Juhlailtaa ja työpäivää

Eilen illalla pääsin vieraaksi Valkeakosken lukion 90-vuotisjuhliin. Koulu on oppimisympäristönä luultavasti hienoimpia ellei jopa ykkönen maamme lukioista. Oman työmaani, ammattikoulun, naapurina uusi lukio oli toki tuttu. Mutta sen 90-vuotias historia ei niinkään - lienenkö sitten lukenut vääriä kappaleita koulun vanhan rehtorin O. Vuorisen kirjoittamista jykevistä kuntahistorioista.

Opiskelijoiden esittämää ohjelmaa katsoessa palautui ensin mieleen 1980-luvun suomalainen koulu. Hyvä koulu, josta jossain kaukana oli yhdysvaltalainen taidelukio. Elettäessä 2010-lukua Valkeakosken lukion opiskelijoiden esittämät musiikkiesitykset menivät heittämällä yli sen, mitä aikanaan kelpuutettiin kansainväliseen televisioon Famessa.

Lauantai pidettiin kotipihapäivänä lapion ja haravan merkeissä.

Otin kokeeksi puolisoni suosiman mutta itse karttamani leveälapaisen muoviharavan, kun vakinainen käyttäjä puuhaili sipuli-istutusten parissa. Hämmästyttävän tehokas työkalu! Olen tähän päivään saakka suosinut kapeaa rautaista mallia, joka tarjoaa hyvän sammaleenpoistokyvyn ohella hauskan äänimaailman. Mutta muovinen piikikäs oli paitsi yli tuplaten rautaista nopeampi myös aivan kelpo ase sammalsodan syysoffensiivissa. Ehkäpä menen maatalousliikkeeseen ostamaan samanlaiseen.

Kotipihassa lokakuu on edennyt aikansa aiheeseen. Siihen vaiheeseen, että lehtiä on koivukin maahan saakka pudottanut ehtiä.

Päivällisen valmistamisen aikaan radiossa ihailtiin Reino Helismaan sanoituksia myöhempää suomalaista kevyttä musiikkia mollaten. Helismaan tekemät sanoitukset ovat hyviä minunkin mielestäni, mutta en ymmärrä, missä kohden ne menisivät yli tämän tai edellisen vuosikymmenen lähes kalevalaisesta Suomi-rapista, puhumattakaan Syrjän veljesten riimittelyistä. Tosin en tiedä, tarvitsivatko Eput muita esikuvia kuin äitinsä (sic!) tai tunnistaisivatko hyvät suomi-hiphopparit edes omiaan.

Iltasaduksi puolisoni lukee Arvo Turtiaista. Helismaallakin taisi olla parempansa jo ennen omaa aikaansa.