keskiviikkona, helmikuuta 05, 2014

Kausi alulle

Hiihtokausi tuli sunnuntaina viimeinkin avattua. Toisin kuin yleensä, ensimmäinen lenkki ei ollut kotikylän kuntoradalla, vaan Jalanti-järven jäällä. Toinen ero yleiseen oli, että ensilenkin hiihtotapa oli perinteinen. Parina seuraavana iltana kävin kiertämässä kotikylän kuntorataa vapaalla tyylillä.

Liikuntaharrastus on jäänyt tänä talvena vähiin. Rytmi on ollut luokkaa pari kertaa viikossa kuntosalilla ja kerran ampumaradalla. Ja se tuntuu luistelulenkkien ylämäissä.

Työmatkailuakaan ei ole tullut juuri harrastettua. Pari kertaa on ollut kokous Tampereella ja kerran Sastamalassa. Runeberginpäivän kunniaksi pääsin tänään junakyydillä, ensimmäistä kertaa tänä vuonna kiskoilla muuten, ihan pääkaupunkiin ja Finlandia-talolle.

Parin ministeriön ja Opetushallituksen väki kertoi hallituksen rakennepoliittisen ohjelman vaikutuksista ammatilliseen koulutukseen. Rahoitus muuttuu opiskelijamääräpohjaisesta suoritepohjaiseksi. Enemmistö ammattikouluväestä luultavasti arvostaa muutosta, kun keskittyminen laatuun määrän sijasta muun muassa pienentänee opetusryhmäkokoja. Asialliselta kuulosti sekin, että tutkintotehtailuun eli suoritteiden kasvattamiseen rimaa madaltamalla haetaan oppeja näyttötutkintojärjestelmästä. Suomalaisen ammatillisen koulutuksen kruununjalokivi saa ansaitsemaansa arvostusta laadunvarmistajana.

Jos paikalla olisi ollut roskalehdistön toimittajia, he olisivat saaneet mehukkaita lööppejä Opetushallituksen korkea-arvoisen edustajan hieman laittamattomasta lausumasta koskien pääsyitä Suomen huonoon PISA-menestykseen. Hänen mukaansa nuorten oppimistulokset ovat heikentyneet erityisesti maahanmuuttajien, pohjoissuomalai­sten poi­kien ja ruotsinkielisen Pohjanmaan poikien keskuudessa. Nämä veijarit siis ovat hänen mukaansa kammenneet Suomen alas osaavimpien kansakuntien joukosta. Toistaiseksi lohdullista on kuienkin, että aikuisten osaamista mittaavan PIAAC-tutkimuksen valossa olemme edelleen vahvoilla.

Työ- ja elinkeinoministeriön edustajan puheenvuoro jätti hieman kolkon kuvan. Työllisyystavoitteiden mukaan hyväksyttäviä työttömyysasteita ovat kuulemma reilun 8 %:n kokonaistyöttömyys, lähes 15 %:n nuorisotyöttömyys ja lähes 18 %:n työttömyys maahanmuuttajien keskuudessa.

Työvoimapoliittisten toimenpiteiden keskiössä näytti olevan niin sanottu aktivointi. Siihen kuuluu muun muassa, että tarjottu työpaikka on otettava vastaan myös työssäkäyntialueen ulkopuolelta, jos yhdensuuntainen matka-aika ei ylitä joukkoliikennevä­lineellä 1½ tuntia. Ainakin nykyiset junalippuhinnat huomioiden palkkatason täytyy olla aika hyvä - tai työnantajan sellainen VR-konsernin yksikkö, jonka henkilökuntaetuun vapaalippu kuuluu - että ajatus on yksilön kohdalla toteuttamiskelpoinen ainakaan rautatieliikennettä hyödyntäen.

Edellisvuosikymmenen laman aikaan työvoimahallinnon keskeinen instrumentti oli työvoimakoulutus. Sitä toki järjestetään edelleen, mutta 1990-luvun volyymiin nähden vähän ja yhä keskitetymmissä puitteissa, jolloin koulutusmatkakin helposti pitenevät. Olisi mielenkiintoista tutkia, mikä vaikutus voimakkaalla työvoimapoliittisella koulutuksella oli 1990-luvun lamasta selviämiseen. Uusi nousu on yleensä luettu lähes yksinomaan ICT-sektorin ansioksi, ja kansantalouden tilinpidon moninaisten panos-tuotos-yhteyksien kautta on aivan uskottavaa, että yksi veturitoimiala voi vaikuttaa koko talouteen. Täysin mutu-pohjalta uskoisin kuitenkin, että myös aikuisväestön laajamittaisella ja yksilön kannalta siedettävin reunaehdoin toteutetulla uudelleen- ja täydennyskouluttamisella oli merkityksensä työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaannon parantamisessa.

1 kommentti:

Jussi Kallioniemi kirjoitti...

Mielenkiintoista pohdintaa lamaajasta.
Itse olin 94 vielä ammattikoulussa ja jotenkin sielläkin lamasta puhuttiin ohimennen.

Mutta joo senjälkeen 2000 luvun alusta olin tietokoneliikkeessä huollossa ja oli jonkinasteinen pikkunousukausi.

Senjälkeen sitten, kun siellä lomautukset tuli onkin lyhytaikaisia hommia riittänyt ja 08 tuli se finanssikriisi, joka vaikutti mm tietoasemalla ettei rahoitusta komponenttien ostoon saanut.

Nyt olen Akaan kuntakokeilussa 4h tekemässä exelillä laskutus ja ostotilastoja kevyttä ja mukavaa hommaa. Siltikin tulee usein mietittyä, että joskus ennen jopa kirjanpitäjä on ollut samassa talossa normi palkollisena. Elämme mielenkiintoisia aikoja taloudessa ja muutenkin.