Vaihteeksi karavatit kaulassa

Tuli Helsingin työmatka. Onnistuin taannoin puhumaan itseni pois perinteiseltä ammatillisen koulutuksen syysristeilyltä ja hyvä niin. Kevyesti flunssaisena mieluummin päivä syyssateenraikkaassa pääkaupungissa kuin kaksi ja puoli tunkkaisella laivalla. Asian puolesta samaa oli tarjolla varmaankin molemmissa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö (jostain syystä olen välillä alkanut nähdä ministeriöstä paljon käytetyssä OKM-lyhenteessä M-kirjaimen ylösalaisin) järjesti peräti Finlandia-talolla tilaisuuden, jossa toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön koulutuksenjärjestäjille kerrottiin tulevasta ja monin osin jo meneillään olevasta rakenneuudistuksesta.

Ensimmäisen puheenvuoron piti professori S. Korkman, joka peräänkuulutti yhteiskuntaan rawlsilaista mahdollisuuksien tasa-arvoa ja haukkui niin nykyisen, tätä edeltäneen kuin varsinkin 1980-90-lukujen taitteen hallituksen.

Ministeriön esiintyjien puheenvuorot olivat tuttua kuultavaa. Visio vuoden 2017 jälkeisestä toimintakentästä on suunnilleen seuraava:

Ammatillisessa perus- ja lisäkoulutuksessa järjestäjäverkko muodostuu pääasiassa moni­alaisista koko ammatillisen koulutuksen palveluvalikoiman kattavista koulutuksen järjestä­jistä ja toimintaedellytyksiltään vahvoista erikoistuneista koulutuksen järjestäjistä (esimer­kiksi aikuiskoulutus). Ammatillisen koulutuksen järjestäjä joutuu hakemaan järjestämislu­paa erikseen nuorten koulutuksen ja erikseen aikuiskoulutukseen.

Lukiokoulutuksessa järjestäjäverkko muodostuu suurista kunnista tai muista koulutuksen järjestäjistä, jotka palvelevat usein myös yksittäistä kuntaa laajempaa väestöpohjaa. Kou­lutustarpeeseen vastaaminen edellyttää saavutettavuuden turvaamiseksi toiminnan jaka­mista eri toimipisteisiin. Järjestäjäverkon muodostamisessa otetaan huomioon myös jatko­koulutukseen ja opetuskieleen liittyvät koulutustarpeet.

Vapaan sivistystyössä tavoitteena on elinvoimainen ylläpitäjäverkko, jossa on nykyistä vä­hemmän ylläpitäjiä. Ylläpitäjäverkon muodostumiseen vaikuttavat olennaisesti vapaan si­vistystyön lisäksi ne ratkaisut, jotka tehdään koskien ammatillista koulutusta, lukiokoulutus­ta ja perusopetusta.

Nyt erilaisia ja erikokoisia ammattikouluja on kaikkiaan 189. Näistä 76:lla on alle 500 opiskelijaa. Koulutuksenjärjestäjien määrä on vähentynyt muutamassa vuodessa 45:llä. Lukioita on 422 kpl, joista suurin osa on 100-299 opiskelijan kouluja. Vapaan sivistystyön kentällä toimii 188 kansalaisopistoa, 79 kansanopistoa, 20 kesäyliopistoa ja 11 opintokeskusta. Ministeriön kansliapäällikkö totesi suoraan, että koulutuksenjärjestäjiä on liikaa.

Kun niukkuutta jaetaan, ovat tunteet herkässä. Se on ymmärrettävää. En silti pidä asenteesta, jossa ehdotetaan erilaisia toimenpiteitä "noille toisille&quot, jotta oma karsina pysyisi koskemattomana. Viestiseinä, johon saattoivat niin verkon kautta osallistuvat kuin paikalla olleetkin kirjoittaa WWW-sivun tai tekstiviestin kautta, alkoi jossain vaiheessa muistuttaa Suomi24:n tai Ylilaudan - miksei muinaisen Usenetinkin - keskusteluja. Kirjoitusvirheineen kaikkineen.

Kun mitään sovittuja palavereita ei loppupäiväksi ollut, päätin etsiä etätyöpisteen pääkaupungista enkä lähteä junailemaan tai linja-autoilemaan itseäni takaisin työmaalle. Tehokasta työaikaa tuli säästettyä varsinkin linja-autovaihtoehtoon verrattuna. Minusta ei ole tietokonetyöskentelemään bussin kyydissä. Eikä junassakaan 3G-yhteys ole kovin luotettava varsinkaan Riihimäen molemmin puolin.

Ajatukseni oli ensin mennä Kansalliskirjastoon, mutta talossa oli menossa sen näköinen remontti, että en edes ryhtynyt etsimään, pääseekö sinne ylipäätään sisään. Melkein naapurissa sijaitseva Kansallisarkisto, varsinkin vanha tutkijasali, on paitsi yhtä etätyöystävällinen myös ulkoisilta puitteiltaan yhtä viehättävä paikka, joten jatkoin sinne. En tiedä, miten suotavaa siellä on kirjoittaa muistiota päivänkohtaisesta tapahtumasta, muokata Prezi-esitystä tai käydä sähköpostinvaihtoa. Mutta ei sieltä kukaan ole tullut poiskaan ajamaan, vaikka ei arkistoluetteloja tai -aineistoa selailisi. Ja jos joskus tulee, niin ryhdyn tilaamaan näön vuoksi jotain vaikka rautatiehallituksen arkistosta. Tai sitten en, kun keskittyminen työtehtäviin voisi kärsiä hämäysoperaation vuoksi.

Ministeriö ei tarjonnut yleisölleen lounasta, mikä oli aivan oikein. Junaa odotellessa kävin aterioimassa asematunnelin Hesburgerissa. Ennen kotiin pääsyä on vielä luvassa muuan kolmannen sektorin kokous kotikylässä. Sinne ei kehtaisi oikein mennä karavatit kaulassa, mutta pakko mikä pakko. Tai sitten survon ne povitaskuun.

IC 197:llä ei mene hyvin. Konduktööri kuulutti, että vaunu 6 puuttuu. Hetken päästä junaemäntä, että kylmälaitteet eivät toimi. Koskahan kuljettajalla on asiaa? Ei vaan, matka taittuu.

Pari viikkoa mikkelinpäivään

Alkavalle viikolle on ennustettu viilenevää. Pidettiin sadonkorjuupäivä maan alla kasvaneiden osalta. Kasvukauden vaihtelevista oloista huolimatta saatiin kelpo sato.

Kullan hääriessä porkkanoiden ja punajuurien parissa otin hommakseni kasata ylijäämäkakkosnelosista ensi kesää varten kolmiosaisen kasvukehikon. Malli oli muutaman vuoden takaisesta ilmaispuutarhalehdestä ja vaikutti hauskalta. Tarpeeksi pitkiä nauloja ei enää ollut jemmassa, mutta kesällä hankittu erinomainen akkuporakone auttoi hoitamaan homman ruuveilla. Ensi kasvukaudella nähdään, miten kehikko toimii tehtävässään.

Perunat nostettiin yhteistyössä. Tarkkakätisempi oli kuokan varressa ja minä esiin nousseita noukkimassa.

Pajaretki

Perjantaina Museoveturiseura teki laskentatavasta riippuen toisen tai kolmannen retkensä VR:n Hyvinkään konepajalle. Ensimmäinen oli kahvihuoneen kautta tilattu, toinen melkein virallisissa talkootyötehtävissä rautatielaitoksen 150-vuotisjuhlilla ja nyt taas kahvihuoneen kautta.

Tällä kertaa kierrettiin viiden hehtaarin alue veturisähköasentajan opastamana koluten paikat paljon tarkemmin kuin aiemmilla kerroilla. Rautatiehistoriaharrastajien näkökulmasta alueen mielenkiintoisin kolkka oli pantu täysin uuteen uskoon. Aikanaan museoon päätyvä kalusto oli siirretty siistiin jonoon Hr11:n johdolla. Jono tulee saamaan jatkokseen isokokoisten kotimaisten veturisarjojen ääripäät eli valmistussarjansa ensimmäisen "Ukko-Pekan" ja viimeisen "Riston".

Viereisellä raiteella oli junallinen tavaravaunuja täynnä toistaiseksi karkeaseulottuja aarteita. Vaunuletkan sisällölle Toijalan "Jumbokin" on vähän velkaa. Hyvältä näytti maamme rautatiehistorian tulevaisuus. Nykyisen rautatiekaluston kunnostushalleille kävellessä pohdiskelimme, mikä muu ammattiala olisi perusluonteeltaan niin tulevaisuuteen katsova kuin museoala. Siellä kun täytyy tietää jo pitkälle etukäteen, mitä säilytetään.

Museokaluston jälkeen päästiin katsomaan tilat, joissa maamme rautatiekalustoa on pidetty kunnossa toisen maailmansodan jälkeisistä ajoista saakka. Vaikka valtaisat hallit ovat aikansa rakennustekniikan tuotoksia, ovat ne osoittautuneet hämmästyttävän muuntautumiskykyisiksi liikkuvan kaluston uudistuessa. Viimeisimmät isot rakenteelliset muutostyöt on tehty 1980-luvulla.

Sitten edellisen konepajavierailun päädyin leipätyön johdosta suorittamaan Työterveyslaitoksella nipullisen työsuojelukoulutuksia. Helsingin peruskurssilla käytiin vierailulla eräässä isossa valtionyhtiössä. Jos tarvittaisiin hyvä esimerkki, olisi VR:n Hyvinkään konepaja sellainen. Keskeiset huoltotilat ovat nykyään siistit kuin oltaisiin sairaalassa. Turvavarusteet - kypärä, lasit ja liivi - puetaan päälle heti hallitiloihin siirryttäessä. Museoveturiseuran joukko, jälleen kerran, toimi sekin esimerkillisesti.

Konepaja tarjosi vierailijoille kahvit. Kahvi"huone", paremminkin terassi, oli upein tähän saakka kokemani. Näkymä - tietenkin syyskuun 2014 kalustolla - oli koko lailla tämä.

Kiitos, Timo!

Ensi kerta

Päädyin SPR:n Nälkäpäivä-tempauksen kerääjäksi ensi kertaa elämässäni. Kerran tai pari aiemmin on kysytty, mutta silloin tuli aina jollakin teko- tai tosisyyllä kiemurreltua irti. Nyt menin ja sain helpon tehtävän: aamun ensimmäinen vuoro kylän pienimmässä ja hiljaisimmassa marketissa.

Tempaus alkoi jo torstaina. Sitä ei voinut olla huomaamatta Kampissa, jossa keräyspartioita oli muutaman metrin välein.

Ensi kerta nälkäpäivää oli toinen kerta kansalaiskeräystoimintaa tänä vuonna. Reilu viikko sitten kylässä toteutetussa Sotiemme veteraanit -keräyksessä sain Panssariprikaatista kahden ilmatorjuntamiehen vahvuisen partion opastettavakseni ovelta ovelle "Vekselilaaksossa".

Kulkevaisia viikkoja

Syksyn huomaa aamujen myöhentymisestä ja iltojen aikaistumisesta.

Pari viikkoa on ollut aktiivista työmatkailua. Viime viikon alku meni Jyväskylässä Opetushallituksen ja laadunhallinnan parissa. Tapahtuman aikataulu oli niin mielenkiintoinen, että katsoin parhaaksi lähteä jo sunnuntai-iltana. Tietenkin Haapamäen kautta. Yöpyminen oli pakollista. Takaisinpäinkin olisin mieluusti matkustanut vanhaa rataa, mutta illalla odottanut kesäyliopiston kiinankielen tentti ehkäisi hyvät aikeet.

Tällä viikolla kaksi päivää on mennyt pääkaupunkiseudulla, tarkemmin sanottuna Espoossa ammattikoulujen uuden sopimuskauden ohjelmistolisenssien parissa. Entinen Nokian konttoritalo on kuin 1980-luvun pikkukaupunkilainen pankkikonttori muutamaa kertaluokkaa isompiin puitteisiin siirrettynä. Muuan osallistuja totesi isännän vessojen olevan komeampia kuin heidän omat neuvotteluhuoneensa.

Toivottavasti Keilaniemeen ei perusteta kirpputoria, kuten maalaispankkien kohdalla joskus kävi. Päivien mielenkiintoisin anti taisi olla yhtiön Suomen teknologiajohtajan vastaus erään osallistujan kysymykseen Microsoftin valmiudesta suojella pilvipalveluidensa tietoa erilaisten signaalitiedusteluorganisaatioiden toiminnalta. Tallennettava tieto kuulemma tarvittaessa ryhdytään salaamaan, ja jos urkkijat vielä tämän jälkeen jaksavat kytätä, minkä pisteiden välillä salattua tietoa siirretään, vaihtaa tietoliikenne kulkuväylänsä esimerkiksi TOR-verkkoon. Aika vahvasti sanottu.

Kun en ollut talossa aiemmin käynyt, peesasin bussipysäkiltä saakka ATK-väeltä näyttäviä. Päädyin menemään sisään aulasta, joka mitä ilmeisimmin oli tarkoitettu talon omalle väelle. Vierailijoita kehotettiin kirjautumaan Windows 8.x-tyyppisen ison kosketusnäytön kautta. Mikäpä siinä, saman tyyppisesti - joskin 1980-lukulaisella pankkiautomaatin käyttöliittymällä- on tsaarinaikaisen rautatielaitoksen junamatkustajiksi monilla asemilla kirjauduttu jo vuosia. Kirjautumisyrityksissäni jokin ei täsmännyt (omaan, ei aina niin hyvään, huumorintajuuni olisi tuossa tilanteessa kolahtanut vanha kunnon blue screen of death -näkymä), ja jouduin painamaan vieläkin isomman näytön vieressä komeilevaa kutsunappia. Olin valmistautunut kuulemaan vahvalla intialaiskorostuksella: "Hello sir, this is Ramesh speaking. How can I help you?" ja yrittämään selvittää asiaani yhtä huonolla ääntämyksellä. Mutta toisessa päässä olikin mitä perinteisin ystävällinen suomalaisvirkailija, joka opasti oikealle sisäänkäynnille.

Reissussa rähjääntyy, ja tällä kertaa rähjääntyjä oli tietokoneen laturi. Yli viisi vuotta se kestikin. Hankin mieluusti tietokoneen varaosat kotikunnailta, mutta tässä tapauksessa uusi laturi tarvittiin jo seuraavaksi päiväksi. Pieni liike ei voi pitää varastossaan harvoin tarvittavia osia. Myös verkkokauppa olisi ollut liian hidas, joten torstaipäivän päätteeksi nousin 9T-linjan raitiovaunuun ja kävin asioimassa Jätkäsaaren Verkkokaupassa. Kolmen kerroksen elektroniikkaostoshelv... paratiisi oli maakunnan miehelle kuin uusi kokemus. Pitäjänmäen kaksikerroksinen PC-Superstore taisi tuntua samalta keväällä 1994. Noutokassan toimintaperiaate oli mielenkiintoinen ja yrityksen liiketoimintaan hyvin sopiva: asiakaspäätteenä toimi hakulaite. Sellainen minullakin aikanaan oli. Vuonna 1994.

Pääkaupungissa en yöpynyt. Katsoin jo oman työhyvinvointini kannalta parhaaksi junailla illaksi Tampereelle avoimen yliopiston työhyvinvoinnin luennoille ja sieltä yöksi kotiin. Mukavinta oli asemalta polkiessa yhyttää punahiuksinen kaunokainen lenkiltä palailemassa ja suunnata yhdessä kotiin.

Perjantaina suunta on jälleen etelä. Ensin töiden ja sitten harrasteiden puolesta.