Työ- ja opintomatkailua lähikulmilla

Tiistaina oli vaihteeksi pakko ottaa auto työmatkakulkuvälineeksi. Ensin hetkiseksi työmaalle henkiseksi tueksi dataprojektoriasennuksessa ja vanhojen asennusten purkamisessa ja ennen aamun valkenemista Tampereelle. Sain kunnian päästä jo toisen kerran elämässä puhumaan valtuustosaliin.

Kunnallisesta päätöksenteosta ei sentään ollut kysymys, mutta aluehallintovirasto oli pyytänyt valmius- ja varautumisaiheiseen alueseminaariin kertomaan viime kuussa työmaalla järjestetystä valmiusharjoituksesta. Käytännön harjoituksena toteutettu simuloitu kyberhyökkäys herätti yllättävän paljon kiinnostusta vieläkin. Taisi tulla lupauduttua johonkin asiaan liittyvän työryhmään. Aika näyttää, millaisia hommia eteen tulee.

Seminaariin olisi ollut mielenkiintoista jäädä koko päiväksi, mutta iltapäivän aiheena oli työ- ja virkamiesoikeuden tentti, jossa aineistona oli luentosarja ja kaksi sitä tukenutta kirjaa. Niistä toista, M. Kairisen teosta Työoikeus perusteineen, tuli jopa vähän luettua. Tentti kuten luentosarjakin oli yhteinen niin oikeille kuin avoimen yliopistonkin opiskelijoille.

Ilmoittautunut kuulemma oli noin 300 tenttijää. Aihepiiri selvästi kiinnostaa ja hyvä niin. Tietämyksestä ei ole koskaan haittaa työelämässä, ja yliopistokurssi on aina perusteellisempi ja tarjoaa täydennyskoulutuksenakin enemmän kuin erilaiset "täsmäkoulutukset&quot, joiden hintalappu usein on aivan toista luokkaa kuin avoimen opiskelijoilta veloitettava viisikymppinen. Ainoa ongelma tällä kurssilla oli aikataulu. Luennot pidettiin päiväsaikaan, jolloin työssäkäyvällä ei ollut mahdollisuutta osallistua läheskään joka kerta.

Työoikeuden osion esseekysymyksen aiheena oli työnantajan valtaoikeudet ja työnjohtovallan rajat. Suppeammin piti määritellä viisi asiaa: edullisemmuussääntö, normaalisitova työehtosopimus, työsopimuslain tasapuolinen kohtelu, työsäännöt ja välillinen syrjintä.

Virkamiesoikeuden osiossa tehtävänä oli selittää tiivisti kuusi aihetta: virkojen perustaminen ja lakkauttaminen valtionhallinnossa, henkilön sopivuuden arviointi virantäytössä, virkamiehen vaitiolovelvollisuus, virkamiehen sivutoimen hyväksyttävyyden arvioinnissa huomioon otettavat tekijät, viran perustamisen edellytyksenkunnassa ja virkavastuu.

Tentistä palasin työmaalle hoitamaan muutaman pikkuhomman. Sitten liikuntahallin kuntosalille kokouksen alkamiseen saakka. Loppuilta sujui kuntayhtymävaltuuston harvinaisen ripeän ja tehokkaan talousarviokokouksen merkeissä. Kotiin pääsi jo hyvinkin seitsemäksi.

Keskiviikko tuli vietettyä koko lailla Tampereella, mennen tulen junaillen. Ensin kokous vanhalla kirjastotalolla, sitten hieman etätöitä yliopiston kirjastossa ja toinen kokous Kauppakamarilla. Ilta perinteiseen tapaan ampumaradalla ilmakiväärin kanssa.

Kohta taas auton rattiin. Suuntana on Forssa.

Korjaamolle töitä

Tänä talvena on kotona sattunut yllättävän paljon kodinkoneiden korjaustarvetta. Itsenäisyyspäivän aikoihin hajosi kymmenvuotias jääkaappi, viimeisiä Suomessa valmistettuja malleja. Se tuli korjatuksi kodinkonehuollon kotikäynnillä ja termostaatin vaihdolla. Joulusiivouksessa hiljeni alle nelivuotias pölynimuri. Se kävi samaisessa huoltoliikkeessä saamassa uuden piirikortin ja toimii taas. Edellisviikolla alle viisivuotias ilmalämpöpumppu alkoi puhaltaa vain viileää, eikä ulkoyksikkö käynnistynyt. Jälleen tarvittiin huoltomiehen kotikäyntiä, ja elektroniikkahäiriön selvittämisen jälkeen laite pumppaa taas lämmintä.

Joskus sanotaan, että nykykodinkoneita ei kannattaisi juuri korjauttaa. Olen eri mieltä. Ensiksi vanhan korjaaminen tuottaa jätettä ja muuta ympäristökuormaa vähemmän kuin uuden hankinta. Toiseksi, kun puhutaan tämän vuosituhannen laitteista, ei uuden laitteen edeltäjäänsä mahdollisesti hieman vähäisempi sähkönkulutus kumoa edellistä perustetta. Kolmanneksi huoltokustannus on ainakin kaikissa kotona sattuneissa tapauksissa ollut murto-osa uuden vastaavan laitteen hankintahinnasta. Ja neljänneksi huoltoliikkeen palvelujen käyttäminen edesauttaa niiden pysymistä seutukunnalla.

Auto on ollut oma lukunsa huoltotarpeen suhteen. Ikää pikkukeltiäisellä on sen verran, että jos kyseessä olisi ihmislapsi, tuo menisi syksyllä kouluun. Ajokilometrejäkin on kertynyt reilut 116 000. Edellisviikolla vaihdettiin normaaliin kilometrihuoltoon kuuluvien öljyn ja suodattimen lisäksi jakopään hihna, vesipumppu ja lisää suodattimia. Vajaan tuhannen euron laskun esittämisen yhteydessä ystävällisesti ilmoitettiin, että toinen raidetangon sisäpää pitäisi vielä uusia.

Ei ole halpaa auton pitäminen. Äskettäin meni maksuun käyttövoimavero, joka pienehkön auton kohdalla ei toki ole lajinsa korkeimpia. Mutta huoltoasemien hintavalotaulujen ohi ajellessa hieman harmittaa. Auton ostoaikaan diesel maksoi alle euron litralta. Nyt se ei juuri eroa halvemman bensiinin litrahinnasta.

Toisaalta ahdetun dieselmoottorin vääntöominaisuuksiin tottuneena en harkitsisi ensimmäisenä bensiinikäyttöisen auton hankintaa, jos sellainen ajankohtaista olisi. En, vaikka nykyiset dieselit taitavat olla pääosin yhteispaineruiskutteisia, joissa ääni ei ole yhtä dieselmäinen kuin perinteisessä pumppusuutinmoottorissa.

Kirjastossa odotellen

Aamulla toin auton Hämeenlinnaan raidetangon pään vaihtoon ja jäin kaupunkiin vähentämään ylityösaldoa. Autonhuolto-odotuspäivän ohjelmaan kuuluu perinteisesti kupillinen kuumaa torin laidan kahvilassa ja sen jälkeen kirjastoon, joskus etätöihin, joskus muuten vain aikaa kuluttamaan. Takavuosina minulla oli tapana kierrellä Linnanniemen museoissa, muutaman kivenheiton päässä autohuollosta. Ne tuli silloin nähdyiksi, joskin Museo Militariaksi laajentunutta entistä Tykistömuseota en ole uudistuksen jälkeen katsastanut.

Hämeenlinnan pääkirjasto on hieno laitos. Viime lauantaina poikkesin junien välillä pitkästä aikaa Tampereen pääkirjastossa. Sekin on hieno ja iso. Mutta Hämeenlinnassa viehättää tilan valoisuus ja tietynlainen seesteisyys. Jos Tampereella täytyisi kuluttaa aikaa kirjastossa, valitsisin ennen Metsoa luultavasti yliopiston kirjaston Linnan.

Tampereen kirjasto-Linnankin nurkille on tarkoitus vielä illaksi mennä, kunhan autoremontti Hämeen linnan kupeessa valmistuu. Lähes vuoden tauon jälkeen tulin ilmoittautuneeksi avoimen yliopiston kurssille. Aiheena on riskienhallinta ja vakuuttaminen. Aihe liippaa läheltä leipätyötä, ja ainakin ensimmäisen luentokerran perusteella vaikuttaa muutoinkin kiinnostavalta. Se taitaa olla ensimmäinen kauppatieteelliseen alaan luokitettu avoimen yliopiston kurssi, jolla olen ollut mukana. En ole kauppamiehiä.

Ajattelinpa niinkin, että vakuutusasioihin liittyvä opintojakso on hyvä käydä ihan oppihistoriallisessa mielessä. Vakuutusoppi käsittääkseni on yksi niitä oppiaineista, joihin perustuivat hämäläisen yliopiston ja sen edeltäjien valtakunnallisestikin merkittävä erityispiirre eli opetusjaostot. Opetusjaostoissa saattoivat opiskella myös ylioppilastutkintoa suorittamattomat, ja ne olivat yliopiston yksi tukijalka niin kauan kuin ylioppilastutkinto pyristeli jatko-opintomahdollisuuksia rajoittavana instituutiona.

Vuodenvaihde tulen ja tuulen merkeissä

Vuoden viimeisiä tunteja viedään tutun, arvelisin viime vuosina näilläkin nurkilla jälleen hieman voimistuneen, rätinän parissa. Ulkovartiovuoroja on urheasti tehnyt Vihtori-kolli, joka tosin ei ole saanut valaisua värikynttilälyhdyistä. Ne sammuvat jatkuvasti Turku-linjan suunnalta puhaltavan tuulen myötä.

Kahden ihmisen ja kahden kissan muodostama sotaneuvostomme on päättänyt toteuttaa oman raketti-iskunsa vuodenvaihteen lähes vesitihkuista säätä kohden vasta vuoden vaihtuessa ja tukea sitä uusinta kiinalaista ja ainakin nimensä puolesta aikaansa edellä olevaa pyrotekniikkaa edustavalla chūnjién

(春节) -laukaisulla.

Totta puhuen ihan hyvän vuoden päättäjäisiä vietetään. Jäi mieleen monia yksityiskohtia: Äkäslompolon kiirastorstain kirkonmenot satoine osallistujineen, kilometreissä mitattuna tähän saakka paras hiihtotalvi (alkava näyttääkin olevan sitten aivan toista maata), hyvät kurssit Helsingissä ja Kuopiossa, kävelyretket Běijīngissä... Surullisiakin asioita vuoteen on mahtunut, kuten tärkeiden ihmisten poismenoja niin omalla kohdalla kuin muutoinkin lähellä.

Kiertotien kautta hyviin asioihin vielä palatakseni muistan varmaankin aina erään höyryveturin liikehtimisen todistamisen. Tuon videoidun tapauksen olen linkittänyt syyskuun jälkeen niin monta kertaa, että en enää kehtaa.

Isoimpana vuoden asiana jälleen on, että tämänkin vuoden olen saanut elää hyvää kotielämää tärkeän ja rakkaan ihmisen kanssa.

Huonon onnen siivouspäivä

Aloiteltiin perjantai-iltana joulusiivousta saunan ja pesuhuoneen kuurauksella. Operaatio sujui, mutta sen jälkeen hanoista lakkasi tulemasta lämmintä vettä. Lämminvesivaraajakomerosta kuului pahaenteinen sihinä, ja kurkistus sinne tuotti jouluyllätyksen, jota kukaan pientalon asukas ei kohdalleen toivo. Putkirikko, ensimmäinen laatuaan tässä asuessamme.

Ei muuta kuin vauhdilla lämminvesilinjan hana kiinni ja kuivaamaan betonilattialle päässyttä vettä tekstiilien ja puhaltimen kanssa. Varaajakomerossa on tietenkin lattiakaivo, mutta pienestä reiästä paineella tullut vesi oli etsiytynyt muuallekin kuin sinne.

Reikä löytyi lämminvesilinjan haaroituskappaleen päättävästä hatusta. Ilta ja aamu oltiin ilman lämmintä vettä. Noin lyhytaikainen mukavuuspuute ei ollut suuren suuri, mutta mieleen ehti tulla monenlaisia jos-skenaarioita. Vaikkapa se, että tässäkin talossa on aikanaan ollut muuripata. Sellaisesta olisi paljon iloa, jos. Mutta kun ei, niin ei.

Lauantaina lähdin käymään kylän putkiliikkeessä heti sen avautumisaikaan. Uusi hattu löytyi hyllystä muutamalla eurolla. Kysyin ammattilaisvinkkiä vanhan hatun irrotukseen, mutta ei siihen kuulemma auta kuin tarpeeksi iso jakoavain ja pihdit ja paljon voimaa.

Sellaisia saa jäsenetuna lainaksi melkein putkiliikkeen naapurista, tuumin, ja käväisin pitkästä aikaa veturitallilla. Tarjolla olleista työkaluista riitti pienemmän pään kokoluokka. Kotimatkalla ostin torilta joulukuusen, forssalaisen palsamipihdan. Torin ympäristö tulvi koululaisia, jotka olivat matkalla kirkkoon päättämään syyslukukauttaan.

Putkihatun vaihdossa puolisoni väänsi jakoavainta ja minä pidin pihdeillä putkea paikallaan. Jälleen pääsin hämmästymään, miten niin pieneen pakettiin mahtuu niin paljon voimaa. Hattu lähti kiertymään auki kevyen näköisesti. Uusi solahti kierteille helposti: sen tiiviste ei enää edellytä putkiteippiä.

Siivouspäiväksi saatiin kuin saatiinkin lämmintä vettä. Putkenkorjaus vei sen verran aamun aikaa, että sadealue ehti yli ennen kuin pääsin paukuttamaan mattoja pihalle.

Siivous sujui hyvin siihen asti, kun pölynimuri lakkasi toimimasta. Onneksi oltiin jo pitkällä iltapäivässä, ja vain kuisti jäi harjalla lakaistavaksi. Kodinkoneiden kanssa on ollut viimeisen kuukauden aikana huonoa onnea. Itsenäisyyspäivän alla meni vasta kymmenvuotias jääkaappi - se tosin tuli kuntoon, kun kodinkonekorjaaja kävi vaihtamassa termostaatin - ja nyt kolmivuotias pölynimuri. Saa nähdä, onko laite korjattavissa vai meneekö uuden hankkimiseksi.

Sorsasalo go go

Tänä kesänä asetin tavoitteekseni käydä töissä polkupyörällä edes kerran viikossa. Matka suuntaansa on noin 19½ kilometriä, eli ei mikään vaativa suorite ja silti päivän saldoksi saa ihan kivan lenkin. Tavoite on toteutunut aika hyvin, vaikka vastineeksi muu liikunta, kuten hölkkälenkit ovat jääneet aika vähiin. Rullaluistimia ei ole tullut kaivettua kaapista tänäkään kesänä - niin uutuudenviehättävää kuin sekin laji kymmenen vuotta sitten oli.

Tällä viikolla sain noustua pyörän selkään kolmena aamuna. On myönnettävä, että yhtenä motivaattorina oli saituus. Polkemalla töihin sain säästettyä linja-auton kuukausilipun lataamisen tulevaan maanantaihin.

Joka kerralla pyörän satulassa kastuin. Keskiviikkona kotimatkalla läpikotaisin. Torstaina menomatkalla lievemmin. Ja tänään kotiin palatessa taas perusteellisesti. Ei kastuminen lämpimillä kesäkeleillä ole asenne- eikä varustekysymys. Se on oikeastaan ihan miellyttävää. Mutta polkupyörän ketjuöljyä kuluu.

Ja vaatteiden kuivatus kestää. Tänään satoi yli kotipihan sademittarin ylärajan, joka on 40 litraa neliömetriä kohden.

Pesupäivä

Kesäloman aluksi pitää tehdä jotain kivaa. Ja tänäänhän tehtiin. Mattopyykki on mieluisimpia kesäpuuhia. Kello herätti viideltä, kuten työpäivinä. Vähän ennen kuutta oltiin kullan kanssa matonpesupaikalla. Sinne ei ole linnuntietä kuin pari stadioninmitallista eikä ihmistentietäkään pitkälti, mutta sen verran oli pestävää, että polkupyörien tai käsirattaiden sijasta kuormattiin matot autoon. Oltiin ensimmäiset paikan päällä, mutta jo vartin päästä alkoi saapua muita aamuvirkkuja.

Mattopyykkärien keskeisessä mäntysuovan olomuotokysymyksessä kiinteän ja nestemäisen välillä meillä ollaan palasaippuan kannalla. Se on riittoisaa, levittyy helposti ja jättää jälkeensä vain vähän pakkausjätettä.

Kuivausorsien riittävyyden vuoksi pari mattoa jäi seuraavaan kertaan. Ehkä jo huomenna?

Pesuvireeseen kun päästiin, otettiin iltapäivän urakaksi saunatilojen suursiivous. Kesäaikana se on yleensä tehty juhannukseksi, mutta tänä vuonna oli ikkunaremontti menossa. Enää ei saunassa tarvita työkalupakkia ikkunan valmistelemiseksi pesukuntoon.

Huoltopäivä

Aamulla poltin ylityötunnin ja alun toista ja vein auton kilometrihuoltoon Hämeenlinnaan. Se etu edellisessä kulkupelissä oli, että merkkihuoltoon ei tarvinnut mennä Valkeakoskea kauemmas. Monesti olen hoitanut huollon vapaapäivänäni ja viettänyt odotusaikaa Linnanniemen museoissa tai kirjastossa.

Tänään otin sijaisauton ja ajelin päiväksi työmaalle vanhaa tietä pitkin. Antoivat ison Mazdan. Tottumuskysymys kai, mutta en erityisemmin pitänyt siitä. Ulkomuoto oli sulava ja pituutta ja leveyttä löytyi. Mutta korkeussuunnassa tuntui ahtaalta, vaikka en ole kovinkaan pitkä. Samaten bensiinimoottori ahkerasti hämmennettävine vaihdekeppeineen vieroksuttaa.

Työpäivän jälkeen noudin oman auton kotiin. Paluumatkareitiksi valitsin Parolannummen tien, jolla vallitsi melkoinen liikenneruuhka. Tammikuussa sotaväkeen menneillä oli valapäivä, ja kuten tilaisuuden luonteeseen kuuluu, omaisia oli tulossa runsaasti seremoniaa seuraamaan. Jonon seisoessa lentokentän puoleiset pysäköintialueet täyttyivät silmissä. Onneksi Puolustusvoimat ei ole ainakaan vielä ulkoistanut Nummen tapahtumapäivien liikenteenohjauspalveluita. Voisin arvata ainakin yhden tahon, jolta he niitä haluaisivat hankkia, jos uskoisivat saavansa hernekeittopalkalla.

Illalla ohjelmassa oli hiihtolenkki pikkupakkasesta huolimatta niin nihkeällä kelillä, että jatko-ohjelmana seurasi uusi luisto- ja pitovoitelu.

Kylmä katsastuspäivä

Aamupäivällä töiden lomassa käväisin katsastuskonttorilla. Lähiseudulla on tiettävästi hinnaltaan edullisempiakin katsastusasemia, mutta logistisesti helpoimmin asia hoituu hevostallin ja kesantopellonmitan päässä työpaikalta.

Oli jo aikakin. Edellisvuoden syksyllä kävin hakemassa niinsanotun pitkän leiman, joten viime vuonna ei katsastusmiehille tullut asiaa. Pakkaspäivä ei ollut paras pakokaasutestiä ajatellen. Moottori ei ollut ehtinyt lämmetä edes kotikylästä työmaalle ajaessa, vaikka oli saanut nauttia aamiaisekseen sähkölämmöstä. Toki raja-arvoissa pysyttiin, mutta selvästi enemmän tuli päästöjä kuin edellissyksyisessä mittauksessa. Jarrujen mitta-arvot sen sijaan olivat kuivana pakkaspäivänä lähes täydelliset. Voi olla tyytyväinen jo kuusi vuotta hyvin palvelleeseen menopeliin.

Työpäivän jälkeen kotiinpäin ajellessa lämpömittari näytti vielä 24:ää pakkasastetta. Ladulle teki mieli. Peruspakkanen ei haittaa, kun joulun tietämissä tuli harjoiteltua kylmän paikan leirillä pohjoisessa. Oltiin kuntoradan ainoat hiihtäjät.

Ensi kertaa junalla Espooseen

Espoo on niitä eteläisen Suomen isoja kaupunkeja, joissa olen käynyt aniharvoin. Tänään taisi olla kolmas kerta tällä vuosituhannella.

Tutkintotoimikunta kokoontui Omniassa. Oppilaitos ei järjestä varsinaisesti meidän toimialaamme kuuluvia tutkintoja, mutta ottaa mielellään vastaan vierailijoita. Puitteet kun ovat sen laatuiset, että niitä kelpaa vieraille esitellä. Itse asiassa edellinen Espoon-käyntini muutamia vuosia sitten oli benchmarking-retki samaan paikkaan vaiheessa, jossa oman työmaan uusin rakennusvaihe oli arkkitehdin työpöydällä. Nyt meille oli järjestetty talon puolesta ohjelmaakin: omatoiminen QR-koodeihin perustuva rastirata oli mielenkiintoisempi tapa tutustua oppilaitoksen toimintaan kuin perinteinen diaesityksenkorvike. Ja niin herkullista possua tuotiin lounaalla eteen, että piti soveltaa joulupaaston artiklaa "Jos tarjotaan, ei nirsoilla".

Jos Espoossa on tullut käytyä harvoin, niin junalla vielä harvemmin. Tänään oli ensimmäinen kerta. Ennakkolipun mukaan Pasilassa olisi pitänyt vaihtaa IC²:sta E-junaan, mutta aikataulunäytöt kertoivat, että mitään E-junaa ei ole aikeissakaan kulkea pitkään aikaan eikä varsinkaan silloin kuin ennakkolippu lähtöajaksi ilmoitti. A-junia oli peruttu, mutta E-junien peruutuksista ei ainakaan ilmoitettu. Päättelin että juna kuin juna, kunhan Espooseen pääsee, ja nousin S-junaan. Ja pääsihän sillä. Viimeksi S-kirjaimellista junamatkailua on tainnut tulla harrastettua Hampurissa kesällä 1987.

Kotiin päin palatessa Espoon aseman automaatti halusi välttämättä myydä matkan Turusta tulevalla IC²:lla ensin Pasilaan ja sieltä Tampereen IC²:lla kotiin. Ajattelin alkumatkan osalta, että juna kuin juna, ja kun nyt sattui E-juna olemaan tulossa parin minuutin sisään, matkasin sillä Pasilaan ja ehdin nauttia kupillisen sitruunateetä nimeään ja sisustustaan sitten viime näkemän vaihtaneessa asemakahvilassa.

Menomatkalla ajettiin pääradalla jostakin syystä pitkä pätkä menneiden vuosikymmenten nopeudella, mutta Pasilassa oltiin jo melkein aikataulussa. Siitä edelleen ei, koska junankuljettajaksi itseään tituleerannut veturinkuljettaja kuulutti matkustamoon, että valitettavasti ei ole mitään tietoa, milloin päästään jatkamaan matkaa Helsingin päärautatieasemalle. Tuossa tilanteessa kiireinen keskustaan menijä olisi saattanut harkita kiskoliikennekulkuneuvon vaihtamista toiseen: ainakin pari raitiotielinjaa kun kulkee aseman kupeesta.

Paluumatkalla IC² lähti vartin verran myöhässä, ja monet asemalaiturilla arvuuttelivat, mahtaisiko ajallaan kulkeva, pari minuuttia ennen IC²:ta lähtenyt, R-juna olla nopeampi yhteys Tampereen suuntaan. Oma veikkaukseni oli kieltävä, koska R joutuu pysähtelemään IC²:ta tiheämmin ja mitä todennäköisimmin päästämään jollakin liikennepaikalla nopeamman ohitseen.

Pääkaupunkiseudulla lumisade oli päivän mittaan lakannut. Kotipuolessa ei aamulla satanut, mutta nyt taitavat olla lumityöt odottamassa.

Maaseudulla

Työpäivän jälkipuoliskolla oli pitkästä aikaa kollegan kanssa reissu isojen peltojen keskelle, Kiipulan ammattiopistolle. Oppilaitos tekee arvokasta työtä muun muassa erityisopetuksen ja kuntoutuksen parissa.

Iltapäivän teema liittyi tällä erää kuitenkin vuoden päästä koittavaan uuteen EU:n rakennerahastojen ohjelmakauteen. Euromääristä ei vieläkään puhuta, mutta asioita on jäsentynyt sitten viime kevään. Oli virkistävää kuulla Hämeen maakuntaliiton näkemys siitä, että Euroopan aluekehitysrahaston toimintalinja 3:n eli vähähiilisen talouden edistämisen kohdistus kaupunkialueiden strategioihin johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että kaikesta citypropagandasta huolimatta ainakin Suomessa kaupunkien hiilijalanjälki on suunnaton maaseutuun verrattuna.

Kotona odottanut Maaseudun Tulevaisuus horjutti lisää vankkoja uskomuksia referoimalla Aalto-yliopiston tutkimusta. Jos lihasvoimaa ei huomioida, maaseudun kulkupelinä henkilöauto on yleensä ekologisin. Linja-auto ei käytännössä pärjää sille, koska iso auto 5-10 matkustajan täyttöasteella hiilestää pikkuautoa enemmän. Ruuhkattomuuden ja maisemien lisäksi tuli uusi syy suosia Saarioispuolen reittiä työmatkaliikenteessä. Onpahan linja-auto ainakin yhden hyödynnetyn penkin verran ekologisempi vaihtoehto.

Iltalenkillä hiihtokeli oli paras tänä talvena. Tyyli on edelleen vapaa, ja nyt luisto riitti paikoittain vauhdin huumaan. Nopeuskestävyys onkin sitten toinen juttu.

Pakkasta, adventtipaastoa ja hiihtokauden avaus

Vaikka pidän talvesta, tänä vuonna se tuli hiukan liian hätäisesti. Oli hiukan hankaluuksia sopeutua yhdessä viikonlopussa lämpöasteista parinkymmenen pakkapakkaspuolelle laskeneeseen lämpötilaan. Varsinkin sunnuntaina lumitöissä meinasi tulla tosissaan kylmä. Kissaveljetkään eivät ole juuri viiksiään ulos laittaneet.

Minut pimeys ja pakkanen ovat houkuttaneet nukkumaan uunin lämpöön monena iltana jo iltakahdeksalta. Kun nukkuakaan ei jaksa määräänsä enempää, on sitten tullut heräiltyä viimeistään aamuneljältä. Ja illalla jälleen väsyttää.

Adventista jouluun olemme tavanneet pitää eräänlaista paastoaikaa. Pois saavat jäädä turhat nautintoaineet, kuten kahvi, kaikkinaiset alkoholipitoiset juomat ja makeiset. Lihan syönnistä pidättäydytään myös, mutta ei nirsoilla, jos sellaista ainoana vaihtoehtona jossain tarjotaan. Jonkin ikivanhan perinteen mukaan olemme katsoneet myös kananmunan paastoruokavalioon soveltumattomaksi. Eilisiltana, kun asia tuli puheeksi, päädyimme pohdiskelemaan kananmunapaaston mielekkyyttä. Jos ideana on jonkinlainen elämän kunnioituksen tuominen ruokavalioon edes hetkeksi, lienee emonsa ulkopuolella vasta eläimen alkuasteelle kehittynyt munasolu reilumpaa ruokaa kuin vanhoihin perinteisiin sopiva kalan syöminen. Eväkäs kun on tullut tapetuksi jo kalaksi kehittyneenä eläimenä ja nimenomaan ruokapöytään. Järjellä ajatellen lihan syönnin lopettaminen olisi luultavasti kaikkein elämää kunnioittavin valinta. Eikä vain siksi, että söpöt ja karvaiset eläimet säästyisivät lahtipenkistä vaan siksi - viisaammat sanovat - että pallomme hedelmällisyys riittäisi edes ihmiskunnan ruokkimiseen.

Tänään avattiin oma hiihtokausi kotikylän kuntoradalla, kun iltaa kohden lämpötila oli noussut viidentoista pakkasasteen tietämiin. Lunta oli ohuenlaisesti, mutta se oli jyrästetty välttäväksi, paikoin ihan mukavastikin luistavaksi, vapaan tyylin baanaksi. Lenkille lähdettäessä säikähdin pahemman kerran housuja pukiessani. Näinkö paljon olen pulskistunut sitten viime talven? Helpotuin, kun tajusin yrittäneeni jalkaan puolisoni S-kokoisia oman M:n sijasta. Kuten keski-ikäiselle pariskunnalle sopii, meillä on kokoeroa lukuun ottamatta samanlaiset tuulipuvut.

Tänä iltana on yritys valvoa kymmeneen. Ja huomenaamuna keittää kananmunia.

Tuulee

Herätyskello soitti tuttuun tapaan vähän ennen viittä. Ensimmäisenä aamutoimena oli ottaa käsivalaisin käteen ja käydä vilkaisemassa, että harvinaiselta suunnalta käyvä tuuli ei ole pudottanut katon paloluukkua paikaltaan. Ei ollut. Kaatuma-alttiita puita tai putoamisvalmiita oksia on keväisen karsinnan jälkeen tontilla enää vähän.

Töihin linja-autoillessa, jonkin verran Rapolanharjun jälkeen, siniset vilkut valaisivat tien. Palomiehet sahasivat tielle kaatunutta kuusta ja poliisi ohjasi vanhan kolmostien harvaa aamuliikennettä.

Iltapäivän kokoukseen Tampereelle saapui kokonaista kaksi osallistujaa. Junat etelän suunnasta olivat jopa kolme tuntia myöhässä elleivät olleet kokonaan peruutettuja. Linja-auto eteläisemmästä Hämeestä kulki ajallaan.

Kotikylään palatessa Turkuun matkaava juna oli aikataulussaan, mutta konduktööri varoitteli matkustajia rantaradan myöhästymisistä.

Niin hyvin tuulen kanssa lumi oli tullut, että pyöräteille oli jäänyt reunaan tai toiseen kesäinen kaista sotkea kotiin. Välillä vasta-, välillä myötätuuleen.

Kotona oli paloluukku paikallaan, vaikka suoraan pellon yli puhaltava tuuli oli jälleen kumonnut roskapöntön. Nyt koputetaan puuta. On myönnettävä, että luukun takaisinasettelu on tikastyöskentelyn vihaajalle vielä ikävämpää kuin vesirännien puhdistus.

Renkaanvaihtoilta

Aletaan olla siinä vaiheessa syksyä, että aamulla töihin lähtiessä olisi pitänyt kaivaa hanskat talvisäilöstä.

Iltalenkille sai pukea tähänastista vahvemmin: mittari näytti enää kahta lämpöastetta. Mutta ne hanskat unohtuivat taas ja nyt saattoi sanoa käsiä oikeasti palelleen.

Loppuverryttelyksi sopi autotallikyykky eli renkaanvaihto. Päivällä radiossa kehotettiin ainakin harkitsemaan talvirenkaiden laittoa alle tällä viikolla. Ajattelin, että samalla vaivalla ne vaihtaa kuin kovasti ryhtyisi operaation kannattavuutta harkitsemaan. Uusittava ne kuitenkin on viimeistään tätä seuraavaksi kaudeksi.

Pitkiä työpäiviä

Työmaalla verkon aktiivihakemiston ja sähköpostijärjestelmän hajoaminen tuotti pari neljäntoista tunnin työpäivää. Entisestä säästömallista siirryttiin vikasietoisempaan kahdennettuun systeemiin. Samalla tuli korvattua vanhat Windows 2003 R2 -palvelimet uudemmilla 2008 R2 -versiolla, jonka tuki jatkuu vielä hyvän aikaa. Tänään päästiin jo helpommalla ja kotiin normaaliin aikaan. Järjestelmärikko sinänsä ei ollut ollenkaan mukava, mutta hienoa oli taas tehdä työtä osaavassa tiimissä, jossa pää pidetään kylmänä ja hommat hoituvat.

Viikonloppu tuli aloiteltua ulkoilemalla ja viemällä vaihde- ja puskinlyhty rautatieaseman vitriinin adventtikoristeeksi. Eivät nuo paljon sähköä kuluta, ja jokainen valopilkku on näillä keleillä tervetullut.

Nuoret tupakoitsijat olivat valloittaneet ykköslaiturin ja muuten vain meluisat asemahallin. Jokin aika sitten moottoritien varrella oleva niinsanottu huoltoasema oli ykköskohde, mutta sinne ei olla enää tervetulleita pelkästään aikaa viettämään. Myös rautatieasema on paikka, joka lupaa lähtemistä, poispääsyä.

Huomenna on luvassa kulttuuria Turussa. Sinne on aina mukava junailla. Ja mukava tulla takaisin kotiin.

Iltaopiskelijan elämää

Viikko on mennyt suunnilleen niin, että lähden töihin puoli seitsemän aikoihin ja palaan kotiin illalla puoli kymmeneltä. Illat ovat kuluneet koulun penkillä: julkisoikeuden perusopintoja Tampereella ja ensiavun peruskurssia kotikylässä. Ensiapukortti olisi mennyt vanhaksi vuoden lopussa, joten oli korkea aika päivittää. Ja muutenkin. Onneksi oppeja ei ole käytännössä juuri tarvinnut, ja nopeasti ne unohtuvat.

Julkisoikeuden perusopintojen viimeinen luentosarja käsitteli oikeusteoriaa ja liikkeelle lähdettiin aika paljon pintaa syvemmältä - aina nominalismin ja realismin törmäyskurssista alkaen. Aivan äkkiä ei tule mieleen montaa yhtä syväluotaavaa perusopintojaksoa. Useimmiten pysytellään 1700-luvun tällä puolen. Professori kertoi jäävänsä eläkkeelle vuodenvaihteessa. Toivottavasti seuraajat pitävät linjan.

Tänään iltaohjelmassa oli eurooppaoikeuden luentotentti. Osallistujia taisi olla kolmattasataa - ilmeisesti opintojakso on pakollinen monessa ei pääaineessa - joten oikein/väärin-tyyppiset kysymykset ensimmäisessä tehtävässä olivat ymmärrettäviä. Perustellakin sai halutessaan, kuulunee tieteenalan luonteeseen. Oikeusteoriassa opetettiin, että itse asia saa olla väärin, kunhan sen kykenee perustelemaan niin, että lukija tai kuulija siitä vakuuttuu. Toisessa tehtävässä piti tunnistaa muutamia eurooppaoikeuden ja kansallisen lainsäädännön suhdetta kuvaavia käsitteitä asiayhteyksistään. Ja taas sai perustella. Kolmas tehtävä oli esseetyyppinen, jossa kolmesta vaihtoehdosta (tulkintaperiaate, EU:n tuomioistuinten organisointi ja rakenne sekä asetuksen ominaispiirteet) piti vastata kahteen. Ei tuo ylivoimaiselta tuntunut, vaikka lukeminen jäi taas viimeiseen tuntiin alakuppilassa tenttiä odotellessa. Toisaalta tunnistan itsestäni sen oppijatyypin, jolle asiat jäävät mieleen paremmin kuultuina kuin luettuina ja siksi valitsin luentojen kuuntelun ja tenttimisen tavanomaisen kirjatentin sijasta.

Oli mukava lopetella kiireinen työpäivä ja opiskelullinen ilta, kun oli söpö tyttö vastassa kaupungissa. Ajeltiin automarketin alepäiville. Ostoskärryyn löytyi pyykkikori ja jotain muutakin tarpeellista. Auton rekisterivalon polttimo muun muassa. Katsastuksessa käskivät korjata.

Kotona kissat odottivat ruokaa.

Pärinää pihamaalla

Illalla alkoi nurmikonleikkuukausi kotipihassa. Kolme päivää myöhemmin kuin viime kesänä. Kevät on ollut ajoittain lämmin ja sadettakin on saatu, mutta ruohon kasvu näyttää pysyneen hiukan maltillisempana kuin vuosi sitten. Olisikohan osuutta asiaan kevätlannoitteen vaihdolla kemiallisesta tuotteesta biologiseen? Seurataan tilannetta. Varsinkin sammalentorjuntaominaisuudet kiinnostavat.

Talon kauniimpi asukas otti iltapuhteekseen vanhan nurmikon raivaamisen uuden kasvimaa-alan tieltä. Kaksi karvaisinta asukkia taas valmistautuivat yövuoroon unten mailla.

Kesäkauden pihapuuhaksi tilasin viisi ja puoli tonnia kiviä. Ja loppukesäksi junaliput pohjoiseen.

Työorientoitunut?

Vaikka yliopistonmäki näyttää tähän vuodenaikaan jo suhteellisen hiljaiselta, jatkuvat julkisoikeuden perusopintojen luennot toukokuun lopulle saakka. Nyt aiheena ovat hallintotoiminnan oikeudelliset perusteet, kurssi joka tarjoaa omaan työhöni ehkä eniten hyötyä opintokokonaisuuden sisällöstä. Luennoija on ylitarkastaja K. Hirvonen, kokenut hallintomies, jonka kertomat monet käytännön tapaukset liittyvät itseänikin - tosin ei välttämätä puhtaan ammatillisista syistä - kiinnostaviin ympäristö-, maankäyttö- ja kaavoituskysymyksiin.

Iltaluennon päätteeksi sattui niin, että muuan toinen iltaopiskelija tervehti: "Sinäkin täällä?" Hän on tuttu työhön liittyvistä yhteyksistä. Juttelimme hetken ja kun hän lähtiessä totesi "Maanantaina nähdään", minua alkoi suunnattomasti kaivella, minkä neuvottelun tai tapaamisen olen unohtanut näin tyystin. Kalenterissani on merkintä vain Tampereen kauppaoppilaitoksella pidettävästä ohjausryhmäkokouksesta, joka on aivan eri aihepiiri. Raksutti kauan, kunnes keksin että hän tarkoitti maanantaina jatkuvia iltaluentoja. Elinikäisen oppimisen profeettojen lausumassa "Tee työtä ja opiskele" paino on omassa ajatusmaailmassani näemmä kehotuksen ensimmäisessä osassa.

Rautatieasemalle kävellessä tullikamarin edustalla oli ambulanssi, poliisiautoa ja paljon virkapukuisia. Ja asematunnelin portaikossa vastenmielisen näköinen määrä verta.

Huomenna on taas virkamiehen työpäivä, mutta sitä ennen rautatieläisen yövuoro. Päijät-Hämeeseen matkalla oleva museojuna tarvitsee vettä öisellä taipaleellaan.

Suuren maailman ihmeitä pääkaupungissa

Tutkintotoimikunta kokoontui kasvotusten viimeksi laskiaistiistaina. Välissä ehti olla yhden asian verkkokokous, mutta saman pöydän ääreen keräännyttiin taas tikkutiistaina.

Pasilasta jatkoin M-junalla Huopalahteen ja siitä jalkaisin kokouspaikalle. Autolla tulleet alkuasukkaat ihmettelivät jalankulkumatkaa. Hämmästelin, kun noin pieni, tuskin paria kilometriä enempää, jalkapatikka oudoksutti paikallisia. Sitten muistin paikallisen päivärytmin, jossa ei taida olla suotavaa tuhlata työtunteja moisiin siirtymiin. Vaikka niiden aikana on mitä parhainta aikaa tehdä ajatustyötä ja hoitaa puheluita. Toisaalta on niinkin, että isoja autoteitä vierustavat kevyenliikenteenväylät eivät ole viihtyisimpiä kävelyreittejä.

Harvakseltaan olemme kokoustaneet yritysmaailmassa. Nyt päästiin yhden paikallispääkonttorin hulppeisiin neuvottelutiloihin. Paitsi tulostusjärjestelmistään ja kameroistaan yritys on tunnettu myös henkilöstönsä aktiivisena oppisopimuskouluttajana. Oli mielenkiintoista kuulla yrityksen kyosei-ideologiasta, jonka mukaan mitään sotatarvikkeiksi soveltuvia tuotteita ei valmisteta. Tarinan mukaan niin oli entinen pääjohtaja päättänyt Nagasakin lähistöllä elokuussa 1945.

Tuotteitakin meille esiteltiin, tietenkin. Sisustusliikkeisiin on kuulemma pian tulossa palvelu, jonka avulla voi tulostuttaa seinätauluja ja vaikka tapetteja omista valokuvista. Olenkin aina haaveillut tapetoimisesta alivalottuneilla tai tärähtäneillä rautatiekuvillani. Kotikylän perinteikkäästä teollisuudenalasta huolestuneena kysyin, onko Pihlgren & Ritolalle ja Sanduddille nyt tulossa maailmanluokan kilpailija. Eri asiakassegmenttejä kuulemma tavoitellaan. Mutta pienemmän mittakaavan jopa kangasmateriaaleille printtaaville kuvatulostimelle keksisi vaikka minkälaista käyttöä, jos vaikka jollakin rautatieharrastusyhdistyksellä olisi museaalisten mainos- ja varainhankintatuotteiden valmistamista varten paljon ylimääräistä rahaa.

Paluumatkaa kävellessä alkoi olla se hetki vuodesta, kun pikkutakki päällystakin alla on liikaa. Mieleen tuli radiossa tiheästi soinut iskelmä, jossa lauletaan jotain Pikku-Huopalahden kerrostaloista. Periaatteessa olisi ollut aikaa mennä katsomaan, mitä laulun arvoista niissä on. Valitsin suoran reitin Huopalahden ja Pasilan kautta takaisin Hämeeseen.

Interaktiivista teknologiaa koulutuksessa

Muutaman viime vuoden aikana tavaksi on tullut viettää yksi työpäivä Hämeenlinnan perinteikkäillä ITK-konferenssissa. Näytteilleasettajien tarjonta Aulangolla tuntui olevan pitkälti samaa kuin viime vuonnakin: interaktiivisia tauluja ja muita liitutaulunkorvaajia, eri alojen opetusohjelmistoja ja sen sellaista. Tabletit ovat tänään nähdyn perusteella vasta raottamassa luokkahuoneiden ovea. Tällä kertaa en bongannut kuin kolme tuttua: kollegan, Jyväskylään opettajankouluttajaksi siirtyneen entisen kollegan ja myyntipuuhissa olleen, omallekin koululleni laitteita toimittaneen myyntiedustajan.

Luentotarjonnassa Tampereen yliopiston hypermedialaboratorion osuus yritysmaailmaa edustaneine luennoitsijoineen ei taaskaan pettänyt. IBM:n edustaja kertoi DeepQA-teknologiasta, jonka melko rajoitettuine off-line-tietovarastoineen mutta pitkälle kehitettyine päättelysääntöineen kehui päihittävän Googlen mennen tullen. Tämä takavuosikymmenten shakkimestarin jälkeläinen osaa analysoida luonnollista kieltä niin, että se on voittanut ihmiset tietovisassa, jossa annetun, kompia ja kielikuvia sisältävän vastauksen perusteella piti päätellä, mikä on ollut kysymys. Käytännön sovellusalueita pitäisi löytyä ainakin terveydenhuollon ja liiketoiminta-analyysien puolelta.

Dicolen nuori nokkamies valotti kansalle pilvipalveluiden sovellusalueita koulutuksessa ja tietotyössä. Oli helppo olla hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että perinteisten enemmän tai vähemmän räätälöitävien mutta valmissovelluksiin pohjautuvien oppimisalustojen olisi jo korkea aika väistyä käyttäjän itsensä verkosta saatavissa olevista työvälineistä kokoaman ympäristön tieltä. Valmiissa oppimisympäristöissä ensimmäinen askel on yleensä tuon työ- tai muulle käytännön elämälle vieraan järjestelmän käytön ja erityispiirteiden opiskelu. Jos motivaatiota sen jälkeen riittää, saattaa hyvällä tuurilla jäädä vielä pieni kapasiteetinmurunen varsinaiselle oppisisällölle.

Niin vanhakantainen kuin joissakin ATK-asioissa olen, allekirjoitan myös vaatimuksen siitä, että työntekijöiden tule saada mahdollisimman vapaasti valita käyttämänsä vapaasti saatavilla olevat työvälineet. Vakiointi on menneisyyttä siinä missä uniformiteettipolitiikkakin: jäänne siltä ajalta kun kömpelön jättiläisen joutuessa ongelmiin synnytettiin kivulla ja vaivalla uusi jättiläinen törmäämään hetken päästä uusiin vaikeuksiin.

Uusi pilvikulttuuri tuo paljon hyvää, mutta myös asioita joihin on hyvä varautua. Viimeistään blogien myötä tuli tavalliseksi antaa henkilökohtaisia arvioita kuluttajatuotteista ja -palveluista, minkä pohjalta verkkoon on syntynyt pitkä- tai listattavaksi. Työvoiman liikkuvuus, ns. epätyypilliset työsuhteet ja ylipäätään työelämän muutos on johtanut siihen, että verkosta on jo nyt saatavissa ranking-listoja niin työnantajista kuin työntekijöistä. Verkkopedagogiikassa puhutaan paljon yhteisöllisyydestä, mutta käytännössä verkkoteknologiat lienevät lisänneet lähinnä yksilöllisyyden toteuttamismahdollisuuksia. Yhtenä sen seurauksena yksilö on verkossa vallankäyttäjä ja arvioija mutta myös muiden vallan ja arvioiden kohde.

Dicolen valinnanvapautta ja yksilöllisiä oppimis- ja työtapoja nostattavan vision jälkeen oli jokseenkin hupaisaa kuunnella Aalto-yliopiston professoria kertomassa - arvatenkin suurella julkisella rahoituksella toteutetusta - eurooppalaisesta hankkeesta, jossa näppäimistöt sauhuten laadittiin jälleen muutamaa uutta "oppimista tukevaa" valmissovellusta.

Päätösluennossa suomen kielen tutkija tarjoili herkullisia analyyseja sosiaalisen median kentästä. Blogit ovat tehneet kuolemaa - kuten olen kai muistuttanut ensimmäisestä kirjoituksestani alkaen - jo ainakin kahdeksan vuotta, mutta silti niiden määrä blogilistalla vain kasvaa. Tämän hetken suosituimmat bloggaajat, muodista ja tyylistä kirjoittavat, pyrkivät maastouttamaan mutkikkaimpienkin kirjoitus- ja kielioppisääntöjen suvereenia hallintaansa puhekielisiin persoonapronomineihin ja verbimuotoihin. Aluemurteet ovat kokeneet uuden nousukauden, kun chatissa halutaan tehdä pesäeroa pääkaupunkiseutulaisiin. Loppusanoikseen tutkija ei sanonut pelkäävänsä verkkosuomen koituvan suomen kielen rappioksi - päinvastoin Internet on tarjonnut huomattavan määrän uusia mahdollisuuksia käyttää kirjoitettua suomen kieltä. Sen sijaan suomen kielen ykkösvihollinen on tiedekorkeakoululaitoksessa tapahtuva englannin kielen merkityksen korostaminen.

Joskus kuulee sanottavan, että opettajien on vaikeaa ottaa haltuun tämän päivän verkkoviestimiä. Tekninen osaaminen on pullonkaula joillekin, mutta käyttöliittymien kehitys madaltaa kynnystä. Monelle varttuneemmalle DOS-tietokoneen käytön opettelu aikanaan on taatusti ollut monta kertaluokkaa vaativampaa kuin muutaman sosiaalisen median välineen käyttöönotto. Nykypäivänä haastavuus liittynee laajempiin kokonaisuuksiin kuin teknisiin käyttötaitoihin. Kyse on paitsi viestinnän tavasta yleiskielestä poikkeavine kirjoitustapoineen myös kokonaisesta kulttuurista.

Lopuksi hiven omaa äärimmäisen epäortodoksista verkkopedagogista ajattelua. Rohkenen väittää, että verkkomaailmaa kulttuurisesta näkökulmasta vieroksuvia opettajia auttaisi vaikkapa muutamaan ns. verkkomeemiin tutustuminen. Tässä yhteydessä meemi ei tarkoita dawkinsilaista itsekopioituvaa kulttuurista tuotosta ainakaan kovin ylevässä mielessä, eikä se tarkoita myöskään blogien alkuaikoina suosittuja verkkopäiväkirjasta toiseen kopioituja harmittomia mutta kirjoittajasta jotakin muka-mielenkiintoista paljastavia kysymyspattereita.

Monelle opettajalle olisi hyödyllistä tutustua "kahden kilon siikaan", "Sierraan kolmosen kautta nelosen puhaltimella", "Jonneen" ja tietysti edellämainittuja ajankohtaisempiin meemeihin. Jos niiden sisältö onkin melkoista idiotiaa, rohkenen väittää, että verkkomeemien synty- ja kehitysprosessi opettaa nuorten Internet-kulttuurista enemmän kuin kasvatustieteelliset tutkimukset. Verkkoviestinnästä kiinnostunut nuoria opiskelijoita opettava voisi perehtyä asiaan regressoitumalla asianmukaisen verkkosivuston käyttäjäksi ja tutustumismatkansa päättötyönä luoda itsestään joukkoon sulautuvan hahmon, itseopiskeluohjelman priimukset jopa luoda uuden verkkomeemin.

Matkustajaliikenteen ammattilaisia

Konferenssin loputtua osastojaan purkavat näytteilleasettajat olivat täyttäneet pihan autoillaan. Konferenssivieraita kaupunkiin vievä Vekka-bussi jäi satimeen. Harmaapäinen kuljettaja peruutti tyynesti pitkän matkan ajotielle linja-auton kylki tukkeeksi pysäköidyn jakeluauton vain muutaman sentin päästä sivuuttaen ja jollain ilveellä vielä peilien törmäyksenkin ehkäisten. Suorituksensa päälle kuljettaja sai bussiin ahtautuneen opettajajoukon raikuvat aplodit. Ammattimies.

Toinen ammattimies alallaan oli IC² 175:n konduktööri, joka pian Hämeenlinnaan jälkeen kuulutti siihen saakka täpötäytenä kulkeneen junan seisomapaikkalaisille kolmosvaunun yläkerrasta vapautuneen runsaasti paikkoja.

Uusia reittejä asfaltilla ja radioaalloilla

Työpäivän alkupuolisko meni omalla työmaalla, ja iltapäiväksi linja-autoilin Tampereelle kokoukseen. Paikka oli ammattiopiston terveydenhuolto-oppilaitos, vanha yleinen sairaala. Vasta nyt keksin, että Valkeakosken suunnasta tulevasta linja-autosta kannattaa jäädä pois aikuiskoulutuskeskuksen pysäkillä Tampereen valtatiellä, koska Jyväskylän radan ali pääsee Naulakadun jatkeena olevan kevyen liikenteen alikulun kautta, jonka jälkeen ollaan käytännössä yliopiston pihassa. Siitä puolestaan on enää vähän matkaa terveydenhuolto-oppilaitokselle. Olen kulkenut linja-autolla Valkeakoskelta Tampereelle säännöllisen epäsäännöllisesti vuosia, ja melko usein juuri yliopiston kulmille. Jos on sattunut olemaan kiire, on Jyväskylän rata jättänyt päämäärän harmillisen etäälle pysäkiltä. Onkohan tuo Naulakadun alikulku ollut olemassa pitkään?

Kokous sujui ennakoitua nopeammin, mutta katsoin tuottavammaksi mennä kannettavan tietokoneen kanssa yliopiston kirjastoon etätyöskentelemään kuin lähteä tunniksi busseilemaan takaisin työmaalle. Matka-aika olisi mennyt käytännössä hukkaan, koska toisin kuin junassa, linja-autossa en pysty työskentelemään.

Kirjaston langattomat LAN-verkot ovat verkkoavainten takana, eikä satunnaisella vieraalla sellaisia ole . Ei hätää, ajattelin, onhan meillä 3G. Mutta tietokoneen WAN-sovitin - teletekniikan perinteistä Ericsson-nimeä kantava muuten - ei nytkähtänytkään käyntiin. Laitetta ei löytynyt edes ohjauspaneelin laitehallinnasta. BIOS sen sijaan ilmoitti sen olevan kytkettynä päälle. Vastahan eilen illalla olin päivittänyt laitteen ajurin. Niinpä niin, taisi olla huono päivitys, ajattelin ja valitsin järjestelmän palautuksen ajuripäivitystä edeltäneeseen tilaan. Vaan eipä auttanut. Kaivoin SIM-kortin koneen uumenista ja laitoin sen USB-liitäntäiseen "mokkulaan", jonka ohjelmistolla yhteys syntyi. Latasin koneen oman WAN-sovittimen ajurin uudelleen ja asensin sen. Sovitin pysyi edelleen mykkänä. Googlen tarjoaman tiedonjyväsen opastamana kävin asettamassa BIOSiin tehdasasetukset. Johan heräsi Eerikinpoikakin eloon. Joten tässä vinkki: jos Lenovo-kannettavan 3G-sovitin lakkaa ajuripäivityksen jälkeen toimimasta, kannattaa kokeilla niinkin epäloogiselta tuntuvaa korjausta kuin BIOSin tehdasasetusten palauttamista.

Vaikka aikaa tuhrautui ja kirjaston asiakkaat luultavasti hämmästelivät tietokoneasennuksia harjoittelevaa nörttiä, tulivat akuutit työtkin tehdyksi. Voi olla, että työmaalle palaaminen olisi lopulta ollut ajankäytöllisesti tehokkaampi ratkaisu. Toisaalta WAN-sovitinongelma olisi joka tapauksessa ollut korjattava ennen seuraavaa pidempää reissua, ja ainakin junamatkalla se olisi luultavasti ollut vielä hankalampaa.

Kirjaston varsinaista tarkoitusta hyödynsin lainaamalla kurssikirjaosastolta maankäyttö- ja rakennuslain kunnioitettavan kokoisen kommentaarin. Onneksi ei ole tarpeen tavata sitä kannesta kanteen.