Vanajan-Hämeen kierros

Aamu ei ollut lupaavin mahdollinen kesän pyöräilykauden avaukselle. Navakkaa tuulta ja ennustettua sadetta höystivät viime viikonloppuisen talviturkin heiton myötä saatu flunssanpoikanen ja huonosti nukuttu yö.

Mutta rovastikunnan helatorstaiperinteeseen Seitsemän kirkon lenkille lähdettiin. Oli juhlaa saada kotoa saakka pyöräilykaveri mukaan. Aika monta helatorstaita puolisoni on joutunut viettämään töissä.

Pian puoli seitsemän jälkeen käännettiin etuhaarukat kohti Kurisjärveä, Riisikkalaa ja edelleen Urjalaa. Ilmoittauduttiin Urjalan kirkolla ja lähdettiin puskemaan ysitien laitaa vastatuuleen. Kylmäkoskella ihastelin hetken remontin jälkeen vasta uudelleen avattua kirkkoa ja sitä, miten sen omintakeinen kansallisromanttinen interiöööri on onnistuttu korjaustöissä säilyttämään. Kirkonmäellä kippurasarvisen vauhtihirmun polkija kysyi ajo-ohjeita Viialan kirkolle. Hänellä näytti olevan sama suunnitelma kuin meillä. Taisin kertoa reitin aika epäselvästi, kun mies katsoi parhaaksi peesata minua ja puolisoani lenkin lyhimmän etapin ajan. Vastatuuleen mentiin edelleen, eikä edes keltainen liivi ja tieto siitä, että perässä tulee jo kaksi pyöräilijää tuonut kummoistakaan Tour de Sääksmäki fiilistä.

Viialasta eteenpäin peesaajamme jatkoi itselleen normaalimpaa vauhtia. Kurjenkallion risteykseen saakka oli vaihteeksi petollinen myötätuuli. Petollinen sikäli, että pieni tauko vastatuuleen puskemisessa haihdutti ajatukset paluusta kotiin lyhintä reittiä. Päätimme tehdä koko lenkin, ja suuntasimme Metsäkansaan ja edelleen Valkeakoskelle. Peltoaukeilla tuuli oli taas vastainen, ja Valkeakoskella rehellisesti sanoen väsytti. Lopussa kiitos seisoo. Rovastikunnan emäkirkolle Sääksmäelle poljettaessa navakka tuuli oli viimeinkin selän puolelta. Sivumyötäisenä se avitti vielä kivikirkolta kotikylään saakka.

Sadetta oli ennustettu aamukuudesta saakka. Muutamia pisaroita tuli siellä täällä pitkin matkaa, mutta varsinaisesti sade alkoi vasta viimeisellä etapilla Sääksmäeltä Toijalaan. Vettä hylkivällä asustuksella varautuminen ei silti ollut huono ratkaisu: goretexit tai drymaxit pitävät hyvin tuulta eivätkä olleet tämänpäiväisellä vajaan kymmenen celsiusasteen kelillä liian kuuma vaatetus.

Jossain Metsäkansan ja Valkeakosken välillä Lumian SportTracker-sovellus kadotti GPS-signaalin tai muusta syystä lopetti mittaamisen, joten vieläkään ei tullut selvyyttä, miten pitkä tarkalleen ottaen on lenkki, joka useissa virallisissa tiedotteissa mainitaan olevan "reittivalinnoista riippuen 90-100 km." Matka ei ole järkevä kesäkauden ensimmäiseksi pyörälenkiksi, jollainen se usein on itselleni ollut. Viime viikolla tuli sentään testattua pyörää reilun puolentoista peninkulman ampumaratareissulla.

Kotiin päästyä mentiin ensi töiksi saunaan. Kissojen kanssa takan lämmössä vietetyn lepohetken jälkeen lähdettiin tankkaamaan veturimiehenpossua moottoritien varteen.

Keväisen metsän tuoksu

Vietin viikonlopun luonnon helmassa, moottorien pauhussa ja kerosiinin - ainakin kuvitteellisessa - katkussa. Pari päivää meni Lopen Räyskälässä. Majoittuminen ja koulutuksen teoriaosuudet tapahtuivat Suomen urheiluilmailuopistolla, käytännön harjoitukset sen sijaan viereisellä Viestirykmentin harjoitusalueella. Kyseessä ei ollut harrasteilmailu eikä sotaväen viestitoiminta, vaan Vapaaehtoisen pelastuspalvelun, VAPEPA:n, maastojohtajakoulutus.

Kurssilaisia oli kolmetoista ympäri maan lounaista neljännestä. Tampereelta alueelta oli autokunnallinen miehiä, mutta olin ainoa Vanajan-Hämeen edustaja. Alueellamme moni on vastaavan kurssin jo käynyt milloin minkäkin nimisenä.

Tarkoituksena oli, että kurssilla saa valmiuksia johtaa partion, ryhmän ja joukkueen suuruista yksikköä kadonneen henkilön etsinnässä. Joukkuejakoa ei omalle kohdalle osuneissa tilanteissa ole käytetty, vaan on suosittu matalia organisaatioita, jossa ryhmät, ketjut, autokunnat, partiot, tai miten mikin on ristitty, ovat kommunikoinet suoraan johtopaikan kanssa. Isoissa operaatioissa joukkuejako olisi ihan harkittavissa oleva järjestelmä.

Kurssin isoin anti oli omalla kohdallani sangen maanläheinen: johdettavaksi saadulle joukolle kannattaa järjestää pikakoulutus käytettävästä etsintämenetelmästä. On myönnettävä, että en ole aiemmin ymmärtänyt asian tärkeyttä ja siten joskus mielessäni harmitellut varsinaisen tehtävän hankaluutta. Ja vielä opettajaksi olen joskus itseäni kutsunut...

Lauantain kurssiohjelma sai jo puolilta päivin äkkikäänteen, kun lähipaikkakunnalla tuli eteen oikea etsintätilanne. Luonnollisesti kurssi komennettiin mukaan. Soveltava vaihe tuli näin ollen toteutetuksi ennen opetusvaihetta.

Etsinnästä palattiin leirialueelle myöhään illalla. Oppimismielessä käytyä keskustelu riitti pitkään, mutta saunaankin vielä ehdittiin. Ja omalta kohdaltani heittämään talviturkki pieneen ja lämpöiseen Vääriä-järveen.

Sunnuntaipäivä sujui pikamuokatun kurssiohjelman mukaisen käytännön harjoittelun merkeissä. Lounaskeitto tuli nautittua pitkästä, pitkästä aikaa pakinkannesta. Yhteiskuva ehdittiin ottaa juuri ennen kuin ukkoskuuro ehti päälle.

Hieno kurssi. Kiitos toteuttajille ja mukana olijoille!

Kotona ehdittiin mukavasti äänestyspaikalle. Ja hampurilaisaterialle.

Kuvia kurssilta.

Hellepäivä

Vaikka talvea ei ollut eikä kevät juuri tuntunut keväältä, on ensimmäinen hellepäivä kuitenkin ensimmäinen hellepäivä. Kullan kotiuduttua töistä lähdimme sunnuntaikävelylle maaseutumaisemiin. Puolentoista peninkulman lenkki vei Sotkian kylän kautta Sontulan kylään ja takaisin kotiin. Touot oli monin paikoin tehty ja kotinurkilla tekeillä. Sen verran reipasta askelta pidimme, että vettä olisi voinut olla matkassa toinenkin pullollinen.

Päivälliseksi käytiin nauttimassa kiinalainen ateria rautatieasemalla. Possu herkkusienillä ja bambunversoilla oli erinomaista. Riisikulho oli niin runsas, että kaikkea ei jaksanut.

Kesän ensimmäisiä

Varhain aamulla kulta lähti linturetkelle Valkeakoskelle. Odottelin säädyllisen ajan, kunnes vedin ruohonleikkurin käyntiin. Kesän ensimmäisen leikkuun ja nurmikonilmastoinnin myötä nousi reilu kottikärryllinen sammalta. Jokavuotisen sammalsodan biodynaamiskemiallinen kalkki- ja kananlantaisku tuli tehtyä pari viikkoa sitten. Tänään varusteena toimi harava samoin kuin huhtikuisessa ensi-iskussa.

Reserviläisyhdistyksen ulkoampumaratakausi tuli niinikään avatuksi. Kovin hyvin eivät 22-kaliiperiset luodit osuneet sen paremmin pitkällä kuin varsinkaan lyhyellä aseella. Ei vaikka talvikaudella kävin melko säännöllisesti ilma-aseradalla. Vein mukanani aikanaan isän peruja minulle jääneet panokset ylevänä ajatuksena säästää yhdistyksen kuluja ja hoitaa nuo silmiin osuessaan omatuntoakin kalvaneet esineet pois kotoa. Viidestä ensiksi lipastetusta kaksi lähti ja kolme teki vinosyötön. Jari lupautui loppusijoittamaan vanhentuneet panokset ekologisesti ja juridisesti kestävällä tavalla.

Ampumaradalta ajelin järeämmän radan varteen. Vaikka eletään vielä toukokuuta, Veturimuseo oli auki paikallisten asumismessujen merkeissä. Ei turhaan: messukävijöitä oli päivän aikana vieraillut toista sataa. Paikalla oli tietenkin Museoveturiseuran talkooväkeä: Eskon ja Jukan tiimi entisöi laituriauton sähkö- ja polttoaineensyöttöjärjestelmää kun taas Simo ja Ilkka rakensivat jykevää työpöytää siistittyyn pitkään pilttuuseen, tulevaan höyry- ja muidenkin veturien korjauspajaan.

Veturitallilla puhe kääntyi ruohonleikkuuseen. Ikivanhan, lähinnä suullisen, sopimuksen mukaan kaupunki hoitaa isoimmat nurmialueet ja talkooväki ratapihan puolen, johon ei kaupungin päältä ajettavilla koneilla ole asiaa. Ongelma on se, että Museoveturiseuralla ei enää ole ruohonleikkuria, kun takavuosina käytettyinä saadut lahjoitukset ovat tulleet elinkaarensa päähän. Ongelmaa ei lievennä se, että ruohoa, rikkakasveja ja ratasepeliä kasvava nurmikko käytännössä edellyttää leikkurilta valettua runkorakennetta ja vahvuutta niin moottorin kuin terienkin osalta.

Risukuorma ja tilapäiskytkentä

Lauantai oli seudullisen jätehuoltoyhtiön risupäivä, jonka merkeissä sai viedä mielin määrin maatuvaa puutarhajätettä jäteasemalle. Aamupuuhana kävin noutamassa vuokraperäkärryn huoltoasemalta. Olin varannut tarjolla olleista kahdesta vaihtoehdoista pienemmän, mutta reilu koko ilahdutti ensinäkemältä. Viimeksi kuluneen vuoden aikana pihapuiden pudottama ja poltto- tai hakettamiskelvottomiksi katsottu risumäärä hoitui yhdellä kuormalla. Kuusenneulasilla ja muulla hienojakoisella pihajätteellä puoliksi täytetty suursäkkikin mahtui matkaan.

Aikanaan otimme autoon lisävarusteeksi irrotettavan vetokoukun. Auto täytti talvella seitsemän vuotta, ja sinä aikana koukku on ehtinyt palvella kahdesti: ensi kerran höyryveturin varailmapumppua Haapamäestä (virheellinen sijapäätehyväksyttäneen asiaan liittyvän rautatieslangin vuoksi) haettaessa ja toisen kerran tänään. Ei ollut huono idea muistutella eilen mieliin koukun asentamisprosessi. Siinä meni aikaa.

Jäteasemakeikan jälkeen ehdin hyvissä ajoin veturitallin toukotalkoisiin. Nostaessani tallin takapihalla polkupyörää telineeseen huomioni kiinnitti erikoinen ääni, jota voisi kuvailla sanalla repivä. Sen lähteeksi osoittautui puhdistusurakka Museoveturiseuran uuden painepesurin kanssa. Nähtävästi hintansa arvoinen laite. Idänkauppatuotteeksi 1940-luvun lopulla valmistetun, mutta erilaisten sattumusten kautta kotimaahan jääneen Valmet Vdm3 -teollisuusveturin alakerrasta paljastui yllättävän kirkkaita vihreän, valkoisen, mustan ja punaisen sävyjä. Paitsi moottoriveturin pesua, päivän ohjelmaan kuului EFi-vaunun pinnan rapsuttelua kesän maalausurakkaa varten, kaluston siirtoja perusnäyttelyn uudistusta silmälläpitäen, talvella saadun Valmet-laituriauton - virallinen nimi on laituritraktori - sähköjärjestelmän diagnosointia, ulko-ovien saranoiden rasvausta ja erinäisiä muita ylläpitotoimia.

Vaihtotöiden veturina toimi uskollinen 1940-luvun valmiste Valmet-Saalasti DV-100. Se veti uuteen paikkaansa itseään lähes viisi kertaa painavammat: Vr2-höyryveturin (kuvassa) - harrastajien kielellä "Ankan", veturimiesten kutsumana "Tankin" - ja VR:n ensimmäisiin rautatieliikenteen dieselöintikokeiluihin kuuluneen Vr11/Dv11:n.

Lopuksi hommana oli Breuer-raidetraktorin siirto uusvanhaan paikkaansa. Raidetraktorissa ei, toimintaperiaatteensa vuoksi, ole tavanomaiselle rautatiekalustolle tyypillisiä kytkimiä eikä puskimia. Ja kun se ei tällä hetkellä ole ajokuntoinen, piti alkaa miettiä kytkentää veturiin. Eskon idea "Otetaan Pedershaab välikappaleeksi" edusti mitä museoveturiseuralaisinta ongelmanratkaisutapaa. Tärkeää ei ole oikeaoppisuus eikä esteettisyys vaan toimivuus. Se voidaan rakentaa esimerkiksi vetovaijerin, kakkosnelosen ja muiden vastaavien saatavilla olevien tilapäisratkaisujen varaan. Arvelen, että museon perustaja, VR:n liikennemestari, olisi hymyillen hyväksynyt vaihtotyöyksikön kokoonpanon, koska olisi samassa tilanteessa itse päätynyt vastaavan tyyppiseen ratkaisuun.

Vaihtotöiden vuoksi ulkoilemassa oli myös tämä kaksikko. Ehkä Suomen rumimmat veturit? Edessä Puolustusvoimain Pansion laivastoasemalla vuoteen 1989 saakka käyttämä Frichs ja taempana järjestyksessä toinen Suomessa valmistettu moottoriveturi, ruotsalaisen mallin mukaan vuonna 1932 rakennettu Lokomo, joka teki pitkän päivätyönsä Aitonevan turvesuolla.

Kotiin polkaisin Iskmetin pizzapajan kautta. Pitkästä aikaa.

Torvisoittoa sisätiloissa

Pitkästä aikaa vappupäivä, jolloin ei oltu katsomassa kulkuetta ja kuuntelemassa torilla puheita. Koleassa säässä tyydyttiin kuuntelemaan torvisoittoa radiosta.

Iltapäivän ohjelmassa oli Tampere Filharmonian vappukonsertti Tampere-talolla. Tarjolla oli kevyttä klassista Straussin Radetzky-marssista alkaen ja Samppanjagaloppiin päättyen.

Niinkuin marssit yleensä, Radetzky-marssi on pohjimmiltaan verinen. Ehkä jopa verisempi kuin monet työväenmarssit. Muistan, kun jonakin aamuna 1980-luvun alussa radiossa Esko Riihelä soitti marssin ja kertoi, että italialaiset kappaleesta tuskin pitävät. Nykyään radiotoimittajat puhuvat toisenlaisista asioista. Ehkä siksi, että - Joseph Radetzkystäkin - tarpeellinen tieto on kaikkien luettavana verkossa.

Kuten historiasta tiedetään, vappua vietetään vuoden 1886 Chicagon verilauantain muistoksi. Työsuojeluun liittyvät alkujuuret ovat hautautuneet juhlahumuun, ja Kleio teki kevääseen uuden muistutuksen aiheesta.