Höyryn vihkiäisjuhla

Lauantain ohjelmistoon tuli edeltävänä iltana uusi suunnitelma. Tai paremminkin toisaalla tehdyn suunnitelman omaksuminen. Niinpä lauantaiaamunakin herätyskello soitti arkiseen tapaan. Veturitallin pihasta startattiin 6.30. Luksuskyytiä Kartano-Volvon takapenkillä. Orituvalla nuorille miehille aamiais- ja takapenkin vanhemmille herroille kahvitauko. Suolahden vanhalle asemalle saavuttiin juuri määräaikana. Tapahtuma-alueen portin kohdalla askel nopeutui kohti veturitallia, jossa päivän päätähti jo paistatteli kääntöpöydällä. Ensipuhallus matkalla kansan katseltavaksi:



Höyryveturin tekeminen romusta liikkuvaksi ei ole vähäinen saavutus. Ei minkään veturiyksilön kohdalla. Tänään juhlittiin Tapani Laaksomiehen ja Höyryraiteen väen uudelleenrakentaman Hv3 nro 995:n uudelleenkäyttöönottoa Suolahdessa.

Kansanjuhla oli toteutettu edellisvuosikymmenen Höyryfestivaalien malliin. Järvellä vihelsi Iisveden Metsän höyryhinaaja halukkaita risteilyttäen. Nelivaunuinen Dm7-juna, "Lättähattu", kuljetti väkeä aina Jyväskylästä saakka. Asemalla monen eturivin elokuvan luottoesiintyjä Tk3 nro 1150 puhisi lämpimänä, mutta kohteliaasti jätti ykkösraiteen Hv3:lle.



Pippurinen Tve3-museodieselveturi viihdytti ainakin harrastajia kaksitahtidieselmoottorin ärhäkällä äänimaisemalla ja arvuutuksilla veturiyksilön vaiheista.



Museoautoja oli näytillä joukoittain. Kolme Angliaakin, hajasijoitettuina niin, että valokuvaan sattui vain yksi:



Hannu Taanila piti juhlapuheen ja pirstasi Snellmanista, rautateistä, kodista, rautateistä, uskonnosta, rautateistä, isänmaasta, rautateistä, EU:sta ja rautateistä. Pappi vihki veturin uudelleen käyttöön otetuksi. Kuoro lauloi ja hanuristit soittivat.

Yleisöä ei höyryvetureilla kuljetettu, mutta katsojien ja valokuvaajien iloksi päätähti teki näyttävän poistumisen varikolle ja encoren vaihteen kautta. Ilkan ja Saken kanssa tehtiin radanmutkaan alkuasetelma, mutta kuvausrintamaperiaatteesta piittaamattomat olivat isoilla, rumilla ja ennenkaikkea tyhmillä päillään pilata yhtäältä sähkötolpattoman ja soratukikerroksisen radan ja toisaalta faradaynhäkittömän tenderin ainutkertaisen yhdistelmän. Se ei haitannut, että veturin ovella ja tenderissä näkyi ylimääräisiä musta-asuisia miehiä Museoveturiseura-teksti selässään.

Kutsuvieraat kuulutettiin kahville vaunuun. Toijalaankin kutsu oli välitetty, joten kursailemattomuus tuotti kakkukahvit ministeriöluokan seurassa.

Kotimatkalle lähdettiin Keski-Suomen Ilmailumuseon kautta. Tinkasimme nelihenkisen joukon sisäänpääsyn ryhmälipulla, kun esitteitä ryhdyttiin vaihtamaan. Jani ja minä innostuimme imitoimaan hävittäjälentäjää tai ainakin Kummelin combat fighter Azizia, Jani Drakenin ohjaamossa ja minä MiG:n.

Kuoreveden Hallista löytyi toinen ilmailumuseo ja sen kaarihallista mitä mielenkiintoisimpia harvinaisuuksia. Ensimmäisen maailmansodan aikaiset saksalainen Rumpler ja ranskalainen Caudron. Suomen oloihin dedikoitu Bristol Bulldog.



Ja MiG:n rakettikasetti, jonka lataamista sai vapaasti harjoitella. Museologisesti relevantti eläytymisemme "Älä koske siihen... pane se pois!" tyhjensi hallin nopeasti niistä harvoista, jotka olivat paikalle sattuneet.



Pienesinenäyttelyparakki oli museomuseo jos mahdollista vielä suuremmassa määrin kuin Suomenlinnan Ehrensvärd- museo. Ja tämäkin mitä viehättävin sellainen. Sisäänpääsystä ei kehdannut edes tinkiä.