Viimeinkin pakkasta

Kun oli mahdollisuus hidastempoiseen aamuun, niin otettiin kaikki irti. Pitkästä aikaa tuli kuunneltua Radio Suomesta lauantaiaamupäivän 80-luvun popmusiikille omistettu ohjelma. Toisin kuin takavosien radiokanavat, jotka mainostivat soittavansa musiikkia aina 80-luvulta saakka, tämä ei veivaa pariakymmentä puhkisoitettua hittiä uudelleen ja uudelleen. Aikanaan hyvinkin tuttuja, mutta sitten unohduksiin painuneita muovihelmiä kuulee usein. Tänään muun muassa London Boys lauloi kotikaupunkinsa öistä. Jossain vinyylilevypinossa minullakin taitaa tuo olla, mutta sitä en muistanut, että bändiä oli vuosikymmenen lopulla mainostettu tyyliin "90-luvun soundi täällä jo tänään". Jälkiviisaasti voisi sanoa, että se ennustus ei mennyt pahasti pieleen. Yksi puute tässäkin ohjelmassa on: italomusiikin lähes olematon edustus. Jokunen viikko sitten eräs kuuntelija oli kiinnittänyt asiaan huomionsa ja pyytänyt jotakin kyseisen tyylisuunnan kappaletta. Juontaja - ymmärrettävästi angloamerikkalaiseen ja kotimaiseen genreen parhaiten perehtynyt - ei osannut vastata toiveeseen kuin Ricchi e Powerin - jo 70-luvun alussa Che sarà -hitin, tehtailleen yhtyeen - euroviisuhenkisellä Mamma Marialla. Hauskahan tuo on, mutta veikkaan, että toivoja ei tarkoittanut aivan sitä.

Viimeinkin pakkaspäivä. Jollei muusta, niin sen huomasi jonosta kylän ainoaan autonpesukoneeseen. Kaupasta tullessa tarjolla oli kahdestoista jonotussija. Lähdettiin mieluummin hölköttelemään kuntosalille.

Raudannostopuolella oli hiljaista: kolme nuorta miestä ja heidän lähdettyään jäimme kaksin. Isossa salissa pelattiin lentopalloa. Kotiin lähtiessä toimitsija arveli kotijoukkueen vievän ottelun todennäköisesti kolmessa erässä.

Kotona venyttelyt, ja illan pimettyä oli pesukonejono oli lyhentynyt. Auto pääsi rapakerroksestaan. Sitten saunaan ja sen päälle yrttiuunilohkoperunoita salaatin kera.

Huomenna on pyhä, mutta herätyskello täytyy panna soittamaan.