lauantaina, helmikuuta 09, 2008


Valokuvatorstain historia


Valokuvatorstai-blogissa oli toissapäivänä julkaistuna viikon aiheena historia.



Minulle historia on, tarkemmin ajateltuna, eri asia kuin menneisyys. Historia on havaittu, tulkittu ja tallennettu kuva menneisyydestä. Havainnot, tulkinta ja tallentaminen tehdään yhä uudelleen ja uudelleen. Havaintoaineistoa syntyy ja katoaa. Tiedollinen viitekehys ja menetelmät kehittyvät. Historian suhde menneisyyteen on samankaltainen kuin fysiikan tai biologian suhde luontoon.

Etualalla on kotiseurakuntani perustamisasiakirja vuodelta 1483 Registrum Ecclesiae Aboensikseen eli Turun tuomiokirkon Mustaankirjaan tallennettuna. Se on allekirjoittajansa piispa Konrad Bitzin havaintoihin ja tulkintaan perustuva kirjoitus, alunperinkin mahdollisesti jonkun muun virkamiehen kirjoittama tallenne. Ties miten monennen polven manuaalikopiona rekisterikirjaan päätynyt ja lopulta valokuvattu ensin tuohon faksimilepainokseen ja sitten tänne verkkoon. Tulkintoja sen sisältö on vuosisatojen aikana ehtinyt tuottaa yhteen jos toiseenkin kysymykseen. Tuskin kovin suurten linjojen näkemyksiin, mutta silti.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Meillä on näemmä sama aihepiiri historian tiimoilta (väljästi tulkiten). :)

Hyvärinen J. kirjoitti...

Totta, Turku on aina iloinen asia:-)