Tuulee

Herätyskello soitti tuttuun tapaan vähän ennen viittä. Ensimmäisenä aamutoimena oli ottaa käsivalaisin käteen ja käydä vilkaisemassa, että harvinaiselta suunnalta käyvä tuuli ei ole pudottanut katon paloluukkua paikaltaan. Ei ollut. Kaatuma-alttiita puita tai putoamisvalmiita oksia on keväisen karsinnan jälkeen tontilla enää vähän.

Töihin linja-autoillessa, jonkin verran Rapolanharjun jälkeen, siniset vilkut valaisivat tien. Palomiehet sahasivat tielle kaatunutta kuusta ja poliisi ohjasi vanhan kolmostien harvaa aamuliikennettä.

Iltapäivän kokoukseen Tampereelle saapui kokonaista kaksi osallistujaa. Junat etelän suunnasta olivat jopa kolme tuntia myöhässä elleivät olleet kokonaan peruutettuja. Linja-auto eteläisemmästä Hämeestä kulki ajallaan.

Kotikylään palatessa Turkuun matkaava juna oli aikataulussaan, mutta konduktööri varoitteli matkustajia rantaradan myöhästymisistä.

Niin hyvin tuulen kanssa lumi oli tullut, että pyöräteille oli jäänyt reunaan tai toiseen kesäinen kaista sotkea kotiin. Välillä vasta-, välillä myötätuuleen.

Kotona oli paloluukku paikallaan, vaikka suoraan pellon yli puhaltava tuuli oli jälleen kumonnut roskapöntön. Nyt koputetaan puuta. On myönnettävä, että luukun takaisinasettelu on tikastyöskentelyn vihaajalle vielä ikävämpää kuin vesirännien puhdistus.

Tutkinnonuudistusta

Tiistaisen työpäivän alkupuoli normaalisti omalla työmaalla, sitten linja-autolla kotikylään ja junalla Turkuun.

Huominenkin päivä menee Turussa, mutta onnistuin välttämään hotelliyöpymisen. Junia kun kulkee kotiinpäin vielä myöhään ja lähtee taas aamulla jo ennen puolta seitsemää. Nyt vie kotiinpäin P 931, ja istumismukavuus on väljää pikajunatasoa.

Kohdalleni sattuneen Turku-urakoinnin takana on Opetushallituksen hanke uudistaa eräitä ICT-alan ammatillisia tutkintoja vastaamaan nykyistä paremmin alan kehitystä ja työelämän tarpeita. Tarkoituksena on, että vanhat, viime vuosituhannelta periytyvät - kuten nimistäkin voi päätellä - tietokoneasentajan, tietoliikenneasentajan ja elektroniikka-asentajan ammatti- ja erikoisammattitutkinnot yhdistetään koko ICT-alan suorittavan työn ja erikoisammattitutkinnon osalta "teknikkotasoisen" työn tehtävät kattaviksi tieto- ja tietoliikennetekniikan ammatti- ja erikoisammattitutkinnoiksi. Perustutkinnon tasolla vastaavan tyyppinen uudistus tehtiin jo kolme vuotta sitten, mutta se oli luonteeltaan hienovaraisempi, kun ainoastaan yhden vanhan tutkinnon, sähköalan perustutkinnon tieto- ja tietoliikennetekniikan osaamisalan/koulutusohjelman sisältö ja samalla nimi muutettiin tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinnoksi.

Luonnollisesti nyt uudistettavien tutkintojen sisältöä on vuosien saatossa uudistettu, vaikka nimet ovatkin säilyneet vanhakantaisina. Omalla kotikentälläni (saankohan enää sanoa noin, kun toimistotyöt ovat olleet leipätyö jo puoli vuosikymmentä), tietokoneasennuksessa, edellinen melko kevyt päivitys tehtiin vuonna 2006. Silloin ei juuri puhuttu pilvipalveluista, ja virtualisoinnin tai mobiilikommunikaation käsitteet pitivät sisällään erilaisia - volyymiltaan pienempiä - asioita kuin tänään.

ICT-alallakaan isot linjat samoin kuin jotkut perusteknologiat muuttuvat hitaasti. Silti suorittavan työn tutkintojen sisältöjä on toivotonta yrittää yksilöidä teknologioiden tarkkuudella. Tämän päivän tulevaisuus on huomenna kivikautta.

Tiedän, että tutkinnonjärjestäjäkenttä ei ole uudistuksen takana suinkaan varauksetta. Muutos pelottaa koulumaailmassakin. Lisäksi toisen asteen ammatillisen koulutuksen, suomeksi ammattikoulujen, taloudelliset realiteetit eivät tällä hetkellä kovin hyvin tue laajoja uudistuksia. Ei sillä, että ICT-alan koulutus olisi enää lähes vuosikymmeneen ollut juuri millään ammattikoululla vahvimpia leipäpuun oksia, mutta käytännössä jokainen muutos vaatii käytäntöön viejältään jonkinlaista resurssien panostamista. Silti koulutuksen- ja tutkinnonjärjestäjän kannalta uskon uudistushankkeessa kaikkine siitä aiheutuvine vaivoineen olevan ainakin yhden valopilkun: mitä paremmin tutkinto vastaa käytännön osaamistarpeita, sitä helpompi siihen on saada opiskelijoita.

Huomisessa seminaarissa on tarkoitus kuulla tutkinnonjärjestäjien mielipiteitä uudistuksen sisällöksi. Luvassa lienee mielenkiintoinen päivä.

Yhdistyshenkinen viikonloppu

Lauantaina paikallinen SPR:n osasto avasi uudet toimitilansa kylän pääkadun varrella. Pääsin siipeilemään valokuvaajan roolissa sekä avoimiin oviin että kutsuvierastilaisuuteen.

Loppuilta vietettiin Museoveturiseuran pikkujouluja. Käytiin syömässä, pelattiin pöytätennistä, saunottiin ja katseltiin filmejä Eskon arkistoista. "Villin Pohjolan kultaa" en ollut ennen nähnyt. Pidin siitä. Rio Bravo sovitettuna etelälappilaisiin maisemiin? Anakronismia täynnä tietenkin, mutta porotokka kävi hyvin puhvelilaumasta, ja kuudestilaukeavana sotasaalis-Nagant oli osuva vastine Coltille. Olkoon naiivia, mutta tällainen, joka tykkää länkkäreistä ennen kuin ne pilattiin spagetin keralla tarjoillulla liialla väkivallalla, näkee Aarne Tarkkaan teoksen mieluummin hatunnostona kuin parodiana. Edeltävä samoin kuin jatko-osa täytyy joskus katsella.

Sunnuntai on mennyt kotioloissa viimeisten syystöiden merkeissä. Kulta pesi ikkunoita, ja sillä aikaa tasoittelin sorakasanlopun pihalle toivottavasti tulevien lumitöiden helpottamiseksi ja vaihdoin sadevesivesitynnyrien paikalle vesikourunpätkät. Pakkasia ja luntakin on tulevalle viikolle lupailtu.

Kiskoliikenteen varrella

Torstainen työpäivä meni Helsingissä. Ennakolta olin kironnut järjestäjätahoja, kun Microsoftin uutuustuotteita piti mennä katsomaan jonnekin kaukaiselle rannalle edelliskertaisen ydinkeskustan sijasta. Enpä kironnut enää sen jälkeen, kun ymmärsin kohteen sijaitsevan aivan raitiovaunulinja 4:n kääntösilmukan tuntumassa. Kiskoliikenne vei käytännössä kotikylästä perille saakka. Noloa myöntää, mutta pisin siirtymä kiskoliikenneväylän ulkopuolella oli puolitoista kilometriä kotipihalta kotikylän rautatieasemalle. Mutta jos aikanaan kaavoitukseenkin päässyt varaus seisakkeelle otettaisiin käyttöön (ja jos seisake rakennettaisiin puuttumatta nykyisiin maanomistusoloihin ja jos sen rakentaminen ei vaikuttaisi maisemaan ja jos junien liikennetiheyttä voitaisiin nostaa matkustajan kannalta järkevälle raitiovaunutasolle ja jos ja jos), olisi kiskoliikenneyhteys käytännössä vieressä.

Täytyy sanoa, että kostean asfaltin, katulamppujen ja raitiovaunun yhdistelmä oli tähän saakka pääkaupungin toiseksi kaunein kohdalle osunut ilmenemismuoto. Ykkönen pysyy vielä kesässä ja Suomenlinnassa. Silti pidän enemmän pellonlaita-asumisesta. Ei minusta cityihmiseksi olisi.

Perjantai-illan aluksi paikallista pankkiväkeä vieraili veturitallilla. Nokkamies täytti pyöreitä vuosia, ja henkilöstö oli kehitellyt päivänsankarille tehtävärasteja eri puolille kylää. Takavuosina museohoitokuntaakin johtaneelle oli Dr12:n kakkosohjaamoon kipuaminen mitä sopivin tehtävä.

Valokuvatorstain "maailmannnapa"

Valokuvatorstai-blogissa ollaan tällä viikolla maailman keskipisteessä.

Kiinalaisten(kin) mielestä heidän maansa on maailman keskus. He uskovat asiaansa, mistä kertoo sekin, että maan nimi pinyin-kirjoitusasulla on Zhōngguó. Se tarkoittaa keskustan valtakuntaa. Isossa maassa, joka aika ajoin hakee omaakin keskilinjaansa, on aikojen saatossa ollut lukuisia keskipisteitä.

Viime vuosisadat pääkaupunkina on ollut Beijing. Siihen aikaan, kun Ming- ja mantšudynastioiden keisarit pitivät valtaa kaupungista käsin, uskottiin että maailman keskipiste on hyvien satojen puolesta rukoilemiselle pyhitetyn Taivaan temppelin, Tiāntánin, esipihalla oleva pyöreä kivilaatta. Nykyisin se on suosittu turistikohde, jonka päällä kunnon kiinalainen haluaa käydä seisomassa paikalle sattuessaan.

Zàijiàn

Tiistai-illat on tullut vietettyä tiiviisti työväenopistolla kiinankielen alkeiskurssilla. Kansalais- ja työväenopistojen lukukaudet kun ovat lyhyitä. Eilen olivat syksyn viimeiset oppitunnit.

Kurssilla, oppikirjan mukaisesti, käsitellään runsaasti myös kiinalaista kulttuuria. Opettaja, joka käsittääkseni on itse tehnyt ja tekee bisnestä Kiinassa - ja muutama muukin Kiinassa työskennellyt kurssilainen - antavat vielä paljon lisää tähän aspektiin.

En muista, että kielen lisäksi kulttuuria olisi juurikaan käsitelty 1970-80-lukujen koulun kielenopetuksessa. Ei vielä 90-luvullakaan kansalaisopistossa, jossa käytettiin lukioon tehtyä saksankielen oppikirjaa.

Sen sijaan vajaa vuosikymmen sitten latinan kursseilla opetettiin kelpo määrä myös latinaa aikanaan puhuneiden kansojen kulttuureista. Samoin nyt kiinan kurssilla. Onko monikulttuurisuus tämän ja edellisen vuosikymmenen idea? Vai liittyykö se muuten vain suomalaisille oudompien kielten opetukseen?

Lumia, BYOD ja Y-sukupolvi

Keskiviikkoaamuna täpötäysi taajamajuna vei Tampereelle tietotekniikka-aiheiseen esittelytilaisuuteen. Kukkaroaan hypistelevät kauppiaat toivat hämäläisten ATK-vastuuhenkilöiden hypisteltäväksi houkutuslintuja, kuten vasta markkinoille tulleen Lumia-lippulaivapuhelimen ja kuulemma talvella myyntiin tulevan pikkuveljen 820:n. Olen ollut sangen tyytyväinen Lumia-käyttäjä viime talvesta saakka tai viimeistään siitä ohjelmistopäivityksestä, joka lisäsi paitsi akunkestoa myös mahdollisuuden käyttää Lumiaa tietokoneen modeemina - eli kyvyn jakaa Internet-yhteys tietokoneelle puhelimen oman WLAN-tukiaseman kautta.

Täytyy sanoa, että ensituntumalta - ja nimenomaan tuntumalta - en vaihtaisi 800-malliani uuteen 920:een. Uutukainen tuntuu kädessä isolta ja siksi hiukan kömpelöltä. Kasvanut koko helpottaa kosketusnäytön operointia, mutta pienemmälläkin pärjää. Tekniikkapuolella on tietysti paljon uutta, mutta eri asia on, mihin kaikkea tarvitaan. Rohkenen edelleenkin väittää, että parhaastakaan puhelinkamerasta ei ole asiallisen digipokkarin - puhumattakaan järjestelmäkamerasta - kilpailijaksi käytännön kuvaustilanteissa. Ei vanhankaan Lumian kameraa juuri ole vertaistensa parissa moitittu, mutta lelu se on verrattuna vaikkapa pian yhdeksänvuotiaaseen Minolta-pokkariin. Mitä tekee paljoilla megapikseleillä, jos optiikan ja kuvausotteen paha allianssi saa ne keräämään itsensä täyteen roskaa?

Applen iOS:ää tietenkin kehuttiin maailman kehittyneimmäksi mobiilikäyttöjärjestelmäksi - varsinkin lyömättömän ohjelmistotarjontansa vuoksi.

Toisaalta muistutettiin, että leijonanosassa kotimaamme ammattikäytössä olevista älypuhelimista aivoina toimii edelleen Symbian. Kuulemma vain Yhdysvalloissa yritysten älypuhelinmarkkinat ovat olleet yhtä paljon yhden käyttöjärjestelmän hallitsemat kuin meillä, mutta siellä nimi on ollut Blackberry. Mutta tilanne kuulemma muuttuu. Meillä Windows on kasvattanut yrityspuhelimissa markkinaosuuttaan lähes 50 %:lla, ja Applen ja Androidinkin kasvuluvut ovat kohtuullisia.

Infotilaisuudessa päätelaite-esittelyjä, markkinakatsauksia ja muuta hehkutusta mielenkiintoisempaa oli oikeastaan nähdä vaihteeksi A day made of glass -video:

Ei ole kovin montaa kevättä, kun videon silloista versiota näytettiin Hämeenlinnan ITK-messuilla, ja melkein kaikki tuntui olevan vasta korkeintaan nurkan takana. Nyt ainakin sormilla zoomattavia kosketusnäyttöjä kulkee yhden jos toisenkin taskussa.

Ehkä vielä mielenkiintoisempaa oli BYOD-käsitteen - sekään ei sinänsä ole mitään uutta - voimakas esiin tuominen. BYOD:n taakse kätkeytyvät sanat bring your own device. Ajatus siitä, että tietotyötä saa tehdä omilla välineillä kuulostaa samalta kuin että liikuntatunnilla saa hiihtää omilla lasikuitusuksilla eikä ole pakko käyttää koulun hikilautoja. Työmaalle saa tuoda Apple- tai Linux-tietokoneen tai mobiilipäätelaitteen, ja kytkeytyminen sillä työmaan verkkoon ja muihin resursseihin onnistuu. Ei ole pakko käyttää tietohallinnon tarjoamia vakio-Windowseja.

BYOD:lla on myös kääntöpuolensa. Idean yleistymisen myötä tullaan tilanteeseen, jossa työnantaja tarjoaa vain perusinfrastruktuurin ja työläinen kustantaa itse henkilökohtaiset työvälineensä. Mutta niinhän nuoret leijonat, Y-sukupolvi eli 1980-1990-luvulla syntyneet, kuulemma haluaa tehdä. Entisen poliitikon Mari Puoskarin infotilaisuudessa jaettuun kirjaan sisältyvässä kirjoituksessa sanottiin, miten Y-sukupolvi vaatii uraa valitessaan muutakin kuin uranäkymiä ja työsuhde-etuja. Työnantaja voi houkuttaa Y-sukupolvelaista töihin vaikka lupaamalla, että joka päivä on omien lelujen päivä. Saa liittää oman päätelaitteen yrityksen verkkoon koska tahansa ja mistä tahansa - ja mielellään mahdollisimman usein.

En kuulu Y- vaan sitä edeltäneeseen X-sukupolveen, ja teen mielelläni juuri noin. Vapaa-ajalla vastailen työsähköposteihin tai kirjaudun työpaikan toimintajärjestelmään. Mutta kukaan ei edellytä sitä, ja vain harva muu tekee niin. Tulevaisuus pelottaa, jos samaa aletaan vaatia kaikilta, niiltäkin jotka haluaisivat tehdä perinteisen eron työn ja vapaa-ajan välille ja haistattaa pitkät ubiikkiudelle.

Mitä Y-sukupolveen tulee, en jaksa uskoa, että kaikki nuoret ja nuoret aikuiset olisivat yksilöllisiä työpaikkashoppailijoita, joista työnantajat kuulemma kilpailevat. Monelle riittäisi, kun vain olisi säällinen työpaikka, jonka varaan rakentaa elämäänsä.

Tähän liittyy mielestäni suurin ongelma siinä vyyhdessä, jonka yksi pieni ilmentymä BYOD-idea on. Se on vielä pientä porsastelua, jos ne jotka todella halutaan työhön, yritetään huijata hankkimaan omat työkalunsa itse. Mutta se on isoa sikailua, jos syötetään kokonaiselle sukupolvelle pajunköyttä siitä, miten valikoijan osa on jokaisen osa. Mitä jää jäljelle, kun haaveet kaatuu? Viisi työkyvyttömyyseläkkeelle jäävää päivässä?

Isänpäivä

Millainen olet isänä, minulta kysyttiin pari kuukautta sitten. Mykistyin.

En ole isä ja hyvä niin. Puolisoni kanssa olemme miettineet, että jos meillä olisi ollut mahdollisuus tehdä lapsia, olisi geeniarvonnassa voinut tulla täysosumia. Tai sitten jotain aivan muuta.

Olen saanut hyviä miehen malleja. Isäni Jouko ja appeni Eero olivat hienoimmat koskaan tutustumani miehet. Molemmat menivät pois aivan liian varhain.

Minulla on ollut ilo ja kunnia tutustua myös muihin hyviin miehiin. Olavi ja Kullervo tulevat ensiksi mieleen, tavallaan opettajia molemmat, sinä aikana, kun opettajia tarvittiin.

Harmaa lauantai

Nukuttiin pitkään, puhelinsoittoon saakka, kun perjantai-ilta ensin radion ja sitten Youtubeen tallennettujen vanhojen viihdeohjelmien parissa venähti pitkäksi.

Päiväurakkana saatettiin pihan haravointi päätökseen. Parempi myöhään, kun märemmästäkään rinteestä yöpakkasen kopertama multa ei halunnut lehtien mukaan.

Iltapäivällä käväisin ensin veturitallilla, sitten pesettämässä auton ja lopuksi kaupassa. Tallilla Markon kanssa suunniteltiin tulevien viikonloppujen toimia. Pesukoneeseen ei ollut pitkää jonoa, eikä kaupassakaan.

Kotona lähdettiin saunalenkille ajatuksena, että turvaliiviä ei vielä tarvittaisi. Olisi kai tarvittu. Pimeä nousee varhain.

Illan tummuttua on saunottu, lämmitelty takkaa, syöty valkosipuliperunoita ja fetasalaattia ja pantu myrskylyhdyt palamaan pihamaalle. Ilta menee radiota kuunnellessa, mutta nyt ei sorruta vanhoihin viihdeohjelmiin. Ajoissa nukkumaan, on toimintasuunnitelma.

Lehdenlukua

Jos hopeapajut olisivat vielä pihassa, viikolla olisi tullut paljon lehtiä. On tullut nytkin, mutta vain postilaatikkoon. Päivälehteä ei kesäsunnuntaihesarin jälkeen ole tilattu, kun yksi ja toinenkin maakunnan ajantasainen näkyy toistaiseksi operaattori- ja sähkölaskun hinnalla. Kai joku kasettimaksu kohta tietoliikenneyhteyteenkin ulotetaan.

Yksi laatikkoon pudonneista oli vanha kunnon Resiina. Jälleen erinomaisia artikkeleita ja uutisia. Viimeksi mainituissa oli surullinenkin joukossa.

Tasoristeys-palsta kilpailee tai ei kilpaile monien verkkopalstojen kanssa. Pitkälle 1990-luvulle saakka ajankohtaisimmatkin rautatiehavainnot julkistettiin vuosikvartaaleittain. Edelleen Tasoristeys täyttää tehtävänsä mainiosti. Ja jotkut säästelevätkin omiaan: onhan sitä ennenkin tuotettu aineistoa mieluummin Scienceen kuin oman kylän paikallislehteen.

Saako Tasoristeys-palstalta silti bongata vitsin? Aika kauas pitää helsinkiläisten ajella saadakseen joulu- tai hiihtoloma-autonsa junaan:

Helsingin päärautatieaseman autojenkuormaussillake on siirretty Kemijärvelle.