Iso ei aina ole kaunista

Eilen illalla yritin käynnistää pöytätietokoneeni. Ei käynnistynyt. Hetken tutkailun jälkeen löytyi palanut sulake. Epäilin ensiksi muka-älykkään jatkojohtohaaroittajan vaurioiutumista, mutta kytkettyäni tietokoneen virtajohdon suoraan pistorasiaan paukahti virtalähteessä ja taas meni sulake.

Viime vuonna hankkimani 850-wattisen Antecin - olin ajatellut sitä riittävän ripeäksi kokiksi isoruokaiseksi tiedetylle AMD:n nelisydämiselle suorittimelle ja rivakasti kiertävälle levymatriisille - piti olla omassa lajissaan state-of-art, mutta palvelusaika jäi lyhyenpuoleiseksi. Vaihdoin tilalle aikaisemman Nexuksen 500-wattisen peruslaitteen, ja taas toimi. Tuli raskasta sähkölaiteromua, ellei joku elektroniikan tee-se-itse-henkilö halua noutaa pamahduksen päästänyttä tasasuuntaajaa projektikseen.

Kannettavana tietokoneena olen käyttänyt viikon verran Lenovon ThinkPad X200S -mallia, enkä voi kuin kehua. Päällisin puolin laite on nykymittapuulla vaatimaton minikannettava, mutta siinä on kaikki, mitä peruskäyttäjä tarvitsee. Isoa näyttöruutua tai muita hienoja multimediaominaisuuksia en osaa kaivata, kun näppäimistöltä aistii oikean IBM-tuntuman. Hiirenkorvikkeena ohjaintappi on intuitiivinen kosketustasoon tottuneelle, ja sormenjälkitunnistin käyttäjän autentikoinnissa toimii asiallisesti. Ainoa ongelma tähän saakka on ollut Fn- ja Ctrl-näppäimien tottumaani nähden päinvastainen asettelu.