Interaktivisuutta ja teknologiaa

Harrastusmielessä pidän yllä muutaman paikallisen yhdistyksen WWW-sivuja. Joitakin tulee päivitettyä kohtuullisen säännöllisesti, toisia vain harvoin. Asia riippuu siitä, miten tiheästi päivitettävää ilmenee. Viimeisen puolen vuoden aikana on tullut esiin tilanteita, joissa yhdistyksen keskusjärjestön tai vastaavan tahon edustaja on esittänyt sivuston siirtämistä keskusjärjestön ylläpitämään järjestelmään.

Olen suhtautunut ehdotuksiin nihkeästi. Syy on itsekäs. Tähän mennessä olen pärjännyt perinteisellä (X)HTML-käsityöllä,. Yksinkertaisen sivuston kyseessä ollessa se on mielestäni helppo tehokas ja työtapa, kun käytössä on hyvä tekstieditori. Jos toimisin keskusjärjestöjen toivomalla tavalla, joutuisin opettelemaan yhtä monta erilaista julkaisujärjestelmää kuin päivitettäviä sivustoja on. Uuden opiskelu on hyödyllistä, mutta näissä tapauksissa en pidä sitä vaivan arvoisena, varsinkin kun kosketusta alkukieleen on joka tapauksessa ylläpidettävä. Pitävät ehkä punaniskana ja punikkina ja konfederaation miehenä, mutta olen pitänyt linjan "Sopii sitten päivittää ihan itse". Se on tehokas argumentti, vaikka oikeitakin WWW-osaajia pitäisi olla pilvin pimein. Kyse taitaa olla siitä aivan terveestä asiasta, että kun työstä ei makseta, ei tekijöitäkään ole jonoksi saakka tarjolla.

Se, mikä minusta on mielenkiintoista, on keskusjärjestöjen ja vastaavien into yhdenmukaistaa oman kenttänsä WWW-julkaisemisen muotoja. Suoraan sanottuna en ymmärrä, mitä hyötyä siitä kolmannella sektorilla toimittaessa nähdään olevan. Ymmärtäisin asian, jos tarkoitus olisi toteuttaa paikallistason verkkosivuilla Web 2.0 -konseptin mukaisia vuorovaikutteisia palveluita, joiden rakentelu lähes poikkeuksetta ylittäisi paikallistasolla käytettävissä olevat resurssit.

Web 2.0:n eri ilmenemismuotoja hehkutettiin loppuviikosta Hämeenlinnan ITK-konferenssissa, kuten kai monena vuonna ennenkin. Pistäydyin kuuntelemassa perjantaina. Professorismies tiivisti Web 2.0:n idean siihen, miten (X)HTML-koodatusta sisällöstä on siirrytty muuhun. Myönnän olleeni siinä uskossa, että verkkopalveluiden selaimille syöttämässä ravintoympyrässä merkintäkielinen koodi olisi yhä isoin siivu.

Hämeenlinnan kaupunginkirjasto aikoo syksyllä käynnistää varsin huiman verkkopalvelun. Mielenkiintoista sinänsä, miten kirjastolaitos on ollut monesti koululaitosta nopeampi hyödyntämään erilaisia uusien kommunikaatiomenetelmien tarjoamia mahdollisuuksia. Toisin kuin paikalla ollut opetushallituksen kommentaattori itse en ole havaitsevinani kirjastolaitoksen verkkoprojekteissa kilpajuoksua nopeasti lähestyvän lopun kanssa. Niin kauan kuin kirjan käyttöliittymän ja verkkopalvelun käyttöliittymän (ja niiden aikaansaamiseen käyttäjäpäässä vaadittavien resurssien) välinen suhde on sellainen kuin se on, en usko kirjalla olevan hätäpäivää, ja kirjastolaitos voi edelleen keskittyä toimimaan perinteisten kirjojen piirissä.

Yliopistoväki kehui verkkopelejä oppimisympäristöinä. Pelikulttuurista olen ulkona, enkä yritä asiaa kaunistella. Komealta näytti ainakin GuildWars. Ei kuitenkaan niin innostavalta, että pelaamaan alkaisin.

Myönnän olleeni aikanaan melkoisen koukussa rautatieyhtiöiden pyörittämiseen Railroad Tycoonissa. Ja mikä noloa, myös Arkanoid-pallotteluun. Ja mikä vielä nolompaa, örkkilinnoitteiden vyöryttämiseen pikselöitynä Rokan Anttina Doomin maisemissa. Mutta verkkopelit ovat jääneet kokeilematta.

Opinpa senkin, että diskurssianalyysi kuuluu myös teknillisen yliopiston käyttämiin tutkimusmenetelmiin. Tietosuojauhkia koskevassa tutkimuksessa esiteltiin visio, jonka mukaan reilun vuosikymmenen päästä eletään maakuopissa ja kommunikoidaan vain asiayhteydestään kirjoitettujen muinaisten pyhien tekstien välityksellä. Ehkä diskurssianalyytikko olisi voinut tarkistaa, josko tekstin konseptilla olisi jotakin yhteistä vapun ja tampintekemisen kanssa.