lauantaina, elokuuta 25, 2012

Veturitallilla työkaluja rikkomassa

Viikko tuli vietettyä lähinnä flunssassa. Ei mikään isompi tauti, ja olisi saattanut talttua yhden päivän levolla. Mutta kun töistä ei voinut olla pois, nuhersin kolme päivää.

Lauantaipäivän puhteeksi ajattelin käydä veturitallilla leikkaamassa ruohon ratapihan puolelta. Ei olisi kannattanut. Heti aluksi rikoin ruohonleikkurin. Käynnistysnaru katkesi.

Ilkan kanssa saatiin kone kuntoon poraamalla käynnistysnarukopan vetoniitit auki ja lyhentämällä narua ties miten monenteen kertaan. Sähköinen varaosakysely lähti läntiselle Uudellemaalle ja vastauskin saatiin. Kiitokset sinne!

Kopan paikalleenasennusta varten kävin ostamassa vetoniittipihdit. Nekin onnistuin rikkomaan. Yritimme aluksi 4,8 millin niiteillä, kun niiden kanta olisi riittänyt moneen kertaan auki porattuihin kopan reikiin. Isoja niittejä vetäessä upouusien pihtien kahva katkesi. Kiina on hieno maa, mutta siellä osataan tehdä myös sutta ja sekundaa.

Vaihdettiin toisiin pihteihin, pienempiin niitteihin ja otettiin prikat avuksi. Viimein saatiin kone käymään ja ruoho leikatuksi.

Kohta taitaa tällaiselle työkalujen rikkojalle tulla porttikielto tallille.

Ei kommentteja: