Julkisoikeuden perusteiden tenttikysymyksiä

Iltaohjelmassa oli avoimen yliopiston julkisoikeuden perusteiden tentti. Tentittävänä oli vain luentoaineisto ja perustuslaki tietyiltä osin, ei varsinaista kirjallisuutta. Kirjatenttinäkin tämän olisi voinut suorittaa, mutta olen enemmän luentojen ystävä.

Kysymyksiä oli kolme. Ensimmäisessä piti määritellä lyhyesti viisi käsitettä: oikeussäädös, oikeuslähde, normihierarkia, perusoikeudet ja finanssivalta. Toinen kysymys oli esseetyyppinen ja käsitteli perustuslainsäätämisjärjestystä. Kolmaskin oli essee aiheeltaan harkintavallan rajoitusperiaatteet hallinnollisessa päätöksenteossa.

En sanoisi kysymyksiä erityisen vaikeiksi. Lakitiedon kurssin, tai millä nimellä se nykyään kulkeekaan, käynyt lukiolainen olisi varmasti osannut vastata niihin paremmin. Toisaalta tässä vaiheessa opintoja minulla ei ole käsitystä oikeustieteessä toivottavasta vastauslogiikasta. Ilmeisesti ainakaan pitkiä vastauksia ei kaivattu, koska käsitteitä sai määritellä korkeintaan 10 riviä kutakin ja esseetehtävien enimmäispituus oli kaksi sivua. Pieni käsiala helpottaa.

Vilpoisia marraskelejä

Kello 6.55 lähtevän Saarioispuolen koululais- ja työläisvuoron kuljettaja poimi tien laidasta kyytiin monia nuoria, joita uni tai kodin lämpö oli pidätellyt tulemasta ajoissa pysäkille. Silti oltiin ajoissa perillä. Jokunen aika sitten Tampereen linjalla maksua tarjotessani samainen herrasmies, varmaankin vakiomatkalaisen naaman muistaessaan, kysyi enkö ole kuukausilippulainen. Vastasin myöntävästi, mutta ettei se riitä kuin Lempäälään saakka, seutulipun rajat kun ovat sellaiset. "Perille saakka riittää", sanoi kuljettaja, ja säästin 6,30 euroa. En kokenut huonoa omaatuntoa, kun vuosien aikana olen maksanut seudullisen kuukausilipun jos toisenkin.

Työpäivään mahtui monenlaista. Vähän ennen kahdeksaa istuuduttiin Arin ja Saken kanssa hetkeksi tuumailemaan ja todettiin, että kiirettä pitää, mutta kyllä se siitä. Työpäivän ohjelmassa oli ruokahuollon prosessikuvausten määrittelyä, VLAN-konfigurointia Ethernet-kytkimeen, oppisopimuskoulutustarjouksen laatimista ja EU-rakennerahaston rahakamarinvartijaviranomaisen kanssa neuvottelemista. Tilkkutäkkiä kenties, mutta se on yksi syy, miksi pidän työstäni. Ruokatunnilla ehdin noudattaa perjantaiperinnettä ja hakea tuoreen hiivaleivän kotiinviemisiksi.

Illalla käytiin kaupassa. Totesin mielessäni, että kylän kauppaliikkeiden ikkunoissa alkava adventtiaika näkyy vaihtelevassa määrin, mutta kokonaisuutena ehkä vähemmän kuin joskus ennen. Varsinkaan näyttäviä rakennuksen ulkopuolelle laitettuja jouluvaloja ei enää näy. Ei sillä, että erityisesti kaipaisinkaan. Muualla, vähänkään isommissa kaupan keskittymissä taisivat viimeistään tuomiosunnuntaina hyppiä tontut ja kilistä kulkuset. Käväisin kuitenkin sytyttämässä rautatieaseman vitriiniin 1920-luvun puskin- ja vaihdelyhdyt - ensinmainittu brittisähköistetty Hanomag ja jälkimmäinen m/22-klassikko.

Kylmettymisiä

Oli tarkoitus lainata anopilta autoa tilapäiseen tarpeeseen. Talvirenkaanvaihdon jälkeen sillä ei ole paljon ajettu, ja taitaa viime vuosituhannen viimeistä vuosimallia edustavalla olla kokonaiskilometrejäkin vähemmän kuin omassamme.

Hyvin hörähti käyntiin, mutta matkalla hyytyi meijerin mäkeen. Akku on melko uusi, ja virtaa riittää pikkupakkasellakin. Ongelma on ilmeisesti polttoainepuolella. Kotoa haetuista apukäynnistyskaapeleista ei ollut iloa.

Ei startannut, vaikka lupaili, joten piti hakea hinausköysi. Seuraava ongelma oli köyden kiinnityspiste. Auton etupään alla näytti siltä, että takaluukusta vararenkaan vierestä ilmeisesti löytyisi hinauslenkki, ja ohjekirja kertoisi, minne se pitää kiinnittää. Tietenkin sekä takaluukun että hansikaslokeron (sic!) lukot olivat jäässä. Eikä autoa ollut mukava seisottaa iltapimeällä kapean tien laidassa. Mietittiin jo järeämmän hinausavun kutsumista, mutta kiitos netin sitä ei tarvittu. Muuten, muistaako joku, mistä haettiin pikatilanteiden käyttöohjeet ennen nettiaikaa? Ei kaikkea ennenkään osattu tai tiedetty esi-isäinperintönä. Ja viimeistään neljännesvuosisata sitten toimintaympäristö alkoi olla teknillisyydessään yhtä haavoittuva kuin nyt.

Kylmettynyt hinattiin kotipihaan ja työnnettiin talliin sulamaan. Katsotaan, miten aamulla jaksaa heräillä.

Tuomiosunnuntain ajatus

On mielenkiintoinen asia, miten vähän Raamatun tekstien mukaan viimeisenä päivänä Jeesusta kiinnostaa mielipiteily, kuuluisa homokysymys muun muassa.

On helppoa olla mieltä. Pykälää työläämpää on tehdä. Kuuluuko päivän tekstiin, että mieltä oleminen on niin rankkaa, että helposti jää tekemättä?

Talven tuoksua

Lintujen talviruokinta alkoi kirsikkapuussa riippuvalla pähkinäautomaatilla jo viime kuussa, mutta varsinainen seisova pöytä bulgarialaisine auringonkukkaherkkuineen pystytettiin vasta tänään. Vanhan tiedon mukaan muualle suuntaavia ei saa houkutella viivyttelemään. Eivätköhän viimeisetkin muuttajat ole jo lähteneet mehevämmille maille.

Rautakangella lintulaudan tolpanpaikkaa maahan iskiessäni talitiainen torui pensasaidassa. "Jo oli aikakin", olin kuulevinani.

Kissaveljeksillä on ollut hiukan vaikeuksia sopeutua talvielämään. Ymmärrettävää kai, kun vasta elämän toinen talvi on alkamassa.

Kirpeä aamupakkanen houkutti tuulettamaan petivaatteet ja sääennuste vaihtamaan täkit lämpöisempiin.

Veturitallilla teräs oli kylmää ja kello pysähtynyt. Lainasin kaksi lyhtyä, vaihde- ja puskin-sellaiset, rautatieaseman vitriiniin adventtiaikaa varten ja vedin kellon.

Saunalenkki sisätiloissa, ja iltapalaksi valkosipuliperunoita fetasalaatilla. Perunat ja tomaatti pihamaan tuotoksia.

Valokuvatorstain ahneus

Valokuvatorstai-blogin aihe liittyy jälleen vanhaan kunnon Danteen. Nyt ollaan helvetin kolmannessa piirissä. Ja totta vieköön, kolme vaihetta poikineen nämä pedot ahmivat:



Rataverkollamme tuttu Sr1-tyyppinen sähköveturi on 50 kilowatin verran ahne paikallaan seisoessaankin virta kytkettynä ilman ohjaamolämmitystä. Kuva on Kouvolan varikolta loppukesältä 2004.

Vielä kolmisen vuosikymmentä sitten sähkönkäyttö oli säästämistä. Nykyään se on ahneuden alku ja juuri.

Virsiä ja modernia jazzia

En ole käynyt kirkossa sitten pääsiäispyhien. Tänään oli hyvä syy korjata asia ja samalla äänestää kirkollisvaaleissa. Muistaakseni olen äänestänyt koko lailla kaikissa julkisoikeudellisissa vaaleissa, joissa minulla on ollut äänioikeus. Poikkeukseksi on saattanut jäädä jokin ylioppilaskunnan edustajiston vaali.

Jos perjantaina tuli kohennettua kulttuurikuntoa, niin tänään oli fyysisen vuoro. Korkea aika molempien suhteen. Iltapäivää vietettiin urheilutalon kuntosalilla. Isossa salissa oli käynnissä sulkapalloturnaus. Raudannostajia oli paikalla vain vähän. Välillä puolisoni ja minä olimme kaksin. Kuntopyöristä moni oli tavalla tai toisella epäkunnossa.

Urheilijan oloinen nuorimies merkkasi tunnollisesti paperille tekemiään sarjoja. Minulla ei lyhyen mutta vaatimattoman kuntosaliharjoitteluni aikana ole koskaan ollut varsinaista ohjelmaa. Sellainen on syntynyt itsekseen lähinnä sen mukaan, mistä laitteista ja liikkeistä pidän. Muutama vuosi sitten urheiluopistolla Nastolassa sain erinomaisia vinkkejä. Eniten hikipisaroita taitaa valua keskivartalon eteen. Bodarin kroppa ei ole haussa, vaan ajatus välttää istumatyöläisen tuki- ja liikuntaelinvaivoja. Perinteistä hauiskääntöä tulee treenattua tasan sen verran kuin jalkaprässin ohessa jaksaa nostella käsipainoja. Vapailla painoilla olisi kai syytä harjoitella enemmän, koska niiden kanssa tasapainoillessa pääsisi vaikuttamaan myös syviin lihaksiin. Aloittelijamaiseen tapaan tunnustan olevani enemmän levypakkojen kuin levytankojen ystävä. Jalkaprässin käsipainohöysteen ohella ranskalainen punnerrus on ainoa vapaiden painojen harjoitteeni.

Salilta palatessa käytiin moottoritien varressa ostamassa vissyä, leivänpäällistä ja ahvenanmaalaisia röstiperunoita. Jostain syystä viimeksimainittuja kelpo eineksiä ei saa kylän keskustan puodeista. Röstit päätyivät pakastimeen odottamaan kiireistä arki-iltaa. Proteiinitankkaukseksi tehtiin muhevaa papupataa ja keralle runsas salaatti.

Iltaohjelmassa oli uusintakuuntelu perjantaisesta konsertista YLE Radio 1:n kautta. Sen päälle Jatzofrenia.

Minea ja viuluviikari

Viikonloppu alkoi juhlavissa merkeissä Tampere Filharmonian konsertissa. Kauniin seuralaisen treffasin rautatieaseman tungoksessa. Oli tullut kaupunkiin jo aiemmin autolla.

Hävettävän kauan edellisestä live-musiikki-illasta jo onkin. Perjantai-illan ohjelmiston aloitti Forssan miehen, Kalevi Ahon, "Minea". Noin vuosi sitten Minnesotan osavaltio-orkesterilta ensiesityksensä saanut orkesteriteos on silloisen Helsingin Sanomain arvion (ns. korkeakulttuurin saralla Hesarin näkemykset taitavat olla sinivalkoisempia kuin mihin yksikään muu yhteiskunnallinen ajatus 2000-luvulla yltää) mukaan ottanut vaikutteita Afrikasta, Arabiasta ja Etelä-Aasiasta. Voi olla, mutta ei maallikkokuulija tätä maailmanmusiikin ilotulitukseksi nostaisi. Johtuu tietenkin vain "Sinuhe Egyptiläisen" ja orkesteriteoksen yhteisestä nimittäjästä, mutta melko välimerelliseltä kokonaisuus kuulosti.

En syytä Hesaria ylilyönnistä. "Minea" pani miettimään mihin musiikissa tarvitaan metallia, hardrockia, hi-energya, trancea. Toisaalta kulkuneuvojen maailmassa Daciaa tarvitaan, vaikka Mercedeksiäkin tehdään.

Aplodien aikana lavalle asteli mies, jonka voisi hyvin kuvitella tapaavansa jonkin perinteikkään ammattikoulun tekniikan alojen opettajanhuoneessa. Säveltäjä oli itse tullut paikalle. Edellä sanottu luettakoon kunnioitukseksi kumpaakin vertauksen osapuolta kohtaan.

"Minean" jälkeen esitetty Paganinin toinen viulukonsertto kuulosti täytenumerolta. Mestariviuluviikari Ilja Gringolts paganinicoverina oli tietenkin loistava. Mutta itse teos sytytti yhtä vähän kuin monet 1900-luvun viimeisten vuosikymmenten niinsanotut klassikot. Rohkenenko sanoa, mutta virtuoosimaisuus jossakin instrumentissa tuntuu hukkaavan kokonaisnäkemyksen. Paganini kuuluu omassa rajoittuneessa musiikkimaussani samaan halpalaariin kuin Claptonit, Hendrixit ja muut 1900-luvun lopun kitarasankarit.

Illan päätti Beethovenin kolmas sinfonia "Eroica" klassismin ja romantiikan rajamailta. Ohjelmavihko kutsui "Eroicaa" sinfonian historian käänteentekevimmäksi teokseksi ja musiikillisen humanismin valonkantajaksi. Hieno teos, mutta subjektivistisen näkemyksen mukaan illan turnauksessa Suomi päihitti paitsi Italian myös Saksan (joskin, kuten musiikin historiasta tiedetään, viimeisessä matsissa oli vieraiden tekijämies paria vuotta ennen suoritusta siirtynyt paralympiapuolelle).

Jos alkuillan mestariteoksen säveltäjä ei olemuksellaan kohahduttanut - teoksellaan sitäkin enemmän - konsertin kapellimestari Hannu Lintu oli esiintymisessään toista maata. Liikkuminen voi hakea käytännöllisyyden ja kauneuden yhdistettyä ääripäätä, kuten taijissa. Tai yksinomaan kauneutta, kuten tanssissa. Mutta Lintu osoitti, että myös aivan eri tavalla voi tuoda esiin liikkeen näyttävyyden. Ei ihme, että lopuksi kapellimestari kutsuttiin taputuksin neljästi uudelleen sisään.

Kun auto oli matkassa, ei paluujunan kanssa tarvinnut kiirehtiä. Kotimatkalla poikettiin iltapalalla Pirkanhovissa. Huoltoasema ei sijaitse monen kilometrin päässä kotoa, mutta mietimme, miten monta vuotta on, kun on viimeksi käyty. Seinäjokelaisperäisen pikaruokaketjun myymä kasvikunnan tarjonnasta valmistettu hampurilainen maistui melkeinpä päihittävän naantalilaisperäisen ketjun vastaavan tuotteen.

Liittokokous

Lauantaipäivä meni luottamustehtävissä Rautatiemuseoiden ja -harrastajien liiton syyskokouksessa Hyvinkäällä. Toijalalla on pienuudestamme huolimatta se erikoinen asema, että koska Veturimuseota ylläpitävät kaupunki ja Museoveturiseura yhdessä (eikä kummallakaan osapuolella ole sen paremmin mahdollisuutta kuin intressiäkään vastata yksin vuokra-alueesta ja -kiinteistöstä, muutaman sadan tonnin painoisesta "irtaimesta" omaisuudesta tai museon kesäisestä avoinnapidostakaan), meillä on liitossa kaksi edustajaa: yksi Museoveturiseuran ja yksi kaupungin puolesta. Jälkimmäistä on viime vuosina hyvin harvoin käytetty, mutta kun kokouskutsun saavuttua en ollut merkannut lauantaipäivää kalenterissani muuhun varatuksi, pyysin valtakirjan kaupungin sivistystoimenjohtajalta.

Matka sujui jutellessa, kun oltiin onnistuttu hankkimaan Markon kanssa liput samasta IC 86:n vaunuosastosta.

Syyskokous pidettiin perinteiseen tapaan Suomen Rautatiemuseossa Hyvinkäällä. Jossakin kohdassa pääsin leikkimään vanhaamiestä ja muistamaan, miten melko tarkalleen kaksikymmentä vuotta sitten liiton edeltäjä, neuvottelukunta, perustettiin Toijalan rautatieaseman neuvotteluhuoneessa (nykyisin eri koulutusorganisaatioiden ahkerasti suosimassa yksityisessä vuokratilassa).

Jos kaksikymmentä vuotta sitten museo-, nostalgia-, perinne- tai millä nimellä sitä halutaankaan kutsua - rautatieliikenne oli vain väljästi säädeltyä ja kentän keskitettyä huomiota haettiin perinteiseen museotoimintaan, on nykypäivän tilanne täysin erilainen. Viranomaisyhteistyö liikennöinnin mahdollistamiseksi on oleellisin osa liiton toimintaa. Esitys muuttaa liiton nimi Rautatiemuseoiden ja -harrastajien liitosta Rautatiemuseoiden ja -museoliikennöitsijöiden liitoksi sai paljon kannatusta. Samoin esitys, jossa liikennöinti jollakin suomen kielen sallimalla keinolla nostettaisiin ennen museoita.

Vapaassa keskustelussa kuultiin tarkka selonteko Pasilan veturitallilla elokuun lopussa tapahtuneesta veturin seinänläpiajosta. Itse läpiajo, aikanaan yleinen tapaturma VR:llä, ei ollut paha, mutta jälkiseurauksia sanoisin asianosaisten kannalta kohtuuttomiksi.

Paluumatkalla Eskon kyydissä piti päästä Riihimäelle, josta IC- junaan. En päässyt sinne, vaan kotipihaan saakka. Suurkiitokset! Matkalla oli ajatus poiketa Panssarimuseolla kahvilla. Portista päästiin sisään, mutta paikka oli jo kiinni. Iskhmetin kebabit sen sijaan nautittiin.

Olin jo menossa saunaa lämmittämään, kun kännykkään oli tullut puhelu erikoisesta numerosta. Soitin takaisin. Eskohan se siellä. Kertoi olevansa edelleen Toijalassa, EFi nro 22374:ssä ja soittavansa lankapuhelimesta VR:n linjalta. Se lankapuhelinlinja, joka historian peruja, ja kun ilmaiseksi saatiin, otettiin museon lipunmyyntivaunuun joskus 1980-luvulla? Se, jonka siirtotienä toimi lähinnä ratojen varsia seuraillut avojohtolinja? Connecting people on hieno juttu, mutta en taida kehdata edes kysyä, mitä yhdistyksemme puheenjohtaja on vaunuun rakennellut ;)

Syysillan ilmiöitä

Jouduin lähtemään työkokouksesta etuajassa ehtiäkseni linja-autoon ja iltaopintoihin Tampereelle. Silti oli jo melkein pimeää, sumun takia paljolti.

Technopoliksen talon kohdalla olisi voinut olla kamera matkassa. Kiinteistön nimen ilmaisevan kyltin edessä oli peräti kolme kaksiväristä autoa, joista kaikki sopivasti niin, että kyljen polis-teksti näkyi katsojaan päin. Yksi virkakunnan edustaja seurasi Kalevantien liikennettä päin pysäytyskartio kädessään. Mahtoiko kyseessä olla harjoitus vai tositilanne, ei käynyt ilmi.

Julkisoikeuden perusteet -luentosarja on käsitellyt lähinnä valtiosääntöoikeutta. On myönnettävä, että asia ei tällaista ammatillista täydennyskoulutusta hakevaa suuremmin kiinnosta, joskin yleissivistyksen kannalta on hyväksi. Milloin mikäkin asia tai termi on palauttanut mielen koulun yhteiskuntaopin ja lakitiedon tunneille. Sitten itsensä torumista: onhan tämä silloin opetettu. Toisaalta paljon on muuttunutkin, lainsäädäntöjärjestystä myöten.

Julkisoikeuden luennoilla kävijät ovat alkaneet ryhmäytyä tauon aikana alakuppilassa omiksi pöytäkunnikseen. Omani on neljän miehen porukka, yksi vanhoista harrastepiireistä entuudestaan tuttu pelastustoimen mies. Sitten on peruskoulunopettaja ja työssäkäyvä tutkinto-opiskelija, joka ei ehdi päivisin tiedekunnan luennoille.

Kotiinpaluujunaa odotellessa kuulin viereisellä penkillä panssarikersanttisneidin tilittävän ystävättärelleen, miten rasittavaa on, kun tuntemattomat tulevat kyselemään, onko Parolannummella vielä se ja se kouluttaja, joka oli vuonna 2003. OIisinkohan tehnyt rasittavanäijyyden suomenennätyksen, jos olisin käynyt viattomasti kysäisemässä 1980-luvun tapausten perään?

Tuiskuttaa

Ensilunta saadaan parhaillaan, mutta se menetettäneen pian. Ei ollut huono ennakointi vaihtaa viikonloppuna autoon nastarenkaat toista kertaa kuluvana loppuvuotena. Toisaalta en pitäisi pahana talven saapumista.

Sähkökatkoksia on maakunnassa kuulemma paljon. Sähkönsiirto liittyy logistiikkaan ja ennenmuuta yhteiskunnan infrastruktuuriin. Omia voimalaitoksia ei kotikylässä ole, mutta olisikohan vähäisellä sähkökatkotaajuudella jotakin tekemistä sen seikan kanssa, että sähkövalot täällä syttyivät ensi kerran jo silloin, kun valtionpäämiehen nimi oli Nikolai, ja - kulutuksen lisäännyttyä - että ratalinjan vartta pitkin saatiin lisää hyvin varmistettua jännitettä 1970-luvun alkupuolelta saakka.