keskiviikkona, marraskuuta 21, 2012

Zàijiàn

Tiistai-illat on tullut vietettyä tiiviisti työväenopistolla kiinankielen alkeiskurssilla. Kansalais- ja työväenopistojen lukukaudet kun ovat lyhyitä. Eilen olivat syksyn viimeiset oppitunnit.

Kurssilla, oppikirjan mukaisesti, käsitellään runsaasti myös kiinalaista kulttuuria. Opettaja, joka käsittääkseni on itse tehnyt ja tekee bisnestä Kiinassa - ja muutama muukin Kiinassa työskennellyt kurssilainen - antavat vielä paljon lisää tähän aspektiin.

En muista, että kielen lisäksi kulttuuria olisi juurikaan käsitelty 1970-80-lukujen koulun kielenopetuksessa. Ei vielä 90-luvullakaan kansalaisopistossa, jossa käytettiin lukioon tehtyä saksankielen oppikirjaa.

Sen sijaan vajaa vuosikymmen sitten latinan kursseilla opetettiin kelpo määrä myös latinaa aikanaan puhuneiden kansojen kulttuureista. Samoin nyt kiinan kurssilla. Onko monikulttuurisuus tämän ja edellisen vuosikymmenen idea? Vai liittyykö se muuten vain suomalaisille oudompien kielten opetukseen?

Lumia, BYOD ja Y-sukupolvi

Keskiviikkoaamuna täpötäysi taajamajuna vei Tampereelle tietotekniikka-aiheiseen esittelytilaisuuteen. Kukkaroaan hypistelevät kauppiaat toivat hämäläisten ATK-vastuuhenkilöiden hypisteltäväksi houkutuslintuja, kuten vasta markkinoille tulleen Lumia-lippulaivapuhelimen ja kuulemma talvella myyntiin tulevan pikkuveljen 820:n. Olen ollut sangen tyytyväinen Lumia-käyttäjä viime talvesta saakka tai viimeistään siitä ohjelmistopäivityksestä, joka lisäsi paitsi akunkestoa myös mahdollisuuden käyttää Lumiaa tietokoneen modeemina - eli kyvyn jakaa Internet-yhteys tietokoneelle puhelimen oman WLAN-tukiaseman kautta.

Täytyy sanoa, että ensituntumalta - ja nimenomaan tuntumalta - en vaihtaisi 800-malliani uuteen 920:een. Uutukainen tuntuu kädessä isolta ja siksi hiukan kömpelöltä. Kasvanut koko helpottaa kosketusnäytön operointia, mutta pienemmälläkin pärjää. Tekniikkapuolella on tietysti paljon uutta, mutta eri asia on, mihin kaikkea tarvitaan. Rohkenen edelleenkin väittää, että parhaastakaan puhelinkamerasta ei ole asiallisen digipokkarin - puhumattakaan järjestelmäkamerasta - kilpailijaksi käytännön kuvaustilanteissa. Ei vanhankaan Lumian kameraa juuri ole vertaistensa parissa moitittu, mutta lelu se on verrattuna vaikkapa pian yhdeksänvuotiaaseen Minolta-pokkariin. Mitä tekee paljoilla megapikseleillä, jos optiikan ja kuvausotteen paha allianssi saa ne keräämään itsensä täyteen roskaa?

Applen iOS:ää tietenkin kehuttiin maailman kehittyneimmäksi mobiilikäyttöjärjestelmäksi - varsinkin lyömättömän ohjelmistotarjontansa vuoksi.

Toisaalta muistutettiin, että leijonanosassa kotimaamme ammattikäytössä olevista älypuhelimista aivoina toimii edelleen Symbian. Kuulemma vain Yhdysvalloissa yritysten älypuhelinmarkkinat ovat olleet yhtä paljon yhden käyttöjärjestelmän hallitsemat kuin meillä, mutta siellä nimi on ollut Blackberry. Mutta tilanne kuulemma muuttuu. Meillä Windows on kasvattanut yrityspuhelimissa markkinaosuuttaan lähes 50 %:lla, ja Applen ja Androidinkin kasvuluvut ovat kohtuullisia.

Infotilaisuudessa päätelaite-esittelyjä, markkinakatsauksia ja muuta hehkutusta mielenkiintoisempaa oli oikeastaan nähdä vaihteeksi A day made of glass -video:


Ei ole kovin montaa kevättä, kun videon silloista versiota näytettiin Hämeenlinnan ITK-messuilla, ja melkein kaikki tuntui olevan vasta korkeintaan nurkan takana. Nyt ainakin sormilla zoomattavia kosketusnäyttöjä kulkee yhden jos toisenkin taskussa.

Ehkä vielä mielenkiintoisempaa oli BYOD-käsitteen - sekään ei sinänsä ole mitään uutta - voimakas esiin tuominen. BYOD:n taakse kätkeytyvät sanat bring your own device. Ajatus siitä, että tietotyötä saa tehdä omilla välineillä kuulostaa samalta kuin että liikuntatunnilla saa hiihtää omilla lasikuitusuksilla eikä ole pakko käyttää koulun hikilautoja. Työmaalle saa tuoda Apple- tai Linux-tietokoneen tai mobiilipäätelaitteen, ja kytkeytyminen sillä työmaan verkkoon ja muihin resursseihin onnistuu. Ei ole pakko käyttää tietohallinnon tarjoamia vakio-Windowseja.

BYOD:lla on myös kääntöpuolensa. Idean yleistymisen myötä tullaan tilanteeseen, jossa työnantaja tarjoaa vain perusinfrastruktuurin ja työläinen kustantaa itse henkilökohtaiset työvälineensä. Mutta niinhän nuoret leijonat, Y-sukupolvi eli 1980-1990-luvulla syntyneet, kuulemma haluaa tehdä. Entisen poliitikon Mari Puoskarin infotilaisuudessa jaettuun kirjaan sisältyvässä kirjoituksessa sanottiin, miten Y-sukupolvi vaatii uraa valitessaan muutakin kuin uranäkymiä ja työsuhde-etuja. Työnantaja voi houkuttaa Y-sukupolvelaista töihin vaikka lupaamalla, että joka päivä on omien lelujen päivä. Saa liittää oman päätelaitteen yrityksen verkkoon koska tahansa ja mistä tahansa - ja mielellään mahdollisimman usein.

En kuulu Y- vaan sitä edeltäneeseen X-sukupolveen, ja teen mielelläni juuri noin. Vapaa-ajalla vastailen työsähköposteihin tai kirjaudun työpaikan toimintajärjestelmään. Mutta kukaan ei edellytä sitä, ja vain harva muu tekee niin. Tulevaisuus pelottaa, jos samaa aletaan vaatia kaikilta, niiltäkin jotka haluaisivat tehdä perinteisen eron työn ja vapaa-ajan välille ja haistattaa pitkät ubiikkiudelle.

Mitä Y-sukupolveen tulee, en jaksa uskoa, että kaikki nuoret ja nuoret aikuiset olisivat yksilöllisiä työpaikkashoppailijoita, joista työnantajat kuulemma kilpailevat. Monelle riittäisi, kun vain olisi säällinen työpaikka, jonka varaan rakentaa elämäänsä.

Tähän liittyy mielestäni suurin ongelma siinä vyyhdessä, jonka yksi pieni ilmentymä BYOD-idea on. Se on vielä pientä porsastelua, jos ne jotka todella halutaan työhön, yritetään huijata hankkimaan omat työkalunsa itse. Mutta se on isoa sikailua, jos syötetään kokonaiselle sukupolvelle pajunköyttä siitä, miten valikoijan osa on jokaisen osa. Mitä jää jäljelle, kun haaveet kaatuu? Viisi työkyvyttömyyseläkkeelle jäävää päivässä?

Ei kommentteja: