lauantaina, maaliskuuta 14, 2015



Takaisin blogiin

Edellinen päivitys oli Lapista ja tämä matkalla pikajuna 270:n kyydissä sieltä kotiin. Ei reissu koko talvea ole kestänyt, vaan loppui vähän etuajassa, ja kotiin lähdettiin uudenvuodenpäivänä.

Kotipuoleen talvi tuli jossain vaiheessa tammikuuta, näytti hetkisen lupaavalta, mutta hiipui pois kauan ennen aikojaan. Viime viikolla lähdettiin etsimään lunta uudelleen pohjoisesta, eikä taaskaan tarvinnut pettyä. Hiukan myöhäinen hiihtoloma hiihdeltiin ja lepäiltiin Äkäslompolossa Kuerkaltion rauhallista lomakylää tukikohtana pitäen. Kilometrejä kertyi viikon mittaan reilut 200 ensin lumituiskussa, sitten lämpöasteiden pehmentämällä ladulla, mutta tiistaista eteenpäin oikein mainiossa kevättalvisessa kelissä.

Tuli todettua, että monot pitäisi päivittää. Tämä oli niille vasta kuudes talvi, jos edellinenkin, käytännössä hiihtämätön, lasketaan mukaan. Ei tunnu ulkomainen merkki olevan niin kestävä kuin Jalas aikanaan. Lähtöpäivänä kierreltiin kylän kaupoissa, urheilu-sellaisissakin, mutta en vielä raaskinut hankkia uusia. Varsinainen huomion kiinnittäjä oli Järvisen ilmeisesti tälle kaudelle uutuutena tullut retrohenkinen suksimallisto. Oli puusuksijäljitelmää ja varhaisnuoruudesta tuttua Carbon-klassikkoa. Ulkonäkö oli herkullinen ja laatu varmaankin kohdallaan, mutta hintalappu hurja.

Lounasaikaan nautittu Rouhe-ravintolan lohipizza pitää nälän vielä iltayhdeksältä. Aamiainen saadaan nauttia kotona.

Ei kommentteja: