Hallintotieteen perusteiden tenttikysymyksiä ja -taktiikkaa

Tulkoon jatketuksi vanhaa tapaa ja julkaistuksi käydyn harrasteopintotentin kysymyksiä. Aika usein tähän blogiin löydetään googlettamalla tenttikysymyksiä-sanaa sisältävää hakufraasia. En näe kertaalleen käytettyjen kysymysten julkaisemisessa mitään pedagogisesti tai muutoinkaan arveluttavaa. Pari kertaa opinnoissani olen törmännyt siihen, että tentin pitäjä kierrättää samoja kysymyksiä - jälkimmäisen kerran niin kävi edellisvuonna kunnallisoikeuden kirjatentissä.

Tampereen avoimen yliopiston hallintotieteen perusteiden luentotentti oli peräti yhden kysymyksen laajuinen, ja senkin sai valita kahdesta vaihtoehdosta. Vaihtoehtoina oli (1) Taylorin tieteellisen liikkeenjohdon ja Mayon ihmissuhdepainotteisen johtamisteorian vertailu tai (2) Simonin perusteet väitteelleen sidotusta rationalismista hallinnollisessa päätöksentekoteoriassa. Oppialan kuvapatsasgallerian tietämyksen testaaminen lienee suosituimpia peruskurssien tenttiaiheita. Ennen tenttiä alakuppilassa teetä, juustosämpylää ja luentomateriaalia tankatessani olin päätynyt odottamaan ainakin Fayolin klassiseen hallintoteoriaan liittyvää kysymystä, mutta se tärppi oli huti.

Viidestä luentoillasta istuin paikalla vain kolme. Kaksi viimeistä, joissa käsiteltiin ainakin Herbert Simonin teorioita, jäivät Lapin matkan alle. Kaltaisteni lintsarien onneksi kurssilla on käytetty hienoilla ja vielä hienommilla verkkopedagogisilla ominaisuuksilla kyllästettyä Moodle-järjestelmää niinkin tehokkaasti kuin levypalvelimen virkaa toimittamaan - luennoitsijoiden PowerPoint-esitykset on voinut ladata sieltä itselleen.

Lukaisemieni monisteiden perusteella päätin vastata Simon-aiheiseen kysymykseen. Ajattelin, että kun kysymyksiä oli vain yksi, aikaa kaksi tuntia ja paperilla tila, odotettiin todennäköisesti vanhaa kunnon koulumaista esseetä. Vastausohjeessa kehotettiin käsittelemään aihetta aika- ja asiayhteyssidonnaisesti, joten koska en keksinyt kovinkaan montaa riviä kirjoitettavaa Simonin teeseistä sidotun rationaalisuuden puolesta, oli hyvä aloittaa Aristoteleesta ja edetä Weberin kautta frankfurtilaisiin ja lopulta kybernetiikkaan. Simonin tapauksessa oli aihetta nostaa esiin maanmiehensä Talcott Parsonsin nimi. Parsonsin kirjoituksiin sanotaan olevan hyvä vedota melkein missä tahansa 1950-luvun tienoilla angloamerikkalaisessa kulttuurissa vaikuttaneeseen yhteiskuntatieteelliseen kysymykseen liittyvässä asiassa, koska Parsonsin ajatukset tunnustetaan klassisiksi, mutta tuskin kukaan niitä varsinaisesti ymmärtää. Kiitollinen viittauskohde siis (sama pätee pitkälti Aristoteleeseen, mutta hän on tässä yhteydessä vähän turhan kaukaa haettu).

Toivon, että tenttejä tarkastaessaan professori pääsee naurahtamaan edes jokusen kerran etsiessään yhdestäkin huonolla ja pienellä käsialalla kirjoitetusta paperista, mitähän tässä varsinaisesti yritetään vastata.

Kiireettömiä sunnuntaitoimia

Yritimme perinteisellä tyylillä ja muutaman lämpöasteen pitovoiteella. Meno oli vauhdikasta, mutta ylämäissä valitettavasti väärään suuntaan. Viiden kilometrin jälkeen palasimme kotiin vaihtamaan suksia ja hiihtotapaa vapaalle. Aamupäivä oli houkuttanut kuntoradalle yllättävän paljon hiihtäjiä.

Päiväpuhteena sain pois käsistäni Rautatiemuseoiden ja harrastajien liiton tilintarkastuksen. Työnä tuo ei ole suuri, ja liiton nykyinen jämäkkä puheenjohtaja oli toimittanut tarpeellisen materiaalin hyvissä ajoin niin, että kiirekään ei tänä vuonna asian kanssa tullut. Ohessa tein OpenOfficen Calciin yksinkertaista tarkistustaulukkoa, jota tehdessä itse tilintarkastuskin sujui kuin itsestään. Sitten tankkaus perunamuusilla. Ja autoonkin polttoainetta.

Illalla ajelimme työväenopiston salille taiji-treeneihin. Edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt jo kolme viikkoa. Keskilinjaa ja muita hyviä oppeja tarvittiin kyllä Lapin laduilla ja mäissä.

Kevättalven sävyjä

Matkalla tuli nukuttua ilmeisesti liian pehmeissä vuoteissa. Tai sitten ehti muuten vain vieraantua toimistotuolista. Eilinen työpäivä nimittäin kävi selän päälle. Kotivuode tuntui kotoisan napakalta. Jossakin vaiheessa aamuyötä tuli ihmeteltyä, missä mahdetaan olla. Junassa, sanoi puolisoni minun väittäessä, että olemme yhä mökillä.

Aamupäivä meni mukavasti puolisoni vääpelöidessä ja minun varavääpelöidessä kahvia ja sämpylöitä Museoveturiseuran vuosikokoukseen. Kokouspaikkana palveli vaihteeksi peruskoulun yläasteen ruokala. Rautatieaseman tilat on vuokrattu yksityiselle muuhun käyttöön.

Kokouksessa osanottajia oli mukavasti puolitoista kymmentä. Ja yllätys oli odottamassa. Seura oli päättänyt myöntää edelliselle puheenjohtajalleen pöytästandaarin, jollaisia on jaettu hyvin säästeliäästi. Myöntää täytyy, että huomionosoitus oli tehdä sanattomaksi. On kai sitten niin, että jotakin hyvää on tullut tehdyksi talven 1990 jälkeen, jolloin yhdistykseen liityin.

Viime vuonna vaihdettiin puheenjohtajaa, kun olin toiminut tehtävässä 17 vuotta. Jarkko päätti rahastonhoitajan pestinsä tänään yhtä pitkän palvelusajan jälkeen. Kiitokset hänelle pitkästä työpanoksesta ja hyvästä yhteistyöstä. Hyvässä hoidossa seuran varat pysyvät jatkossakin. Vuoden tauon jälkeen hallituspaikka tuli taas kotitorppaan, ja uusi rahastonhoitaja on tarkan euron nainen.

Illalla lenkki leppeässä kevätsäässä kotoisella kuntoradalla, sauna ja yrttiperunoita uunissa. Radiossa alkupaloiksi jääkiekkokierros ja jälkiruoaksi Dvorákin Rusalka-ooppera.

Aika hyvä lauantaipäivä.

Tunturin laelta näkee kauas

Pohjoisen reissun viimeisen hiihtopäivän kunniaksi puolisoni ja minä hiihdimme Kukastunturille. Laki 474 metrin korkeudessa tarjosi mukavat näköalat sään pysytellessä aurinkoisena. Kamera tuli onneksi mukaan. Kukas on alueen seitsemästä tunturista toiseksi matalin ja ainoa, jonne ylläpidetään tavallisilla latusuksilla hiihdettävää latua.





Ylöspäin pääsee aina, mutta laskeminen on toinen juttu. Tunturiretken hankalin osuus oli alastulo. Latu oli hyvä, eikä vauhti yltynyt kohtuuttomaksi, mutta viima kävi varsin häijysti kasvoihin ja käsiin.

Seminaarin iltaohjelmassa takavuosien hiihtomies Isometsä luennoi terveysliikunnasta. Kun tuli kysymysten aika, kuulijat halusivat tietä erityisesti voitelu- ja hiihtotekniikkavinkkejä. Pentti ja minä pyysimme nimikirjoitukset suksiimme. Jos ei muuten niin kiusallamme, kun Fischer-tallin mies arvosteli Peltosia.

Työhyvinvointitoimintaa tunturissa

Paluu loman jälkeen työelämään on sujunut mitä pehmeimmin. Seminaari on ajoitettu omatoimista työhyvinvointitoimintaa ajatellen niin, että tietopuolista ohjelmaa on aamulla ja aamupäivällä sekä illalla pimeän laskeuduttua. Iltapäivällä voi tehdä vaikka hiihtolenkin tai käydä laskettelemassa (mahtaakohan kukaan puhua enää "slalomista"?). Lumikenkäilyäkin on ollut järjestäjän toimesta tarjolla kiinnostuneille. Aurinkokin on tavannut ilmestyä näkyviin parahiksi iltapäivän koittaessa.

Pitovoitelussa on hyväksi sekoitukseksi todettu Startexin -2 ... -6 celsiusasteen keleille tarkoitettu synteettinen kova voide riittävän monen kerrokseen - vanhan suosituksen mukaan kerros per 10 kilometriä - ja kuorrutukseksi ohuelti vastaavan kelin tervavoidetta. Pitopuoli riittää, eikä luisto häiriinny kohtuuttomasti, vaikka lumen lämpötila muuttuu melkoisesti noustaessa ylös tunturin rinteelle ja taas laskettaessa sieltä alas.

Matka kämpältä seminaaripaikalle sujuu parhaiten hiihtämällä. Suksilla "töihin" tuleva on jaksanut huvittaa ja hämmästyttää seminaaripaikalla majoittuvia. Minusta tuo liikkumistapa soveltuu hyvin vuodenaikaan, paikkaan ja seminaarin yleiseen kontekstiin. Matka on lyhyt, mennessä pelkkää nousua, mutta paluu sujuu sitäkin vauhdikkaammin. Täytyy vain huomata jarruttaa oikeassa kohdassa mäkeä. Täysikuu huolehtii valaistuksesta iltaluentojen päätyttyä.

Alpo on tärkeällä asialla. Eikö kysyntää työkykypassin tapaiselle sovellukselle olisi myös aikuisväestön kohdalla, kysyin. Lupasivat käsitellä asiaa heti seuraavassa kokouksessaan.

Teknillistä asennustoimintaa on tullut harjoitettua kollegan kommunikaattorin kanssa. Symbian-laitteiden kanssa olen toiminut hyvin vähän, mutta järeää asiantuntemusta löytyi sähköpostin välityksellä. Kiitokset Linnainmaalle!

Mökistä rivitaloon

Aamulenkki luisteltiin vielä Ylläsjärven puoleisilla huippuladuilla, mutta sitten vaihdoimme majapaikkaa maaseutumaisista mökkioloista Äkäslompolon laitamien suburbaaniin sykkeeseen ja rivitalonpätkään. Asiallinen paikka tämäkin maja on. Tosin DNA-mokkula löysi tunturin toisella puolella EDGE - ajoittain jopa 3G-tasoisen - yhteyden, kun täällä bitti liikkuu vain GPRS-nopeudella. Voi olla, että sijainti Kuertunturin katveessa liittyy asiaan.

Minulla alkaa tulevalla viikolla työseminaari ammattikoulujen kulttuuri- ja liikuntaliiton leirikeskuksessa, ja mikä parasta, puolisollanikin oli tilaisuus tänäkin talvena jäädä vielä vajaaksi viikoksi pohjoiseen.

Voi olla, että hiihtämään ei ensi viikolla ehdi samaan tahtiin tällä, mutta kun tilaisuus tulee, ei latu kaukana ole. Edellisessä majapaikassa hoidettu latu oli muutaman kymmenen metrin päässä. Siitä on sijainnin vaikea muuttua paremmaksi, ajattelin. Kunnes totesin, että täällä latu kulkee muutaman suksen mitan päässä talosta.

Viime talvena majapaikan vaihtopäivänä ajelimme maamme rataverkon pohjoispään maisemia katsomassa. Ne tuskin ovat vuodessa paljon muuttuneet, joten nyt käytimme väliajan käymällä Kittilässä osuuskaupassa, ja paluumatkalla pikkuteiden kautta poikkesimme Särestössä kaakaolla ja kampanisulla. Reidar Särestöniemi - jonka taidehistorian kansallinen kaanon sujuvasti sivuuttaa, ainakin sen perusteella, mitä muistan muutaman vuoden takaisista taidehistorian harrasteopinnoistani - oli mielenkiintoinen kuvataiteilija . Päätimme tutustua hänen elämäntyöhönsä ja sen tärkeään luomisympäristöön toisella kertaa ajan kanssa.

Iltalenkin jälkeen suihku riitti. Sähkösaunoa saa tarpeeksi kotonakin. Televisio avattiin, kun ollaan sentään melkein taajamassa. Tarjolla on ainakin urheilua.

Vohvelia ja jäkälää

Puolisoni ja minä emme ehkä ole pohjoisen matkailuyrittäjien unelmalomalaisia. Paikallisiin palveluihin majoituksen lisäksi ei ole juurikaan tullut rahaa käytettyä, mitä nyt ajantasainen latukartta ja ladunhoidon tukitarra on ostettu.

Ruokahuolto pelaa Hämeenlinnan automarketista mukana tuodun ruokakorin turvin. Mutta minkäs teet, kun hiihtäessä tulee nälkä ja yhdessä tehty kotiruoka ruoka maistuu parhaalta.

Tänään käytettiin paikallisia ateriapalveluita latukahvilassa vissypullon ja vohvelien verran. Pihamaan tarhaporoilla oli iltapalajäkälän aika.

Sauna lämpimäksi, kun puulämmitteiseen vielä oli mahdollisuus.

Hiljaisia ja vilkkaita latuja

Eilen hiihtelimme pääosin Kittilän kunnan puolella. Tasainen latuprofiili houkutti vapaalle tyylille. Kotona kuntorataa tulee kierrettyä usein luistelemalla, mutta pidempiä lenkkejä ei sillä hiihtotavalla ole tullut tehtyä aikoihin. Reilut 35 kilometriä tuntuivat hartioissa ja takapuolessa. Edellispäivän ja -yön lumisateiden jälkeen kelpasi luistella latukoneen tasoittamalla neitseellisellä uralla. Hiihdimme koneen kiinni, kun kuljettaja oli lounastauollaan matkan varrelle osuvassa erämaamajoituspaikassa. Vietimme taktisen odotteluhetken pihamaan kappelissa keksin ja mehun sekä pipon ja hanskojen kuivattelun merkeissä päästääksemme koneen raivaamaan uraa edellä. Latuverkoston itäisen osan reiteillä ei monia menijöitä näkynyt.

Tänään aurinko näyttäytyi hetkiseksi, kun hiihdimme Ylläsjärven puolelta Kellostapulinkurun kautta tunturin toiselle puolelle. Kännykkää parempaa kameraa ei valitettavasti vyölaukkuun tullut pakattua. Auringossa kylpevä, pilvien kruunaama huippu olisi ollut hauskaa ikuistaa. Kurun nousuissa alkoi nestevajaus vaivata. Kotipihan loppukesän sato termospullossa on hyvä matkaeväs.

Näillä reiteillä, ehkä hankalahkoa kurun läpi kulkevaa latua lukuunottamatta, hiihtäjiä on ollut runsaasti.

Poikkesimme tunturia kiertävältä perusreitiltä sen verran, että tutustuimme luontokeskus Kellokkaaseen. Peräpohjolan luonnon ja kulttuurin yhtymäkohtia esittelevä perusnäyttely oli jonkinlaista minimalismia tavoittelevaan museoiden tavanomaiseen nykysuuntaukseen verrattuna runsas. Paikallisella murteella toteutetut tekstitaulut olivat kerrassaan mainio idea. Sanoisin, että näyttely on tähän saakka näkemistäni mikrohistorialliseen näkökulmaan pyrkivistä museonäyttelyistä paras. Yhden miehen kertomukseen ei ole yritetty mahduttaa sen paremmin mukaansatempaavuuteen pyrkivää juonta puhumattakaan koko maailman- tai edes Suomen historiasta, mutta sitäkin enemmän historian pitkän keston ilmiöitä ja ihmisen havaintoja niistä. Syystä tai toisesta minulle tuli mieleen koulussa englannintunnilla luettu Hemingwayn "The old man and the sea". Ehkäpä meänkielistä kertojahahmoa ja Hemingwayn kalastajaa yhdistää tietynlainen sanoja ja pintatasoa syvemmällä asuva suvaitsevaisuus erilaisia havainnoitavia ilmiöitä kohtaan.

Tänään hiihtotapamme oli perinteinen. Perinteellä jatkettiin, kun sauna pantiin illalla lämpiämään. Pelkän saunan varaan ei kuntoilijankaan lihashuoltoa pidä laskea. Hyvä tovi ilta-ajasta tulee vietettyä venytellen ja toinen toiselle hierontapalvelua tarjoten.

Tuima tunturin tuuli

Aurinkoisen viikonlopun jälkeen lomamaanantai valkeni lumitihkuisena. Tunturiseudulle oli ennustettu kovaa tuulta ja tihenevää lumisadetta, joten lähdimme suksille melko aikaisin.

Korkeammalla viima kylmäsi kasvoja, ja hiljaisemmilla laduilla hiihtäminen oli raskaamman puoleista. Sen sijaan suosittuja latuja, niitä joilla liikkuvat tunturin molemmin puolin majoittuvat lomailijat, kymmenet ja taas kymmenet suksiparit pitivät puhtaana ainakin nyt, kun lumisade ei sentään tuiskuksi yltynyt. Lenkiltä palatessa asu oli märkä sisä- ja ulkopuolelta ja parta huurussa.

Illansuussa piti autoilla tunturin vilkkaammalle puolelle urheiluliikkeeseen. Sauvojeni lenkit ovat osoittaneet uhkaavia loppuunkulumisen merkkejä. Vastahan niillä oli hiihdetty vajaat 20 talvea. Noinkin vanhoihin porkkiin sopivia lenkkejä löytyi, joten eiköhän sauvoille tullut vitosella mukavasti käyttöaikaa lisää.

Harvoin tulee asioitua liikkeessä, jossa myyjiä olisi yhtä tiheästi asiakkaista palvelemassa. Sesongista otetaan kaikki irti. Kaksi pakkaskelin tervavoidepurkkia, hollolalaista, tarttui myös matkaan. Toivottavasti tarttuu latuunkin niillä keleillä, joilla tervan pitokykyä tarvitaan.

Pohjoisemmilla lumilla

Kotipuolessakin on ollut ihan kelvollinen talvi, kun se aikanaan alkuun pääsi, mutta niin vain pohjoinen veti puoleensa. CEmt-makuuvaunun hytti kaikessa muovisessa tunnelmassaan ruskeine seinineen ja oransseine pesualtaineen on viehättävä aikamatka 1970-luvulle. Tuollaisena vaunun muistan vaikkapa kesältä 1979, kun perheemme matkasi pohjoiseen hetkiseksi asettunutta sukulaismiestä tervehtimään. Silloin matkaa oli jatkettava kumipyörillä jo Rovaniemeltä.

Makuuvaunujen uusikaupunkilaiset Uuvi-huovat on kuitenkin vuosien saatossa vaihdettu, arvatenkin allergiaystävällisempiin petivaatteisiin. Tampereelta kyytiin tulleet autot pääsivät sentään viettämään yötään 2000-luvun tekniikkaa edustavan Hccmqqr:n suojiin.

Suksi luistaa, valitettavasti välillä myös taaksepäin. Ladut ja maisemat ovat ensiluokkaisia, mutta kova lumi kuluttaa pitovoiteen nopeasti.

Kaksitahtiset moottorikelkat, joita on yhä yllättävän paljon, pitävät kelkkaurien läheisyydessä huolta siitä, että puhtaanilmanmyrkytyksestä tai hiljaisuuteen hukkumisesta ei ole vaaraa. Ylläksen hiihtokeskus sai alkutalvisessa Tekniikan Maailman hiihtokeskustestissä moitteita varomattomista moottorikelkkailijoista. Kritiikki tuntuu oman kokemuksen pohjalta kohtuuttomalta, koska risteävät kelkkailijat ovat antaneet hiihtäjille tietä mallikelpoisesti. Toisaalta testi oli kai tehty viime talven pääsiäissesongin aikaan, ja sesonkiajoilla on tapana houkutella vähemmän osaavatkin harrastelemaan vauhtilajeja.

Vuokraamassamme mökissä on televisio, mutta harvinainen mediaherkku ei ole innostanut televisiottomia sitä avaamaan. Radio riittää hyvin. Kotiuduimme päivän hiihtolenkiltä parahiksi maailmanmestaruuskisojen miesten 50 kilomerin hiihdon loppuvaiheita kuulemaan. Olen joskus kuullut juuri 50 kilometrin hiihtoa sanottavan tylsimmäksi penkkiurheilulajiksi. Minusta se on ainakin radiosta kuunneltuna mukaansatempaavampaa kuin vaikkapa sinänsä hienot joukkuepelit. Makuasioitahan nämä ovat.

Toista tarjolla olevaa luksusta, puulämmitteistä saunaa, sen sijaan tuli tänään hyödynnettyä. Hyviä sähkösaunojakin on, kuten vaikkapa veturitallin paksujen kiviseinien sisään rakennettu, mutta puulämmitteinen on aina puulämmitteinen.

Linja-autoilua, hallintoa ja kulttuuria

Työmatkalinja-autossa oli enimmillään kolme matkustajaa. Luulin ennen, että tätä Saarioispuolen maaseudun, moottoritien ja maakaasuputkityömaiden kautta kulkevaa vuoroa ei ajettaisi lainkaan koulujen loma-ajan ulkopuolella, mutta se koskee vain kesäaikaa. En tiedä, miten kannattavaa kyydin tarjoaminen kolmelle matkustajalle on, mutta luultavasti samalla hoituu kalustoyksikön siirto toista, kaupunkiseudulle kulkevaa ja siten kansoitetumpaa vuoroa varten. Kun kuljettaja kuitenkin tarvitaan, kerää järkevä liikennöitsijä samalla kyytiin mieluummin vaikka vain kolmekin matkustajaa kuin jättää keräämättä.

Töistä linja-autoilin Tampereelle iltaopintojen pariin. Samalla sain kirjastosta varaamani tenttikirjat. Laina-aika on vain kaksi viikkoa - muistaakseni enää puolet siitä, mitä joskus. Lyhyt laina-aika on hyvä asia kirjojen kiertonopeutta ja päätoimisia opiskelijoita ajatellen. Kaltaisteni käyttäjien harrastelutoimintaa se ei kovin hyvin tue, mutta ei ole tarpeenkaan. Kyllähän kotikirjaston kuukauden laina-aikaa mieluusti hyödyntäisi, jos vain lainattavaa olisi.

Luennon piti tällä kertaa professori Vartola, virkaiältään nykyisin kuulemma vanhin lajiaan Tampereella. Sellainen persoona, kuten kokeneet professorit tapaavat olla, että en lainkaan hämmästellyt, kun jotkut kävivät pyytämässä omistuskirjoitusta kotikirjastoonsa hankkimaansa kirjaan. Siinä, missä edellinen luennoija, professori Stenvall, oli suorasuihkuttanut päivänpolttavasti kunta- ja palvelurakenneuudistuksella, viritti Vartola klassisesti Weberillä. Molemmat hyviä puhujia.

Iltapäivälehdeksi ostin pitkästä aikaa Kulttuurivihkot. Teemana oli urheilu. Artikkeli Suomen Työväen Urheiluliiton hiipumisesta oli mielenkiintoinen (ja kuin kaikuna liiton sivuilla "title"-tagi luo otsikkopalkkiin vuosiluvun 2007, vaikka sisältö näyttää olevan ajantasalla). Kotikylä ja naapurit kuuluvat niihin seutuihin, joissa vanhaa perua on kahden leirin urheiluseuroja. Mutta keskusjärjestötasolla vasenta laitaa ei enää pelata.

Erkki Tuomioja nähtiin työväenurheilun Juudaksena. Jäsentenvälisiin otteluihin on paha sivustaseuraajan mennä arvioimaan. En ole urheilutietäjä, mutta jotkut artikkelissa esitetyt väitteet, kuten oletus lajiliittojen järjestelmällisestä oikeistolaisuudesta, hämmästyttivät. Yksi tamperelainen Kummola ei ehdi edustamaan kuin yhtä liittoa.

Kokonaan toinen asia on kilpaurheilun merkitys sponsorirahojen ulkopuolella. Sitäkin on kilpailemista karttavan helppo olla artikkelin kanssa eri mieltä.

Hiljaista hippuilua

Torpan kauniimmalla asukkaalla oli työpäivä. Minulla laskiaissunnuntaista tuli laiskiaissunnuntai. Lunta hippuili päivän mittaan, mutta ei lumitöiksi saakka. Sulattelin palasen eiliseltä reissulta ostamaani tiukkaa - tavallista fluoritonta hollolalaista perusparafiinia, mutta kovaa ja kokemuksen perusteella hyväksi todettua sellaista - luistovoidetta puolisoni ja minun luistelusuksiin. Oli korkea aika. Olosuhteet ovat ehtineet kuluttaa vanhat pois. Jotkut kuulemma käyttävät voitelun pitkäikäistämiseksi grafiittivoidetta pohjavoiteena. Onkohan sellaisista hyötyä?

Eilen olisi pitänyt venytellä paremmin. Jossakin lehdessä kerrottiin taannoin miehestä, joka oli varsinainen himohiihtäjä ja eli terveesti, mutta alkoi kärsiä selkävaivoista. Ne kaikkosivat vasta, kun hän taipui venyttelemään lenkkien jälkeen. Selän kanssa minulla ei onneksi ole ongelmia, mutta jotkut lihakset kertoivat, että sunnuntaihiihtäjänkin varsi kaipaisi venytystä. Ajattelin hiihtää kevyen lenkin palauttelumielessä, mutta hitaasta vauhdista huolimatta keli teki menon perinteisellä tyylillä takkuiseksi. Pito kyllä riitti, vaikka olikin synteettistä ja eilen Salpausselän mäissä kulutettua, mutta luistoa ei ollut nimeksikään.

Taiji-ilta työväenopiston salilla teki hyvää. Erityisesti Beijing-muodon tämänkertainen hidas tempo.

Laturetkellä

Piti sitten lähteä Päijät-Hämeeseen pelleilemään. Pääsin esittelemään pehvallelentämiskykyjäni lasketellessani maailmanmestaruustason hiihtostadionin hevosenkenkään. Kyseessä oli dominoteorian käytännön sovellus. Edelläni laskenut kaatui puuterilumessa mutkan jälkeen. Yritin vaihtaa latua, mutta vauhdin ollessa jo kohtuullinen kaaduin itsekin vähän alempana. Samoin teki perässäni tullut mies, joka puolestaan yritti väistää minua.

Lyhyen matkan perinteisen tyylin Finlandia tuli tänäkin talvena hiihdettyä. Ladut olivat priimaa viime vuoteen ja muutamaan muuhunkin verrattuna. Kun tasaiseen matkavauhtiin - mitä se itse kullekin onkaan, minulle ainakin verkkaisemman puoleista lykkimistä - alkumatkan nousujen ja ruuhkan jälkeen oli päästy, peesailin eri tyyppisiä menijöitä. Kaikkien kanssa ei tahti ollut yhteensopiva. En ole koskaan hallinnut pitkäpotkuista ja harvatyöntöistä etenemistapaa, ja viihdyin tikkaajien joukoissa.

Venäjää olisi hyödyllistä osata. Sitä puhuvilla tuntui olevan hauskaa. Suomea kuuli matkalla vähemmän, olihan kyseessä perinteinen tyyli. Vähäpuheisena sovin joukkoon hyvin. Matkan aikana kävin kokonaista yhden keskustelupuheenvuoron, aiheena tämänvuotiset hyvät ladut. Kun lopussa tultiin suoralle, jonka päässä siintää erehdyttämättömänä maamerkkinä suurmäki, avautui monen sisäinen hymy ponnekkaammiksi työnnöiksi ja pidemmiksi potkuiksi. Jonkun kohdalla ehkä huulillekin, mutta ei sentään sanoiksi saakka. Pukuhuoneen ja suihkun ahtaudessa - pesutilat on taannoisella hienosteluremontilla onnistuttu pilaamaan ainakin tämänkaltaista massatapahtumaa ajatellen - hymy oli jalostunut edelleen, nyt hyväntuliseksi ähkimiseksi. Mie-pronominia käyttävillä keskusteluksikin.

Tsekinmaalla vasta hienosti on hiihdetty, suomalaisnäkökulmasta ainakin.

Muutamia kuvia hiihtoretkeltä.

Valokuvatorstain draama

Valokuvatorstai-blogissa näytellään tällä viikolla draamoja.



Toijalan vanhalla veturitallilla elokuvattiin draamaa maaliskuussa 2006. Muistaakseni kuvassa esiintyvä henkilö, yksi paremman puolen pahiksista, on juuri ampunut miehen ja kauhistelee nyt, mitä on tullutkaan tehtyä. Kyseessä oli taideteolliseen korkeakouluun pyrkivän pääsykoetyö. Eivät voineet Veturimuseon äijät kuin hämmästellä, miten paljon työtä pelkkä pääsykoe jollakin ylettömän tavoitellulla alalla teettää.

Lunta oli silloin reilusti enemmän kuin nyt.

Tasaista lykkimistä

Puolisoni tultua töistä päätimme lähteä vaihteeksi naapurikunnan puolelle hiihtämään. Tähän saakka on kierretty kuntorataa, "hikiympyrää", kuten sitä kutsumme.

Lumitilanne ei vielä salli lähtemään matkaan viereiseltä pellolta, joten siirryimme autolla seurakunnan leirikeskukselle ja siitä järven jäälle. Vaihteen vuoksi perinteinen tyyli. Järven kiertävä latu on seutukunnan suosituimpia, pituudeltaan tiettävästi noin 18 kilometriä. Tasaisella lykkiminen on periaatteessa helppoa, mutta toisaalta evät joutuvat heilumaan koko ajan. Tasatyönnöillä pääsevät vatsalihaksetkin töihin. Kyllä tuokin matka jo matkalta tuntui. Muutama desilitra kotipihan marjasatoa termospullossa oli hyvä matkaeväs.

Päivälliseksi nautittiin eilisen iltapäivänvieton tuloksista eli soijalasagnesta. Jossakin luki hiljattain, että soijan- ja perunansyöjillä olisi ruokapöytään astellessaan siromman sorttinen ekologinen jalanjälki. Jos näin on, on hauskaa, että kaikki herkullinen ei ole synnillistä.

Illalla hyvä perustreeni kolmeen kertaan tehtyine Beijing-muotoineen työväenopiston salissa.

Se toinen Valentinus

Näillä kulmilla ei ole ollut tapana viettää pyhimysten juhlapäiviä sitten piispa Martti Skytten, jonka - kuten Paavali Juustenin Piispainkronikka kertoo - aikana sortui paavinvalta koko Suomessa, yksityiset ja nurkkamessut lakkautettiin, vihkivesi, tuhkan ja palmunoksien pyhittäminen poistettiin, kirkkolaulua muutettiin ja parannettiin.

Nurkkamessua kauppojen rihkamanurkkauksissa Valentinus-nimisen marttyyrilegendan kunniaksi alettiin viritellä henkiin 1980-luvulla.

Valentinuksen legendan ajoitus on mielenkiintoinen. Joissakin toisinnoissa hänet liitetään stoalaista ideologiaa tunnustaneen keisarin Marcus Aureliuksen (121-180) aikaan. Legendan mukaan kristitty pappismies ellei peräti piispa Valentinus tuli tapetuksi, koska oli valmis vahvistamaan sotilaiden avioliittoja - legenda siis katsoo, että kristinuskon tyyppistä oppia tunnustavalla henkilöllä olisi jo tuohon aikaan ollut muodollinen tai tosiasiallinen valtuutus vahvistaa avioliittoja - kun taas armeijan johto keisaria myöten piti monogaamista parisuhde-elämää armeijaa rappeuttavana tekijänä.

Vaikutti sotilaita kotilieden lämpöön vihkinyt Valentinus keisari Marcus Aureliuksen aikana tai ei, silloin opetti näkemyksiään ainakin yksi saman niminen. Noin vuosina 100-160 elänyt Valentinus antoi osansa siihen vuosisatoja kestäneeseen eri ajatussuuntien väliseen keskusteluun, josta vähitellen syntyi ajattelutapojen kokonaisuus, jota historiallisena yleistyksenä kutsutaan kristinuskoksi. Valentinus oli apostoli Paavalin seuraaja, jollei aina hengessä, niin metodissa. Kuten Paavali, hän liitti sanomansa siihen viitekehykseen, jota useimmat lukutaitoiset Rooman valtakunnassa silloin ja kauan ennen sitä ja sen jälkeen suostuivat kuulemaan: Platonin ajatteluun. Valentinus näki paljon vaivaa todistellakseen, että hän oli Paavalin henkinen ja hengellinen seuraaja suoraan alenevassa polvessa. Keskeinen käsite, jota Valentinus pyrkii selittämään platonilaisittain, on täyteys (mm. Kol. 2:9) eli pleroma.

Valentinuksen ja hänen kaltaistensa kirjoittajien tekstejä kutsutaan gnostilaisiksi, koska ne korostavat sielun pelastuksessa edellytettävää "gnosista" eli tietoa pelastuksen kannalta oleellisista asiantiloista. Kristinuskon syntyhistoriassa keskeistä on jännite yhtäältä gnosis-tyyppisen - ulkopuolelta annettuna saatavissa olevan eli ikäänkuin platonisen - ja toisaalta logos-tyyppisen - havaittavissa tai pääteltävissä olevan eli ikäänkuin aristotelisen - pelastustiedon välillä, vaikka Platonin asemaa filosofisena auktoriteettina ei kristinuskossa kyseenalaistettu juurikaan ennen kuin vasta keskiajalla.

Yksi Valentinuksen oppien kuuluista vastustajista, Tertullianus (155-230), kertoo pamfletissaan "Adversus Valentinianos" (IV), että Valentinus oli ehdolla peräti Rooman piispan virkaan. Tertullianuksen mukaan häviölle jäätyään hän olisi kostoksi kirjoittanut oikeaksi nähdyn kristinopin vastaiset tekstit.

Toinen Valentinusta vastaan kirjoittaneista on Irenaeus (130-202), jonka mukaan Valentinuksen oppien pääosa on kirjoitettu Totuuden evankeliumi -nimiseen tekstiin. Se on yksi ajanlaskumme muutamalla ensimmäisellä vuosisadalla vaikuttaneesta runsaslukuisesta evankeliumien joukosta, josta Irenaeus nosti esille neljä luotettavimpana pitämäänsä, ja jotka sittemmin Karthagossa vuonna 397 hyväksyttiin Uuden Testamentin kaanoniin. Valentinuksen opetusten mukainen "Totuuden evankeliumi" oli kauan pelkkä nimi Irenauksen teksteissä, kunnes löytyi vuonna 1945 Egyptin Nag Hammadista, ja on nykyisin luettavissa verkossakin ainakin englantilaisena käännöksenä. Irenaeus piti juuri Valentinuksen opetuksia tyyppiesimerkkinä gnostilaisista opeista, jolloin hänen näkemyksiään seuraten tuo evankeliumi olisi tiivis johdanto gnostilaiseen ajatteluun.

Kirkkohistorian kannalta ehkä Valentinustakin merkittävämpiä tänään muistojuhlaansa viettäviä ovat itäisen kirkon idolit, ahkeraa lähetystyötä tehneet tessalonikalaisveljekset Kyrillos ja Metodios, joista ensinmainittu on antanut nimensä yhden paljon uudemman kulttuuripiirin kirjoitusjärjestelmälle.

Valokuvatorstain "helmikuu on helmi

Valokuvatorstai-blogin aiheena tällä viikolla on "helmikuu on helmi.



Nykyäänkin monen mielestä hiihtäminen on talviliikunnan helmi. Niin minustakin, joskaan ei välttämättä numerolappu rinnassa.

Tavanomainen keskiviikko

Töissä tein pitkästä aikaa Ethernet-laitekaapelin. Ei mennyt kuin yksi RJ45-koirasliitin hukkaan. Laitekaapeli löysi paikkansa WLAN-tukiaseman ja työpisterasian välistä. Laitteet tulevat yhä käyttäjäystävällisemmiksi. Tuo osasi kommunikoida peräti suomeksi. Muilta osin työpäivä menikin kokouksissa ja kahvia juodessa, muun muassa uudisrakennusta suunnittelemassa.

Kotiin tullessa postilaatikosta löytyi saapumisilmoitus kirjatusta kirjeestä. Ennakoin ikävyyksiä, mutta sisältö ei onneksi ollut niitä. Mutta olipahan muistutus, että yhdelle suunnalle on opintosuorituksia tekemättä.

Illalla ladulle, kauppaan ja saunaan. Keli oli vapaalle tyylille miellyttävän liukas, kaupasta löytyi pitkästä aikaa forssalaista punajuurisalaattia, ja saunassa oli sähkökiukaaksi mukava löyly.

Kevättä kynttelistä - ei vielä, kiitos

Kynttilänpäivän hiihtokeli kasteli ulkoisesti ja sisäisesti. Ei pidä valittaa, viime vuonna tähän aikaan ei tainnut olla kelejä ollenkaan. Mutta ei kevättä ihan vielä kaivata.

Tekniikan Maailma käytti autouutuuksien talvitestin yhteydessä näistä pilvisistä ja kosteista päivistä hyvää nimitystä: loputon syyssää.

Päivä sotahistorialle

Aamukuudelta lumitöihin, sitten aamiainen, ja päivän alkaessa valjeta Ilkka kyytiin ja suunta kohti Parolannummea. Panssariseminaarin nimeen oli sitten viimenäkemän lisätty historia-sana. Otimme paikat eturivistä. Kun toiselle puolelle istuutui asessori E. Käkelä, istuin turvallisesti kahden tankkitietäjän välissä.



Entisen Panssariviestikomppanian, nykyisen Sotilaspoliisikomppanian, pihalla olivat Suomen Puolustusvoimien kolme ilmatorjuntapanssarivaunutyyppiä ensimmäistä kertaa yhdessä. Ruotsalaisvalmisteinen Landsverk Anti II lienee maailman ensimmäinen operatiivisessa käytössä ollut ilmatorjuntapanssarivaunu. Jatkosodan aikana kuudella sellaisella pudotettiin 13 viholliskonetta. Neuvostoliittolainen (Z)SU-57-2 hankittiin Suomeen aikana, jolloin ilmatorjunnan tehtäväksi nähtiin ampua tarvittaessa yhtä kovaa idästä kuin lännestä lähestyviä maaleja. Aikanaan ajankohtaiseksi tullut modernisointi jäi puolitiehen (ainoa koevaunu romutettiin vuonna 2001). ItPsv90 Marksman oli kylmän sodan jälkeiseen aikaan siirryttäessä ainoa realistinen vaihtoehto silloisessa teknillisessä, operatiivisessa ja poliittisessa viitekehyksessä. Nyt sekin alkaa olla elinkaarensa päässä, eikä vaunun käyttämiseen enää kouluteta varusmiehiä.

Esitelmöitsijöinä oli yleislinjoja yksityiskohtaisemman sotahistorian kärkikaartia diplomi-insinööri E. Muikusta dosentti P. Visuriin ja aiheet rynnäkkötykkien valmistuksesta kylmän sodan kalustohankintoihin. Käkelä uhkasi oman - Panssaridivisioonan operatiivista käyttöä kesällä 1944 selostaneen - esitelmänsä olleen viimeinen julkinen. Muka liikaa takeltelua. Sivullinen ei sellaista huomannut, ja yritin miestä saada perumaan lopettamisaikeensa.

Ruokalassa, tai virallisemmin muonituskeskuksessa, ei saanut hernekeittoa. Sen sijaan oli jauhelihalasagnea ja kahta lajia salaattia. Ja peltimukista piimää.

Kuvia Panssarihistoriaseminaarista.

Monokulttuuria

Työviikon lopun väsymys oli painavampaa kuin yleensä. Ulos ja suksille, on yleensä hyvä resepti. Hyvä nytkin, mutta meno melko raskasta. Heikon lumisateen vuoksi valittiin vapaa tyyli ensi kertaa tällä viikolla.

Iltamusiikkina vaihteeksi levy radion sijasta. Sain puolisoltani syntymäpäivänäni Naxoon julkaiseman Time of the Templars -kokoelman, jonka kakkoslevyllä Nova Schola Gregoriana laulaa aina 500-luvulta saakka periytyviä virsiä. Yksiäänisesti tietenkin.

Edes talvinen metsä ei ole aina kaunis

He ja 77 muuta tekivät parhaansa ja kahdeksan tunnin työrupeaman jälkeen onnistuivat. Tulos ei ollut se, mitä toivottiin. Pidemmän päälle varma tieto on kuitenkin parempi kuin epämääräiset mahdollisuudet, sanotaan.

Tehokkaat apukäynnistyskaapelit

Illalla kuoroharjoitusten jälkeen puolisoni soitti ja kertoi, että anopin auto, talvikauden pihassamme kotiaan pitänyt ja varsin vähän liikkunut, ei suostunut starttaamaan parkkipaikalta.

Otin autotallista matkaan vielä avaamattomassa paketissa olleet apukäynnistyskaapelit, jotka hankittiin joskus jostain varmuuden vuoksi, kun halvalla sai. Ajoin nokan kohti potilaan keulaa, nousin autosta ja heilautin kädessäni kaapelipakettia. Samalla puolisoni kokeili sattumalta vielä kerran käynnistämistä, ja moottori hyrähti päälle kauniisti. Vaivatonta käynnistysapua, sanoisin.

Ulkoista ja sisäistä liikuntaa maailmanuskontojen viitekehyksessä

Modernimman kansanperinteen mukainen tipaton tammikuu tuli lopeteltua naapurikunnan kyläkirkossa. Ehtoollisviiniä tarjoili varsin viehättävä nimipäiväsankaritar.

Pyhätyöntekijän työpäivä ei tällä kertaa ollut kirkonmenoja pidempi, ja päästiin viettämään kahdenkeskistä laatuaikaa ladulle, ruoanvalmistuksen pariin ja taijitreeneihin.

Perinteinenkin tyyli on alkanut kulkea kelien tasaannuttua pakkaspoudaksi. Ladunkäyttäjiä on ollut liikkeellä paljon. Ehkä moni on jo ikävöinyt hyviä talvikelejä. Näin laadukasta pakkasjaksoa ei ole tällä seudulla tainnut kolmeen vuoteen ollakaan.

Taijissa tehtiin jotakin kuulun Shaolinji-luostarin perinneliikesarjaa. Nimestään huolimatta ei sentään mitään "shaolin-wushua" tai honkongilaisten tappeluelokuvien temppuja, vaan jotakin historiallisempaa. Tuollaisia tehdään toisinaan pääharjoituksen eli Beijing-muodon ohessa, tosin niin harvakseltaan, että kovin helposti mieleen ei jää eväitä omatoimista harjoittelua varten. Siinä, missä buddhalainen hikoilee harjoitteissaan, taolainen ei, sanoi opettaja. Siinä saattaa olla yksi "ulkoisten" ja "sisäisten" koulukuntien ero. Monet japanilaiset kamppailulajit ilmoittautuvat tavalla tai toisella Shaolinjin, tai henkilöidymmin buddhalaisen munkin Damon eli Bodhidharman, oppiperillisiksi. Taiji, ainakin jokakiinalaisen kansalaisliikunnaksi kehitetty Beijing-muoto, on tässä mielessä selkeästi taolaisempaa, niin kansantasavaltalaishenkinen tuote kuin se onkin.

Tammikeskiviikko

Tiedusteluja toteuttaa erilaisia toimeksiantoja tulee ammattikouluille melko usein, ja ne ovat aina mieluisia toteutettavia. Oikeita töitä. Tänään tuli kysely varsin mielenkiintoisesta tapauksesta: Sr2-sähköveturien hiekoituslaitteen kroonisten ongelmien selvittämisestä. Valkeakosken pikkuhiljaa nimensä mukaiseksi kehittyvällä campuksella on tarjota monenlaista, toivoakseni apu tähänkin ongelmaan löydetään. Olisi asian voinut kotipihalla pensasaidan ylikin jutella, todettiin toisessa päässä. Mutta niin naapuri kuin minäin lähdemme töihin aikaisin, ja kotiin palataan melko myöhään.

Työpäivän loppuosa vei Hämeenlinnaan. Olin linja-autossa ainoa matkustaja. Kuljettajan mukaan hyvä niin. Perillä häntä odotti isompi työkalu ja Lahden matka, joka kuulemma aniharvoin pääsee alkamaan aikataulussaan. En tunne linja-autoliikenteen suunnitteluperiaatteita ja -tekniikoita, mutta olen ennenkin ihmetellyt epärealistisen tiukoiksi laadittuja aikatauluja.

Noudin auton ruostesuojauksen täydennyskäsittelystä radanvarresta. Käytettävää suoja-ainetta ei tueta Valkeakoskella, joten auto vietti kolme päivää Hämeenlinnassa. Hinta oli melko edullinen: 230 euroa sisältäen kestovahauksen. Muistan, että edellisen automme erimerkkinen suojaus kustansi markka-aikana noin 2500 markkaa ja euroaikana 500 euroa. Mutta hintansa väärti ruostesuojaus aina on. Ongelmien korjaus se vasta kallista onkin. Olivat vielä siivonneet auton sisätilatkin kaupan päälle. Siistiä.

Kotiin ajelin Parolannummen kautta. Metsäuralla vauhdikkaasti kurvaillut moottoripyörä-maastoautopari kiinnitti huomioni. En huomannut heti vasemmalta tulijaa, joka oli vauhdista päätellen halukas liittymään mukaan ralliin. Onneksi sen kuljettaja oli hereillä. Vaikka tulikin vasemmalta, olisi luultavasti selvinnyt törmäyksestä vähemmällä.

Moni kyläläinen oli todennut latu-uran mukavaksi keskiviikkoillanviettopaikaksi. Keli oli hyvä ja lumi liukasta. Vapaalla tyylillä vältettiin pito-ongelmat.

Voiteluongelmia

Eilen saunalenkillä puolisoni ja minä kokeilimme perinteistä hiihtotapaa ensi kertaa tänä talvena. En taaskaan onnistunut puolisoni suksien pitovoitelussa. Liian liukasta, vaikka oli pakkasasteiden mukainen synteettinen kova voide. Kenttävoitelu eli vaihto tervapohjaiseen kesken matkan ei paljon auttanut.

Tänään päätimme välttää pito-ongelmat vapaalla tyylillä. Jos lumipeite kestää - ja toivottavasti kestää - eivätköhän voiteluniksitkin palaa mieleen.

Illalla sunnuntaiseen tapaan puolitoista tuntia taijia. Kotiin ajellessa paikallisia mutta sakeita lumikuuroja.

Alkaa näyttää talviselta

Päivä alkoi lumitöillä heti viiden jälkeen. Mukava määrä ja mukavan kevyttä työnneltävää. Tampereella oli pöhryistä ja IC 50 täpötäysi. Kotiin palattua lumityöt uudelleen. Selvästi ohuempi kerros kuin aamulla. Taisi lumisade lakata täälläkin aamupäivän aikana. Naapurikylän kauppias toi olohuoneeseen uuden sohvapöydän. Pyöreä säästää hämmästyttävästi tilaa vanhaan verrattuna.

Kuntoradalla oli ensi kertaa tänä talvena tarpeeksi lunta. Ehkä hiukan liikaakin vapaalle tyylille, pohja kun ei ole liukkaan kova. Raskas lenkki. Parkkipaikan automäärästä päätellen hiihtäjiä oli paljon, mutta ladulla emme nähneet yhtäkään. Yllättävän iso väkimäärä hajautuu pienelle metsälenkille.

Kokousväsymystä jo putken puolivälissä

Työpäivä tänäänkin Tampereella. Linja-autoa ei tarvittu, kun kokouspaikka on rautatieaseman vieressä. Muistomerkiksi aikanaan jätetty Tr1 nro 1088 -veturi oli läheltä katsottuna jos mahdollista vielä surullisempi kuin kadulta päin. Veturia tarjottiin takavuosina Toijalaankin museoitavaksi, muistaakseni aivan ilmaiseksi, mutta satatonnisen esineen nostot ja siirrot olisivat olleet ylivoimaisia lahjan saajan kustantaa. Niinä vuosina rahaa olisi vielä voinut oikeilta tahoilta kauniisti pyytämällä saada, mutta loppusijoituspaikassa ongelmaksi olisi tullut viimeistään sisäsäilytystilojen puute. Ruostuminen olisi jatkunut, ja entisöintitoimet ulkosalla hankalia toteuttaa. Siuroon muuan yritteliäs veturin sitten varasi, mutta totesi hänkin urakan toivottomaksi. Niinpä "Risto" kukkii edelleen Tampereella sulostuttaen Itsenäisyydenkadun alkupäätä.

Kokouksessa istuminen kävi voimille. Paluujuna oli Viialaan saakka täynnä. Venäjän tulkkauksen opiskelijat hyödynsivät matkan jokaisen minuutin kieltä äidinkielenään puhuvan opiskelutoverinsa kanssa.

Joskus - valitettavan harvoin tosin - käy niin, että ruumis suorastaan vaatii päästä liikkeelle työpäivän jälkeen. Toissapäiväisen liian ohuen lumikerroksen perusteella ladulle ei ollut asiaa. Päätin rohjeta käymään tatamilla. Ties milloin olen viimeksi pukenut gin ylleni. Alkujumppa tuntui repivältä, kärrynpyörät vispasivat minne sattui, mutta vähitellen kone pääsi käyntiin ja välillä oli jopa hauskaa. Taijia on nyt tullut harjoiteltua ehkä juuri ja juuri sen verran, että sillä alkaa olla vaikutusta. Kesa-gatame-tyyppiset sidonnat lienevät ensimmäisiä tatamilla opetettavia liikkeitä. Lienen tehnyt niitä tuhansia kertoja silloin, kun viihdyin matolla enemmän. Ja todennäköisesti väärin tai ainakin tehottomasti. Kokeilin tiukan alaspäin runttaamisen sijasta pikemminkin vartalon kohottamista ylöspäin keskilinja suorassa. Keveydessään ja liikkuvuudessaan asento tuntui kevyeltä, etten sanoisi hentoiselta. Mutta vahva, minua paljon aktiivisemmin treenaava harjoitustoveri ei tullut matosta ylös. Ei millään. Kinesteettinen kokemus oli kerrassaan hämmästyttävä. En tiedä, miten suosittuja budo-lajit olisivat, jos perustavimmanlaatuisia asioita harjoiteltaisiin pari-kolme vuotta ensimmäistä yksinkertaista lajinomaista tekniikkaa varten. Kuuma tuli ja tiukat otteet puristivat allit mustelmille. Kuuluu lajin luontaisetuihin.

Taitaa nukuttaa sen verran, että radion tarjoama nykymusiikin klassikko, Scelsin Quattro pezzi jää mielenkiintoisuudestaan huolimatta kuuntelematta. Huomenna taas Tampereelle.

Haudottuja ajatuksia kuulemassa

Työmatkakulkuneuvona oli vaihteeksi juna, työpäivä kun meni vanhalla maatalousoppilaitoksella kaupungin laidalla. Asemalta oli sen verran matkaa, että hyppäsin suosiolla nysse nro 12:n kyytiin. Kuljettaja oli ilmeisesti muuttanut Tampereelle aika paljon etelämpää. Ajotyyli teki vaikutuksen. Mies käsitteli ajoneuvoaan kuin alla olisi ollut pieni suorituskykyinen henkilöauto. Voi tietysti olla, että kyseessä oli hänen nimikkonyssensä, jonka turboruuvia hän iltaisin kiristää Ikurin poikien kanssa. Oli ajopeli millainen tahansa, kuljettaja osasi sitä käyttää. Kiihdytykset ja pysähdykset olivat napakoita ja käännökset ketteriä. Silti hänen ajotyylistään puuttui tyystin sellainen repivyys, mitä nopeilla linja-autonkuljettajilla usein näkee.

Seminaariesiintyjä näytti diansa MacBookilla ja kertoi edustavansa riippumatonta ajatushautomoa. Demos edustaa nimensä puolesta kansaa, mutta tässäkin tapauksessa "kansa" taitaa olla se valiojoukko, joka osaa ajatella asioista oikein. Omakotitalossa asuminen on pahaa, yhteisöasuminen taas hyvää. Koulussa oppiminen on pahaa, informaali oppiminen sen sijaan hyvää - hiukan kärjistäen sanottuna.

Vapaa ja moderni ajattelu oli yllättävän sidoksissa mörköihin, joita ei ole täällä rahvaan parissa nähty aikoihin, jos koskaan. Sivistyneenä miehenä isäntäkaupungin koulutuksen tuotantojohtaja (vekkuli virkanimike, joka soveltuu erinomaisesti vanhaan tehdaskaupunkiin) muistutti, mitä tarkoitti aikanaan universitas magistrorum. Vaikka inhimillisen elämän osa-alueista keskusteltaessa mieli olisi kuinka lennokas ja ajatus kuinka terävä, puuttuu ihmiseltä kaikki, jos puuttuu yksi: historian tuntemus. Ammattikoulupuolen edustajana minulle jäi tehtäväksi lausua sana näyttötutkintojärjestelmä ja kertoa, miten informaali oppiminen on ollut tunnustettua jo puolitoista vuosikymmentä kankeassa institutionaalisessa koulutusjärjestelmässä. Kokeneemmat muistuttivat oppipoika-periaatteesta, joka oli joillakin ammattialoilla käytössä vielä heidän nuoruudessaan.

Asian sivusta, aikanaan kerrottiin vitsejä ulkoministeri Karjalaisesta, joka tilasi jollakin reissullaan "tuu tii tu töötituu". Mitä sitten pitäisi ajatella perinteistä tietosanakirjaa ja Wikipediaa vertailtaessa käytettävästä ääntämyksestä "insaikloupiidia"? Arvelen, että hiukan vähemmän ahtikarjalaista olisi "eenkykloopeedia" tai turkulaisittain "eenkykloopaidia".

Kotimatkalla poikkesin kirjakaupassa noutamassa kirja-aletilaukseni. Kirjojen kerääminen kotiin ei liene kovin kestävää kehitystä, mutta kannatan silti ajatusta pienestä käsikirjastosta itselle mieluisista aiheista. Kertakäyttökirjallisuus - mitä se itse kullekin sitten onkaan - on toki järkevää lainata kirjastosta. Alekassini koostui vanhempien teosten suomalaisista käännöksistä: Aristotelesta, Ciceroa, Vergiliusta. Kaksi uudempaakin joukossa: Descartes ja Beauvoir.

Kuin Damokles Dionysioksen istuimelle?

Yhdysvaltain uuden presidentin virkaanastuminen taisi herättää Suomessa enemmän huomiota kuin oman presidenttimme vastaava seremonia vajaat kaksi vuotta sitten. Niin hiihtoladulla kuin kylälläkin oli hiljaista siihen aikaan, kun televisio lähetti tapahtumia Washingtonista.

Uusi presidentti Obama on epäilemättä kelpo miesi. Peruspessimistinä olen kuitenkin jo nyt hiukan murheellinen hänen puolestaan. En usko, että hän on vaalikampanjassaan mennyt puhumaan ohi suunsa yhtään sen laveammin kuin kuka tahansa asiaansa uskova kunnon poliitikko. Mutta häneltä odotetaan paitsi omassa maassaan myös maailmanlaajuisesti kohtuuttomia.

Vaikka Yhdysvaltain poliittinen järjestelmä on jossakin määrin presidenttivaltaisempi kuin esimerkiksi meillä, tuntuu hurjalta odottaa presidentillisen hallinnon vaihtumisen voivan muuttaa kaikkea sitä, mitä odotetaan maailmanpolitiikasta aina globaaleihin ympäristökysymyksiin. Suurvaltaan mahtuu monenlaisia pyrkimyksiä, ja vaikka joistakin tavoitteista oltaisiinkin riittävän yksimielisiä, ei suurvallan kokoinen koneisto ole kovin nopealiikkeinen. Ja edelleen, vaikka se joissakin toivotuissa asioissa toimisikin määrätietoisesti, on yhden maan, suurenkin, vaikea muuttaa koko maailmaa. Eihän Obama sentään mikään Kekkonen ole.

Eikö maalla olekaan mukavaa?

Lääkelaitoksen työntekijöiden uutisoitiin protestoineen sosiaali- ja terveysministerin lahjoittamia Lentävän Kalakukon menolippuja.

Alueellistaminen ja pääkaupunkiseudulle keskittäminen nähdään päivänpolttavassa keskustelussa mieluusti toistensa vastakohtina. Aivan yksioikoinen ei asia ole. Pääkaupunkiseutu on aikanaan rakennettu keskukseksi nimenomaan hallinnollisilla toimenpiteillä ja julkisen sektorin toimijoiden keskittämisellä. Historialliset juuret juontavat suuriruhtinaskunnan alkuaikoihin mutta erityisesti 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä tehtyihin poliittisluonteisiin linjauksiin rautatieverkon Helsinki-keskeisyydestä.

Elinkeinoelämä on paljolti tullut julkisen sektorin myötä ja on luonteeltaan palvelupainotteista. Se työllistää hyvin, mutta monilla työllistävimmillä aloilla sen kansantaloudellinen tuottavuus on matalahko – seikka, jota mm. Suomen Pankki on pitänyt Euroopan ja erityisesti Suomen kansantalouden kasvun hidasteena. Jos tarkastellaan pelkästään julkista taloutta, havaitaan verotulojen voimakas kertyminen pääkaupunkiseudulla. Monien tuottavien ja siten verokarhulle anteliaiden yritysten pääkonttori sijaitsee pääkaupunkiseudulla, jolloin näiden yritysten maksama verokertymä näkyy tilastoissa nimenomaan pääkaupunkiseutulaisena ilmiönä. Tämä antaa oman lisänsä debattiin pääkaupunkiseudun ja alueiden välisistä suhteista.

Hallinnon hajauttaminen maakuntiin ei automaattisesti vie maakuntia kestävälle kasvu-uralle, vaikka sillä voikin olla vähäinen työllistävä vaikutus. Hallintoa, on helppo siirrellä normatiivisin päätöksin, mutta mainittavaa tuottavuutta ja sitä kautta hyvinvointia se ei maakuntiin vie. Hallinnon alueellistamisen tarkoituksena on luonnollisesti houkutella elinkeinoelämää maakuntiin. Tämä vaikutus jäänee vähäiseksi, mikäli alueellistamismalli on hallinnollisten laitosten ripottelu yksitellen sinne tänne.

Pääkaupunkiseudun hallintoriippuvuus ilmenee muutosvastarinnasta, jonka hallinnollisen yksikön siirtäminen saa aikaan. Se on täysin verrattavissa muutosvastarintaan, johon törmätään, kun merkittävä teollisuuslaitos siirretään taloudellisten syiden vuoksi suomalaiselta paikkakunnalta ulkomaille. Järkisyitä ja varsinkin "järkisyitä" löydetään paljon muutoksen ehkäisemiseksi.

Yhden keskuksen mallia elinvoimaisempi on monen keskuksen malli. Ei kuitenkaan millainen tahansa. Maahan tuskin mahtuu montaa keskusta, jotka perustuvat normatiivisiin päätöksiin ja julkisen sektorin toimintaan. Mutta elinkeinoelämän ja väestön kehitys on johtamassa luonnollista tietä monen keskuksen malliin.

Suomen kuntaliiton mukaan Oulun seutu on vuoteen 2025 ulottuvalla tarkasteluajanjaksolla väestöllisesti maan nopeimmin kasvava alue. Oulun kasvu ei ole syntynyt niinkään hallinnollisilla päätöksillä, vaan luonnollista tietä elinkeinoelämän ja muuttoliikkeen myötä. Mainittakoon, että väestökehitys näyttää kielteisimmältä Savossa, minne lääkelaitostakin ollaan – mitä ilmeisimmin aluekehityspolitiikan hengessä – nyt siirtämässä.

Pelkkää väestönkasvua laajemman kuvan antaa BTV-indikaattori, joka kuvaa alueen tuotannon arvon, työllisyyden ja väestön kehitystä. BTV-indikaattorin mukaan mitattuna maan vahvimmat keskukset ovat teknologiakeskeiset Itä-Uusimaa (jonka BTV-arvo tosin on yhden kortin eli öljynjalostustoiminnan varassa) ja Pirkanmaa.

Nyt tultaisiin alueellistamisen ydinkysymyksen eteen, mikäli alueellistamista ei käytettäisi yksinomaan kehitysaluepolitiikan instrumenttina. Onko järkevämpää pitää hallinto keskitettynä siellä, minne se on vuosikymmenten ja –satojen saatossa normatiivisin määräyksin keskitetty vai onko parempi siirtää se sinne, missä elinkeinoelämä toimii tehokkaimmin? Monet lyhyen tähtäimen mukavuus- ym. syyt puoltavat ensin mainittua mallia, jälkimmäistä taas puoltaisi ajatus siitä, että hallinnon tehtävänä on palvella mahdollisimman tehokkaasti tuotannollista elämää. Tämä ei kuitenkaan ole se konteksti, jossa alueellistamisesta keskustellaan, vaan keskiössä on kehitysaluepolitiikka.

Ainoa auto vanhalla kolmostiellä

Aamun säätila oli mitä otollisin petivaatteiden tuuletukseen ja siivousaamupäivän poikaseen.

Kodintekstiilien ulkoillessa päätettiin käväistä Hämeenlinnan automarketissa. Siellä tuo ekologisesti arveluttavaa liiketoimintamuotoa edustava halli on kotipihasta katsoen logistisesti paremmalla paikalla kuin Tampereen vastaava, ja automatkassa, taajama-ajosta puhumattakaan, säästetään kilometrejä, polttoainetta ja aikaa. Kaltaisillamme kahden maakunnan rajaseudun asukkailla tähän liittyy se pieni ongelma, että "oma" osuuskauppamme on kuitenkin tamperelainen versio, ja osuuskauppatoiminnan periaatteiden mukaan oma kauppa tarjoaa yleensä parhaat asiakasedut. Juustokaan ei ole enää Hämeenlinnassa niin edullista kuin taannoin. Kotimatkalla kahvit lasitehtaalla.

Jaettuja muistoja

Eilen kävellessäni linja-autopysäkiltä kotiin - matka on vain puolisentoista kilometriä, mutta riittää aamuisin esimerkiksi päivän töitä koskevaan suunnittelupalaveriin itsen kanssa ja kotimatkalla vastaavaan palautekokoukseen - huomasin ajattelevani joitakin satunnaisia neljännesvuosisadan takaisia asioita omasta elämästäni. Itse asioilla ei ole niinkään merkitystä, mutta sillä ajattelin olevan, että niistä on noinkin juhlalliselta kuulostava määrä vuosia. Tukevasti keski-iässä aletaan olla.

Kaksikymmentä vuottakin on ihmiselämässä melko pitkä aika. Kaksikymmentä vuotta sitten olin armeijassa. Joitain satunnaisia muistoja on siltäkin ajalta jäänyt mieleen. Eräästä kesäisestä leiristä muun muassa se, miten hyväntahtoisesti naureskellen hämmästeltiin muuatta tamperelaisnuorukaista, joka oli valmis tekemään useampia vartiovuoroja putkeen, kunhan sai tehdä ne illan ollessa vielä valoinen tai aamun jo sarastaessa. Tiedettiin, että hän joko luki tai kirjoitti, kun sai olla hetkenkin rauhassa.

Häneen törmäsin äskettäin uudelleen viikonlopun Maaseudun Tulevaisuudessa. Harri István Mäki käytti mielellään jo sotaväkiaikana toista ristimänimeään. Kirjailijahaastattelu ei ollut uutinen, uranvalinnan saattoi arvata jo aikanaan ja viimeksi kuluneen vuosikymmenen ajan miehen nimi on esiintynyt taajanlaisesti kotimaisia kirjauutuuksia esittelevissä kirjoituksissa.

Mutta se oli vekkuli havainto, että kirjailija muisteli haastattelussaan paljon juuri armeija-aikaansa ja täsmälleen samoja tapauksia, joista yksi maaseudun reunalla asusteleva maaseutulehden lukija hänet kahdenkymmenen vuoden takaa muisti. Samalla sukupolvella näyttää olevan samankaltaisia muisteluiden aiheita.

Eikä se juuri naurata, ei nosta mielialaa

Seutukunnan yrityksille viime vuoden lopulla tehdyn kyselyn tulokset julkistettiin suhdannebarometrin nimellä. Ei näyttänyt järin hyvältä, eikä kuulostanutkaan. Tuloksia luki neljä ammattikorkeakoulun opiskelijaa. Pukeutuneet kuin hautajaisiin. Jokainen katsaus päättyi ilmaukseen "saldoluku oli alimmillaan viiden vuoden tarkastelujaksolla".

Valokuvatorstaissa alkaa olla liian taiteellisia aiheita. Ei tule kuvaa, josko niitä kukaan kaipaakaan. Proosasta tai lyriikasta en ymmärrä mitään.

Iltalenkillä viileää, mutta ei liukasta. Ilman suksikelejä ei luistoakaan kaipaa.

Halpoja harrasteita

Verkkaisen käyntiinlähdön jälkeen päivä kotitorpassa sujui tervehenkisissä merkeissä kuntosalilta taiji-treenien kautta perunalastupussin ostosta kieltäytymiseen. Jalkaprässipenkin (en ole bodari enkä tosiharrastaja, eli käytän hyvin vähän vapaita painoja) rautakilon massa oli kasvanut sitten viime kerran. Arvelen, että moinen on päässyt tapahtumaan edellisiltojen hiihtolenkkien ylämäissä. Puolikunnallisen kuntosalin sarjakortin hinta ei ollut vuodenvaihteessa noussut.

Vuoden harrasterutiinit vapaan sivistystyön parissa ovat käynnistyneet näinä päivinä. Vähän ennen kuin puolisoni ja minä lähdimme työväenopistoa kohti, soi matkapuhelimeni Museoveturiseuran asioissa. Taustamelu ei kuulemma tullut tällä kertaa tehtaalta, vaan kansalaisopiston puutyöpiiristä.

Äskettäin muuan lehti säästövinkkejä esitellessään nosti esiin vapaan sivistystyön edullisuuden liikuntaharrastusmahdollisuuksien tarjoajana. On totta, että kansalais- ja työväenopistot kuormittavat harrastajan tai oppijan kukkaroa vähemmän kuin monet muut ohjattujen vapaa-ajanvietto- ja opiskelumahdollisuuksien tarjoajat - mukaan lukien myös monet julkisella rahoituksella toimivat. Päättymässä olevan vuosikymmenen aikana monet vapaa-ajan harrastukset ainakin liikunnan saralla kaupallistuivat huomattavassa määrin. Asiasta oltiin joissakin piireissä tekemässä jopa tasa-arvokysymystä, kun oltiin huomaavinaan, että ainakin suuremmissa kaupungeissa toiselle sukupuolelle kelpasivat paremmin talkootyön ja/tai yhteiskunnan ylläpitämät, yksinkertaisten ja "vanhanaikaisten" liikuntalajien harjoittelupaikat kuin toiselle, joka oli päätynyt maksamaan enemmän mieleisistään lajeista ja hienommista puitteista.

Harrastuskustannukset ovat melko monimuotoinen kysymys. Taiji-harrasteesta - jossa ei ole erityisiä vakuutus-, kilpailulisenssi- tai vastaavia velvoitteita - voi maksaa parisataa euroa puolelta vuodelta jossakin Hienossa Seurassa. Tai sitten voi harrastaa työväenopistossa viidelläkympillä koko vuoden lajin yhden suomalaisen pioneerin ohjauksessa.

Toki vapaa-aika on monille ihmiselämän pyhimpiä asioita, ja siihen kukin käyttää juuri niin paljon varoja kuin hyväksi katsoo tehden niitä asioita, joista pitää. Se on minusta aivan oikein. Mutta veikkaanpa silti talkoopohjaisen toiminnan ja vapaan sivistystyön kaltaisten vapaa-ajanviettomahdollisuuksien lisäävän houkuttelevuuttaan taloudellisen taantuman mahdollisesti pidetessä tai syvetessä.

Epic fail

Viime aikoina olen törmännyt anglismiin "epic fail", jolla tarkoitetaan ymmärtääkseni vakavaa virhettä tai huomattavaa epäonnistumista. Yleensä kysymys on ollut tietotekniikkaan liittyvistä asioista.

En tiedä, mistä termi on alkujaan lähtöisin, mutta "eeppinen virhe" tuo ainakin minulle mieleen kirjallisuuden mieluummin kuin tietotekniikan.

Kuten kai peruskoulussa edelleen opetetaan, epiikka on yksi kertomakirjallisuuden laji, jonka vanhinta tunnettua muotoa edustaa kertomarunous, jonka suurteoksia eepoksiksi kutsutaan. Niinpä "epic" on päätynyt tarkoittamaan ylipäätään suurta.

Alkuperäisemmän laatuinen (joskin kömpelön kotikutoinen ja alatyylinen; heksametrin hienovarainen rikkominen olisi tyylikkäämpää) "epic fail" voidaan luoda vaikkapa Vergiliuksen Aeneis-eepoksen neljännen luvun säkeisiin:

Talibus orabat, talisque miserrima flatus
fertque refertque soror: sed nullis ille movetur
fletibus, aut voces ullas tractabilis audit;
fata obstant, placidasque viri deus obstruit auris.

Se epiikasta. Mutta kiinnostaisi tietää, miten juuri epic fail -ilmaus on päätynyt ATK-slangissa - ja nimenomaan slangissa: ohjelmistot eivät sentään tuollaista virheilmoitusta taida antaa - tarkoittamaan vakavaa virhettä.

Kulutuspäivä

Puolisoni ja minä emme ole shoppailun ja alennusmyyntien ylimpiä ystäviä, mutta päätimme noudattaa pääministerin käskyä ja lähteä kuluttamaan. Rautatieasemalta kauniimpi shoppailija suuntasi Tampereelle ja vähemmän kaunis Hämeenlinnaan. Syystä tai toisesta hankin mieluusti vaatteeni - silloin harvoin, kun niitä hankin - Hämeenlinnasta.

Jos joskus paheenani - olin jossakin vaiheessa nuoruuttani sietämättömän pikkuvanha tietyissä asioissa - oli hienoinen ylipukeutuminen, on viime aikoina syntini ollut pikemminkin vastakohtainen. Tumma pikkutakki olisi paikallaan monissa talvikauden työtehtävissä. Sellainen kaapistani kyllä löytyy, mutta kaksirivisenä se näyttää vanhentavan kantajansa entisestään.

Hämeenlinnan matka osoittautui koko lailla turhaksi. Jo menolipun osto oli tarpeeton: konduktööri ei tullut lippuja tarkastamaan. Eikä kaupungin tarjontakaan tällä kertaa saanut ostopäätöstä aikaiseksi.

Ei auttanut muu kuin kuin ostaa junalippu pohjoisen suuntaan, kotiaseman ohi Tampereelle. Keskustorin laidalta asiallinen takki pienen etsimisen jälkeen löytyi, vieläpä kotimaista tekoa. Vaatekaupoissa viihtymättömänä, varsinkin ruuhkaiseen aikaan, katsoin kulutustaistelun tältä erää riittävän.

Kotimarketista vielä korillinen ruokaa, ja eiköhän yhden torpan kuluttamisvelvollisuus tullut täytetyksi.

Päivä oli miellyttävän talvinen, mutta iltaa kohden tuuli voimistui ja alkoi tuoksua kostealta. Kuntorata houkutti muitakin saunalenkkeilijöitä, ainakin parkkipaikan autojen määrästä päätellen. Lähipäivien sääennusteet antavat ymmärtää hiihtokelien jääneen tälläkin erää paripäiväisiksi.

Iltapalaksi tuikeasti maustettua perunaa paistetussa olomuodossa. Nyt on oman pihan viime kesäinen sato syöty, ja perunassa siirrytään kuluttajalinjalle.

Sekundatalvet eivät tee hyvää suksenpohjille

Viime yönä tullut lumi satoi kerrankin kylmään maahan. Oli kostean puoleista, ei sulanut heti. Ennen töihin lähtöä sai aamuvoimistella hetken lumikolan kanssa.

Töistä pääsin lähtemään jo aikaisemmalla linja-autolla. Perjantaiseen tapaan torin laidalta ostettu hiivaleipä repussa.

Illalla suksittiin kuntoradalla. Hyväksi ei uraa voinut sanoa, mutta lunta oli sen verran, että eteenpäin päästiin.

Napit vastakkain

Vuoden ensi päivinä minusta on tuntunut, että radiossa on ryhdytty lähettämään enemmän uusintoja. Todennäköisesti oikea syy on se, että olen sattumalta kuunnellut radiota ja ennen muuta keskittynyt kuulemaani niihin aikoihin, kun uusintoja on lähetetty.

Kuukausittainen Napit vastakkain -ohjelma ei ole uutuus, mutta satuin kuulemaan sen tänään ensimmäistä kertaa. Juontaja kehotti kuulijoita äänestämään mielestään paremmin väitellyttä puhujaa. Televisiota en ole katsellut aikoihin, mutta siellä kuulemma äänestetään ohjelmassa jos toisessakin.

Ehkä radiossa haetaan jotakin televisiota ylevämpää? Viisaiden ja vaikutusvaltaisten henkilöiden sanallisia mittelöitä, joita kuulijat saavat seurata ja tuomaroida omien näkemystensä mukaan. Jotakin sellaista, mitä vanhan ajan ja keskiajan oppineiden yhteisöissä harjoitettiin.

Esimerkkinä maailmanhistoriaan on dokumentoitu vuonna 932 (meikäläisen ajanlaskun mukaan) Bagdadissa käyty väittely, jossa kieltentutkija Abu Said al-Sirafi sanallisesti rökitti filosofi Abu Bishr Mattaa ja jonka tuloksena Aristoteleen nimeen kytketty kreikkalaisperäinen filosofia ei juurtunut islamin oppiin niin syvälle kuin se edellisinä vuosikymmeninä ollut juurtumassa. Tällaiset väittelyt olivat enemmän tai vähemmän kansanhuvia, ja varsinkin arabialaisen kulttuurin piirissä on kirjattu värikkäitä silminnäkijäkuvauksia.

Mitä tulee Aristoteleen ja islamin oppeihin, 930-luvulle tultua kysymys oli siitä, että arabialaisessa kulttuurissa vaikuttanut rikas filosofinen perinne, etunenässä Abu Nasr al-Farabi ja kumppanit, oli tuonut aristotelisen logiikan keskeiseksi osaksi islamin totuus-käsitettä. Arabialaiset kielitieteilijät sekä uskon- ja oikeusoppineet pelkäsivät filosofisen koulukunnan päätyvän johtavaan asemaan uskon ja erityisesti arabian kieliopin tulkinnassa – uskonnolliset ja kieliopilliset limittyivät toisiinsa klassisessa arabiassa, jolla Koraanin ilmoitus profeetta Muhammedin mukaan annettiin. Käytännön ongelmia ei ainakaan vähentänyt se, että Aristoteleen ajattelulle ominaista olla-verbiä ei tunnettu klassisessa arabiassa. Kielen ja uskonnon tulkinta uhkasi kielimiesten ja uskonmiesten näkökulmasta karata vieraisiin käsiin. On silti muistettava, että kielellis-filosofis-uskonnollinen kiista ei estänyt islamilaista maailmaa omaksumasta kreikkalaisen ajattelun parhaita hedelmiä soveltaviin tieteisiin, lähinnä matematiikkaan, lääketieteeseen ja tähtitieteeseen – itse asiassa jo aikaisemmin kuin kielifilosofisista kysymyksistä ryhdyttiin käymään arvovaltakiistoja.

Valokuvatorstain "Silirimpsis sileä tie"

Vuoden ensimmäisessä Valokuvatorstaissa lauletaan Irwinin mukana Silirimpsis, sileä tie.



Se on silirimpsis vaan, kun Menninkäinen ja Hamm-tiejyrä tekevät sileää tietä.

Jouluajan viivästetty päätös

Nuorempana paheksuin mielessäni niitä, jotka pitivät jouluajan valoja vielä loppiaisen jälkeen. Omasta puolestani olin valmis siivoamaan joulukoristeet pois mahdollisimman aikaisin. Olisikohan ollut kouluaikojen saksankirjassa, jossa sikäläisten joulutapoja kuvattaessa kerrottiin kuusen riisumisesta heti uudenvuodenpäivän jälkeen. Se kuulosti eurooppalaiselta ja hienolta.

En edelleenkään ole mikään erityinen joulufani, mutta viime vuosina olen huomannut loppiaisen tuntuvan jokseenkin surumieliseltä pyhäpäivältä. Parina edellisenä talvena olen ajatellut sen johtuvan jouluvalojen sammuttamisesta ja siirtymisestä pimeään tammikuuhun. Nyt lunta on sentään nimeksi ja ulkona paljon valoisampaa kuin mustan maan aikaan. Silti oli hiukan ikävää järjestää balsamipihdalle - erinomainen joulukuusilaji muuten - muodonmuutos olohuoneen koristuksesta polttopuuksi.

Vein rautatieaseman vitriinin vaatimattoman joulukoristelun - lähinnä sähkötoimisiksi rekonstruoituja erilaisia rautatien lyhtyjä - takaisin veturitallille. Sen verran lämpöä tallin kuusikymmensenttisissä tiilikuoressa on yhä varastoituneena, että ulkoseinät olivat pakkasen laskiessa huurtuneet.

Niin paheksuttavana kuin olisin asiaa ennen pitänytkin, kotona kuistin sähkökyntteliköt ja ulkorakennuksen pyrstötähti saavat valaista nuutinpäivään saakka. Ja pihalle vein vielä täksi illaksi kaikki löytämäni elävän tulen lyhdyt.

Käsityön leima

Eilen töissä päädyin pitkästä aikaa tekemisiin php-kielen ja siihen perustuvan, MySQL-tietokannan hallintaan tarkoitetun phpMyAdmin-ohjelman, kanssa. Kyseessä oli Soneran Businessweb-palvelu, joka monista muista, varsinkin kuluttajille ja PK-sektorille suunnatuista vastaavista palveluista poiketen, mahdollistaa WWW-julkaisemisen varsin käsityövaltaisesti.

Tämäkin päivä on mennyt WWW-käsitöissä – tosin vapaaehtoistyön merkeissä - tehdessä alkaneen vuoden toimintakalentereita parille kotikylän yleishyödylliselle yhdistykselle. Käytössä ei ole, eikä nykyisellä palvelinalustalla tarjollakaan, mitään palvelinpuolen työvälineitä tietokannoista puhumattakaan. Puhtaita (X)HTML-johdannaisia vain, mutta käsityötä sekin. Kalenterien verkkoon siirtämistä pitää vielä odotella, kunnes palvelinpäässä vuodenvaihteen huoltokatkoksista on selvitty.

Koska en joudu tekemään verkkojulkaisemiseen liittyviä tehtäviä missään määrin ammattimaisesti, pidän "WWW-koodaamisen" kaltaisesta käsityöstä. Johtuneeko sitten siitä, että ensimmäisiä omakohtaisia kosketuksiani PC-maailmaan oli WordPerfect-tekstinkäsittelyohjelma, tietenkin MS-DOS-versiona, jossa tekstiä pääsi tai joutui silloin tällöin muokkaamaan "markup-tasolla". Nykyisillä verkkosivuilla paljon näyttävämpää, laadukkaampaa ja ainakin nopeammin saisi aikaiseksi käyttämällä erilaisia apuvälineitä – tosin käsityönkin standardienmukaisuuden voi tarkistaa helposti validaattoripalvelulla. Tosin on myönnettävä, että silloin harvoin, kun päivitettävää olisi paljon tai asialla olisi kiire, olen kaivannut helppoa julkaisujärjestelmää.

Mitään blogia en varmasti kirjoittaisi, jos siihen ei olisi tarjolla Bloggerin kaltaista julkaisujärjestelmää – vuosikymmenen alussa silloisten perinteisin menetelmin kirjoitettujen verkkopäiväkirjojen usein muutoinkin ATK-aiheiset merkinnät saattoivat olla tyyppiä "Koko päivä meni arkistoja järjestykseen laittaessa." Blogger muuten tarjoaisi huomattavan määrän hienoja räätälöintimahdollisuuksia. Blogistista laiskuuttani kuvaa se, että en ole hyödyntänyt niistä mitään tässä kesästä 2004 saakka ulkoasultaan ja toiminnoiltaan samanlaisena pysyneessä verkkopäiväkirjassani.

Seutukunnan monien yhdistysten ja muiden kolmannen sektorin toimijoiden verkkosivuja odottaa kuluvan vuoden aikana muutto uuteen kotiin. Kunnat lakkauttavat kuumimpaan Internet-innostuksen aikaan tarjoamansa kotisivutilapalvelun. Kunnallispoliittisesta näkökulmasta ajateltuna ratkaisu on epäilemättä oikea, koska WWW-hotellina toimiminen lienee vähiten tärkeitä kunnan yleisen toimialan tehtäviä – varsinkin jos se aiheuttaa jo ennestään kovilla olevalle tietohallintohenkilökunnalle paljon ylimääräistä työtä. Toinen järkiperuste nykyjärjestelmän lakkauttamiselle on se, että kyseessä on ollut todellinen "old school web hotel". Mitään julkaisujärjestelmää, palvelinpuolen toimintojen käyttömahdollisuuksista puhumattakaan, ei ole ollut tarjolla. Kaikki tämä FTP-siirroista alkaen on koettu monella taholla turhan työlääksi tai rajoittuneeksi.

Minullakin on etsinnässä soveltuva palvelinalusta yhdistyssivustoille. Julkaisujärjestelmää tyyliin Yhdistysavain en välttämättä kaipaa; toisaalta olisi huomioitava, että päivittämisen pitää olla helppoa myös käsitöistä vähemmän pitäville.

Jos jätetään julkaisujärjestelmät pois laskuista, esimerkiksi Nebulan tarjonta vaikuttaa lupaavalta, ja yritys on ymmärtääkseni sangen hyvämaineinen toimijaalallaan. Tosin 15 euron kuukausihintainen peruspaketti on yhtä yhdistystä ajatellen melkoisen järeä. Levytilaa luvataan peräti 2 048 megatavua. Niistä sivustoista, joita olen päivittänyt, suurin on kooltaan alle sata megatavua, hitaan puoleisesti kasvava ja sisältää jo kohtalaisen kuva-arkistonkin. Levytilaa tai muita herkkuja ei – kysyin asiaa palveluntarjoajalta – ole mahdollista jakaa useamman yhdistyksen kesken niin, että jokaiselle voisi lohkaista oman alikansion päivittämiseen oikeuttavine käyttäjätunnuksineen. Liiketaloudellisesta, ja miksei tietoturvallisuuspoliittisestakin, näkökulmasta ymmärrän hyvin palveluntarjoajan käytännön.

Onko arvon lukijoilla tarjota suosituksia köyhille kolmannen sektorin toimijoille soveltuvista hyvistä palvelinalustan tai julkaisujärjestelmän tarjoajista?

Poliittisen historian pikku-uutinen

Äskettäin julkaistu uutinen Suomen ja Yhdysvaltain kauppapoliittisista suhteista 1980-luvulla ei ole jaksanut herättää mainittavaa keskustelua. Blogimaailmankaan historiantutkijat M. Jokisipilä tai J. Sedergren eivät ole asiaa kommentoineet. En tiedä, millainen pettymys yleisön vähäinen innostus uutisen esiin tuoneille toimittajille on, mutta jos he asiansa tuntevat, ymmärtänevät he tehneensä vain rutiinijutun.

Vuosikymmeniä suomalaista poliittista keskustelua hallitsi puolueettomuuden käsite. Se muodosti keskeisen osan yhteiskunnallista opetussuunnitelmaa peruskoulusta yliopistoihin. Puolueettomuuden tosiasiallisuuteen ja uskottavuuteen suhtauduttiin vaihtelevasti omista taustaideologioista ja -ryhmistä riippuen. YYA-sopimus keikutti puolueettomuutta idän suuntaan. Jotta puolueettomuudesta olisi voitu vakuuttavasti puhua, oli luonnollista, että myönnytyksiä haluttiin tehdä myös lännen suuntaan.

Ennen 1980-lukua poliittisluonteiset suuntimat länteen olivat hankalia. EFTA-jäsenyyskin päivitettiin Suomessa täysversioksi vasta vuonna 1986. Oli nähtävästi niin, että 1980-luvulla Suomen poliittisessa johdossa alettiin odottaa Neuvostoliiton romahtamista tai ainakin itänaapurin voimakasta muuttumista. "Eurokommunismi" oli Trumanin opin sovellusten veroinen neuvostokommunismin patoaja läntisessä Euroopassa, ja Suomenkin oloissa kommunistisen aatemaailman oli saatu nähdä rakoilevan 1960-luvun puolivälistä alkaen. Tultaessa 1980-luvulle yleinen mielipide, varsinkin mitä tuli nuorempiin ikäluokkiin, alkoi olla hyvin länsimielinen verrattaessa tilannetta pariin aikaisempaan vuosikymmeneen. Jos edeltävillä vuosikymmenillä oli ehkä uskottu neuvostojärjestelmän voimakkaaseen kehittymiseen, oli aika muuttunut. Viimeistään Moskovan olympiakisaturistien kertomukset rappeutuvasta suurvallasta olivat koruttomia. Lopuksi Reaganin johdolla aloitettu Yhdysvaltain strateginen puolustusohjelma - oli sen asiasisältö uskottavaa tai ei - haastoi Neuvostoliiton kilpavarusteluun, johon sillä ei ollut varaa.

Ei voida kieltää, etteikö Neuvostoliiton romahdus olisi yllättänyt Suomen kansantaloutta housut kintuissa. Edelleen muistetaan, tai nykypäivän lama-analyyseissa olisi hyvä muistaa, miten voimakkaasti itäisen tilauskannan romahtaminen vaikutti 1990-luvun alkuvuosien massatyöttömyyden syntyyn. Jos kuitenkin jätetään laskuista verkkaisesti suuntaansa muuttavan raskaan teollisuuden näkökulmat, oli Suomi alkanut lähestyä länttä monilta suunnilta erityisen voimakkaasti juuri 1980-luvulla. Tässä jatkumossa liittyminen läntisen teknologian viennin Neuvotoliitton kieltävään COCOM-sopimukseen ei ollut ideologispoliittisesti kovin valtava asia, mutta vaikutti tietenkin teknologiatuotteiden itäkauppaa tehneiden yritysten, kuten Rauma-Repolan tai Telenokian osalta.

Pakkaslauantai

Raikkaat pakkaspäivät ovat olleet tervetulleita, mutta lumi kelpaisi maiseman kaveriksi.

Autoa lämmitettiin sen verran, että haettiin maatalousliikkeestä säkillinen ruoka pihamaan linnuille, marketista korillinen itselle ja tarkistettiin paikat veturitallilla. Talli on talvisaikaan melko huoleton paikka. Vesijohto suljetaan syksyllä ja vähälukuisia lämpimiä tiloja lämmitetään suoralla sähkölämmityksellä. Läpikulkuliikenne tallipihan kautta, ajoittain levotonkin, hiljeni minimiin uuden alikulkutunnelin valmistuttua vuosikymmenen alussa. Toisaalta vedettömässä ja suurimmalta osin kylmässä tallissa ei harrastustoimintaa juuri harjoiteta. Tänään taisi retkikunta Museoveturiseuran väkeä seikkailla länsirannikolla.

Auringon ryhtyessä iltatoimiinsa päätimme lähteä kävelylle. Hiljaisen puoleista oli ulkona, mutta taloissa valoja ja monessa ikkunassa vielä joulu. Pariin kertaan tuli vastaan tuttavamies kavereineen ja pellolla esittäytyi kettu. Pakkaskeleihin on taas tottumisensa. Puin päälle turhan paljon, kun ulkolämpömittarin lukema näytti viime aikoina totuttua matalammalta.

Illalla tehtiin pizzaa ja lämmitettiin sauna. Sitten leppoisaa illanviettoa radion ja tietokoneiden parissa vaunut.org:n remontin valmistumista odotellessa

Uudet kuvat

Taitaa olla tulossa raskaan metallin vuosi.

Keittiön seinäkalenteriksi oli tarjolla kolme vaihtoehtoa. Huoneen valtiatar halusi Valtra-mallisen.

Työhuoneeseeni niin kotona kuin ammattikoululla otin Markun kuvaaman rautatiekalenterin.