sunnuntaina, maaliskuuta 01, 2009


Pohjoisemmilla lumilla


Kotipuolessakin on ollut ihan kelvollinen talvi, kun se aikanaan alkuun pääsi, mutta niin vain pohjoinen veti puoleensa. CEmt-makuuvaunun hytti kaikessa muovisessa tunnelmassaan ruskeine seinineen ja oransseine pesualtaineen on viehättävä aikamatka 1970-luvulle. Tuollaisena vaunun muistan vaikkapa kesältä 1979, kun perheemme matkasi pohjoiseen hetkiseksi asettunutta sukulaismiestä tervehtimään. Silloin matkaa oli jatkettava kumipyörillä jo Rovaniemeltä.

Makuuvaunujen uusikaupunkilaiset Uuvi-huovat on kuitenkin vuosien saatossa vaihdettu, arvatenkin allergiaystävällisempiin petivaatteisiin. Tampereelta kyytiin tulleet autot pääsivät sentään viettämään yötään 2000-luvun tekniikkaa edustavan Hccmqqr:n suojiin.

Suksi luistaa, valitettavasti välillä myös taaksepäin. Ladut ja maisemat ovat ensiluokkaisia, mutta kova lumi kuluttaa pitovoiteen nopeasti.

Kaksitahtiset moottorikelkat, joita on yhä yllättävän paljon, pitävät kelkkaurien läheisyydessä huolta siitä, että puhtaanilmanmyrkytyksestä tai hiljaisuuteen hukkumisesta ei ole vaaraa. Ylläksen hiihtokeskus sai alkutalvisessa Tekniikan Maailman hiihtokeskustestissä moitteita varomattomista moottorikelkkailijoista. Kritiikki tuntuu oman kokemuksen pohjalta kohtuuttomalta, koska risteävät kelkkailijat ovat antaneet hiihtäjille tietä mallikelpoisesti. Toisaalta testi oli kai tehty viime talven pääsiäissesongin aikaan, ja sesonkiajoilla on tapana houkutella vähemmän osaavatkin harrastelemaan vauhtilajeja.

Vuokraamassamme mökissä on televisio, mutta harvinainen mediaherkku ei ole innostanut televisiottomia sitä avaamaan. Radio riittää hyvin. Kotiuduimme päivän hiihtolenkiltä parahiksi maailmanmestaruuskisojen miesten 50 kilomerin hiihdon loppuvaiheita kuulemaan. Olen joskus kuullut juuri 50 kilometrin hiihtoa sanottavan tylsimmäksi penkkiurheilulajiksi. Minusta se on ainakin radiosta kuunneltuna mukaansatempaavampaa kuin vaikkapa sinänsä hienot joukkuepelit. Makuasioitahan nämä ovat.

Toista tarjolla olevaa luksusta, puulämmitteistä saunaa, sen sijaan tuli tänään hyödynnettyä. Hyviä sähkösaunojakin on, kuten vaikkapa veturitallin paksujen kiviseinien sisään rakennettu, mutta puulämmitteinen on aina puulämmitteinen.

Ei kommentteja: