Ylivarhainen kevätsää

Maisema hyppäsi marraskuun lopulta maaliskuun lopulle. Tänä vuonna ei talvea taideta nähdä. Sähkölämmitteisen talon asukeille asia on hyvä, mutta ne lajin edustajat, jotka viihtyisivät suksilla sekä hankkivat kesällä uudet ikkunat ja liiterin täyteen klapeja, eivät ole olleet erityisen innoissaan.

Varsinainen kärsijä on ollut Viljami-kissa, joka viikolla ulkoillessaan joutui jonkin ilmeisesti kotikissaa hurjemman petoeläimen ahdistamaksi. Kissaystävämme häntä haavoittui niin, että eläinlääkäri katsoi ainoaksi mahdollisuudeksi sen amputoimisen.

Nyt meillä on kaksi kovia kokenutta kissaa: Vihtori, Viljamin veli (ei tietääksemme sama hahmo kuin takavuosien kuuluisa nettihakkeri), sai rautaa sisuksiinsa jo pentuna, ja nyt Viljamista tuli Pekka Töpöhännän kollega. Hyvin on kissa toipunut, eikä sitäkään näytä vielä pahemmin harmittavan sen pahemmin hännän lyheneminen kuin lähitulevaisuuden ulkoiluttomat päivät.

Kausi alulle

Hiihtokausi tuli sunnuntaina viimeinkin avattua. Toisin kuin yleensä, ensimmäinen lenkki ei ollut kotikylän kuntoradalla, vaan Jalanti-järven jäällä. Toinen ero yleiseen oli, että ensilenkin hiihtotapa oli perinteinen. Parina seuraavana iltana kävin kiertämässä kotikylän kuntorataa vapaalla tyylillä.

Liikuntaharrastus on jäänyt tänä talvena vähiin. Rytmi on ollut luokkaa pari kertaa viikossa kuntosalilla ja kerran ampumaradalla. Ja se tuntuu luistelulenkkien ylämäissä.

Työmatkailuakaan ei ole tullut juuri harrastettua. Pari kertaa on ollut kokous Tampereella ja kerran Sastamalassa. Runeberginpäivän kunniaksi pääsin tänään junakyydillä, ensimmäistä kertaa tänä vuonna kiskoilla muuten, ihan pääkaupunkiin ja Finlandia-talolle.

Parin ministeriön ja Opetushallituksen väki kertoi hallituksen rakennepoliittisen ohjelman vaikutuksista ammatilliseen koulutukseen. Rahoitus muuttuu opiskelijamääräpohjaisesta suoritepohjaiseksi. Enemmistö ammattikouluväestä luultavasti arvostaa muutosta, kun keskittyminen laatuun määrän sijasta muun muassa pienentänee opetusryhmäkokoja. Asialliselta kuulosti sekin, että tutkintotehtailuun eli suoritteiden kasvattamiseen rimaa madaltamalla haetaan oppeja näyttötutkintojärjestelmästä. Suomalaisen ammatillisen koulutuksen kruununjalokivi saa ansaitsemaansa arvostusta laadunvarmistajana.

Jos paikalla olisi ollut roskalehdistön toimittajia, he olisivat saaneet mehukkaita lööppejä Opetushallituksen korkea-arvoisen edustajan hieman laittamattomasta lausumasta koskien pääsyitä Suomen huonoon PISA-menestykseen. Hänen mukaansa nuorten oppimistulokset ovat heikentyneet erityisesti maahanmuuttajien, pohjoissuomalai­sten poi­kien ja ruotsinkielisen Pohjanmaan poikien keskuudessa. Nämä veijarit siis ovat hänen mukaansa kammenneet Suomen alas osaavimpien kansakuntien joukosta. Toistaiseksi lohdullista on kuienkin, että aikuisten osaamista mittaavan PIAAC-tutkimuksen valossa olemme edelleen vahvoilla.

Työ- ja elinkeinoministeriön edustajan puheenvuoro jätti hieman kolkon kuvan. Työllisyystavoitteiden mukaan hyväksyttäviä työttömyysasteita ovat kuulemma reilun 8 %:n kokonaistyöttömyys, lähes 15 %:n nuorisotyöttömyys ja lähes 18 %:n työttömyys maahanmuuttajien keskuudessa.

Työvoimapoliittisten toimenpiteiden keskiössä näytti olevan niin sanottu aktivointi. Siihen kuuluu muun muassa, että tarjottu työpaikka on otettava vastaan myös työssäkäyntialueen ulkopuolelta, jos yhdensuuntainen matka-aika ei ylitä joukkoliikennevä­lineellä 1½ tuntia. Ainakin nykyiset junalippuhinnat huomioiden palkkatason täytyy olla aika hyvä - tai työnantajan sellainen VR-konsernin yksikkö, jonka henkilökuntaetuun vapaalippu kuuluu - että ajatus on yksilön kohdalla toteuttamiskelpoinen ainakaan rautatieliikennettä hyödyntäen.

Edellisvuosikymmenen laman aikaan työvoimahallinnon keskeinen instrumentti oli työvoimakoulutus. Sitä toki järjestetään edelleen, mutta 1990-luvun volyymiin nähden vähän ja yhä keskitetymmissä puitteissa, jolloin koulutusmatkakin helposti pitenevät. Olisi mielenkiintoista tutkia, mikä vaikutus voimakkaalla työvoimapoliittisella koulutuksella oli 1990-luvun lamasta selviämiseen. Uusi nousu on yleensä luettu lähes yksinomaan ICT-sektorin ansioksi, ja kansantalouden tilinpidon moninaisten panos-tuotos-yhteyksien kautta on aivan uskottavaa, että yksi veturitoimiala voi vaikuttaa koko talouteen. Täysin mutu-pohjalta uskoisin kuitenkin, että myös aikuisväestön laajamittaisella ja yksilön kannalta siedettävin reunaehdoin toteutetulla uudelleen- ja täydennyskouluttamisella oli merkityksensä työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaannon parantamisessa.

Viimeinkin lumisadetta

Aamulla oli luvassa vuoden toiset lumityöt, kevyet sellaiset. Sääennuste oli luvannut yön jäljiltä enemmänkin kolattavaa, joten herätyskello soitti arkiseen tapaan viideltä. Aikaa pihalla ei mennyt tuntiakaan.

Lumitöiden jälkeen auto lämmityspiuhaan, kahvi tippumaan ja aamiaisen laittaminen työpäiväänsä heräilevälle nimipäiväsankarille.

Omaa vapaapäivääni lähdin viettämään Parolaan Ilkan ja noin sadan muun panssarikiltalaisen kanssa. Killan järjestämä panssariseminaari toteutettiin jo kymmenettä kertaa. Yhtä lukuunottamatta on tullut oltua mukana. Kuultujen luentojen aiheet käsittelivät tuttuun tapaan tekniikkaa, taktiikkaa ja historiaa. Tällä kertaa painopiste oli panssaripioneeritoiminnassa, ja aivan jotain muuta -osion vierailevana tähtenä yleisesikuntaupseeris-tohtoristason asiantuntija rannikkotykistön puolelta. Värikuvitettu viime vuonna painettu rannikkotykkikirja tuli ostettua kirjahyllyyn vähemmän visuaalisen kaveriksi. Pettymys osui heti alkusivuille. Kansainvälisyys on hyvä asia, mutta eiköhän painotyö vielä osata kotimaassakin. Varsinkin kun kohderyhmä on pieni ja ostopäätöstä tehdessään tuskin miettii paljon sitä, onko lopputuotteen hintaluokka 35 vai 45 euroa.

Kotiin palatessa odottivat uudet lumityöt, mutta aamuahkeroinnin jäljiltä kevyet nämäkin. Sitten saunaan.

Seuraavassa pieni annos päivän tietopaketista.

Pontifex

BLG-60M2-siltapanssarivaunujen synty liittyy T-54- ja T-55-taistelupanssarivaunujen vuonna 1958 alkaneeseen lisenssivalmistukseen Tšekkoslovakiassa. Vuonna 1968 maassa ryhdyttiin valmistamaan omaa suunnittelua olevaa siltapanssarivaunua MT-55A. Edelleen kehitettyä tyyppiä BLG-60 (BrückenLegeGerät) valmistettiin vuodesta 1966 alkaen runsaasti Saksan Demokraattisen Tasavallan Kansanarmeijalle NVA:lle. BLG-60:n eri versioita valmistettiin vuoteen 1983 saakka.

Saksan Demokraattisessa Tasavallassa SKET Magdeburg valmisti vaunuihin alkuperäisestä tšekkoslovakialaisesta mallista ratkaisevasti poikkeavan teräsrakenteisen sillan. BLG-60M ja BLG-60M2 olivat alkuperäisestä kehitettyjä malleja mm. sillan pituuden ja leveyden osalta. Perusmallissa oli vain yhden sillan laskumahdollisuus, M-mallissa kaksoissilta ja M2:ssa kolmoissilta.

BLG-60M2-vaunuja hankittiin Suomeen NVA:n ylijäämävarastosta 16 kpl 1990-luvun alussa, kun jääkäriprikaatien varustaminen oli vielä kesken ja varastoissa oli runsaasti toisen maailmansodan aikaista materiaalia. Ensimmäiset vaunut tulivat maahan vuonna 1992, ja viimeinen vaunu saatiin muutostöiden jälkeen käyttökuntoon vuonna 2000. Vaunut ovat edelleen PSPR:n koulutuskäytössä ja sodan ajan kokoonpanossa sijoitettuina MEKTSTOS:n PIONK:aan.

BLG-60M2:n - samoin kuin MTU-20:n - silta kykenee kantamaan kaikki neuvostoliittolaisvalmisteiset panssarivaunut, mutta virallisesti ei kuitenkaan Leopard 2 -kalustoa. MEKTSTOS:n PIONK:n katsotaan kuitenkin kykenevän käytännön toleranssien rajoissa taisteluosaston kaiken kaluston liikkeenedistämistoimenpiteisiin.

Myös Ruotsi osti NVA:n ylijäämävarastosta 27 kpl BLG-60M-vaunuja. Suomalaiset ja ruotsalaiset tekivät jonkin verran yhteistyötä vaunujen käyttöön liittyvissä asioissa. Sittemmin Ruotsi luopui BLG-M2-kalustosta.