sunnuntaina, joulukuuta 14, 2014



Pipariviikonloppu

Aloitettiin viikonloppu Tampere-talolla Filharmoniaa kuunnellen. Vieraileva kapellimestari oli nimekäs Osmo Vänskä. Perjantai-illan konsertissa oli vanhaa ja uutta. Toccatan ja fuugan orkesterisovitus oli parempi kuin ennalta osattiin odottaa. Uruillahan se soittaa kuuluu, mutta oli tässäkin hyvät puolensa. Odotetuin teos oli Kalevi Ahon tuore Géjiā - kiinalaisia kuvia orkesterille. Teos on Kiinan kansallisen kulttuurin keskuksen tilaustyö: kiinalaiset kutsuivat viisi ulkomaalaista säveltäjää ympäri maailmaa tutustumaan kulttuuriinsa ja kansanperinteeseensä ja tuottamaan kokemansa pohjalta sävellyksen. Aho vietti aikaa eteläisessä Guìzhōun maakunnassa, jota asuttaa Géjiā-vähemmistökansa, kiinalaisittain 革家人 (Géjiā rén). Aho oli saanut teoksensa kuulostamaan sangen kiinalaiselta, ainakin sikäläistä musiikkia paremmin tuntemattoman korviin.

Lauantaiaamupäivä käytettiin piparkakkuja leipoen. Kulta oli edellisenä päivänä kehittänyt uudenlaisentaikinareseptin. Joskus tarkoituksetta syntyneet lopputulokset osoittautuvat yhtä hyviksi ellei paremmiksi kuin oli ollut alunperin tarkoitus. Niin kävi nytkin. Silti leivottiin sunnuntaiaamuna vielä puolikas annos perinteisellä reseptillä tehtyyn taikinaan. Kaikkiaan taisi tulla 16 uunipellillistä. Nyt pitäisi piparia riittää.

Sunnuntai-iltapäivää vietettiin urheilutalon jälleen varsin hiljaisella kuntosalilla. Kotiin lähtiessämme oli isossa salissa alkamassa miesten 1-sarjan lentopallo-ottelu, jossa kotijoukkue kohtasi Tampereen Kisatoverit. Menivät sitten häviämään kotihallissaan.

Ei kommentteja: