoinnistakaan, jossa lukuisten sinänsä melko yksinkertaisten olioiden toiminnallisuus toteuttaa ohjelman toiminnan. Vanhassa kunnon APL:ssä vastaavia perustoiminteita kutsuttiin idiomeiksi.

Kovin arvovaltaista kannattajakuntaa Wolfram ei teorioilleen tiettävästi ole saanut, ja käytännön töissään hän on keskittynyt Mathematica-ohjelmiston kehittämiseen ja WolframAlphan, tietämyskoneeksi kutsumansa hakukoneen rakenteluun. Yhtä kaikki, kaltaiselleni matematiikkaa aina vierastaneelle, mutta tietokoneista ja ohjelmoinnistakin ainakin joskus pitäneelle tällainen tiedekäsitys kuulostaa houkuttelevalta.

Onko sitten Wolframin tietojenkäsittelyllinen tiedekäsitys niin kaukana matematiikkaan perustavasta mallintamisesta kuin Economist-lehti antaa ymmärtää? Uusimman Hesarin kuukausiliitteen laaja juttu matemaatikon ja filosofian professorin Jaakko Hintikan elämäntyöstä vastaa kielteisesti ja vastaus voidaan tiivistää sanaan logiikka.

Asian vierestä, miksiköhän toista matemaattisfilosofista professoria, Yrjö Ahmavaaraa ei mainittu edes sivulauseessa, kun Hintikasta kirjoitettiin? Tieteen pahis ehkä, ensin kyberneetikko ja sittemmin jotain muuta, mutta liikuskeli samoilla ajatuksenpoluilla.

Miettiköön hevonen moisia. Sillä on iso pää.

Tiedettä en harjoita enkä harrasta, mutta harrastuspuolella tulee toisinaan eteen tuotoksia, joista ei voi kieltäytyä. Niin houkuttelevasti oli pantu tarjolle juuri ilmestynyt uudelleentoimitettu Topeliuksen "Finland framställd i teckningar" kaikkine 120:ne grafiikanvedoksineen, että lähes 500-sivuinen opus oli pakko ostaa kirjahyllyyn. Monen Suomen vanhempaa historiaa käsittelevän kirjan kuvitustehtäviä ovat palvelleet tästä kirjasta lainatut, aikansa nimekkäiden taiteilijoiden, kuten Knutsonin ja von Wrightin, piirrokset. Svenska litteratursällskapetille hatun nosto moisesta kulttuuriteosta!

Topelius oli historian professori ja hänen aikanaan historia oli tarinoiden keräämistä ja niiden kertomista. Harrastelijaa vähän huolestuttaa, mitä mikrohistoria ja muu tarinoiden tuominen jälleen keskiöön tekee aikanaan työllä ja vaivalla rakennetulle historiatieteelle.

Siirretään tämäkin asia hevoselle.