Vuoden viimeinen päivä

Viikonlopun pakkanen lauhtui pariksi lumisateiseksi päiväksi. Maanantaina oli enää parikymmentä pakkasastetta, mutta uusi lumi laduilla ajoi saman asian kuin hiekka ratakiskoilla. Pitoa löytyi, mutta luistosta ei tietoakaan. Tunturijärven lenkki oli turhan raskas. Paluumatkan loiva alamaa Luosujärven latu-uralle vaati sekin lykkimistä.

Tänään keli oli hyvä. Mutta korkeammalle nousevilla laduilla ei pahemmin hiihtäjiä näkynyt. Kahvikeitaan laavu Ylläksen etelärinteessä on kevätsesongilla yksi suosituimpia taukopaikkoja. Tänään meitä paikalla seisahtavia oli kolme ja lisäksi yksi pysähtymättä ohi hiihtänyt. Tunturin ympäri vievää yläreittiä ei vielä oltu avattu.

Kun kotona ei ole televisiota ilmaisia WWW-pohjaisia kanavia enempää, on tarjontaa tullut täällä hyödynnettyä iltaisin ahkerasti. Paljon on eri ajankohtaisohjelmissa muisteltu mennyttä vuotta milloin politiikan, milloin urheilun ja milloin minkin teeman ympärillä.

Kuvassa on vuoden 2014 viimeinen auringonkajastus täällä pohjoisessa.

En usko, että päättyvä vuosi jää mieleeni merkittävänä vuotena. Ei se omalta kohdaltani huono ollut, jollei hyväkään. Paljon mitään mieleenpainuvaa ei tullut tehdyksi tai koetuksi. Se näkyy blogista, jossa tekstien määrä on vähentynyt entisestään. (Edit osallistuessa television kautta uuden vuoden vastaanottoon Tampere-talolla: Yksi muistettava hetki oli, kun kevättalvella siellä tuli nähtyä ja kuultua Angélique Kidjoa, yhtä niistä harvoista artisteista, joista - jos en varsinaisesti voi sanoa fanittavani - olen pitkään pitänyt.)

Vuoden viimeisen päivän aktiviteeteista puheen ollen voisi sanoa, että päättyvä vuosi oli aivan harvinaisen huono hiihtoharrastuksen kannalta. Lumitalvi kotipuolessa kesti viikon. Kevät oli niin pitkä ja olemattoman talven jälkeen mitäänsanomaton, että vuodenkierron yleensä mieluisimmista ajoista en oikein osannut nauttia.

Kolmannen sektorin puolella veturitallilla höyrysi hyvin, paremmin kuin omana tallimestariaikanani koskaan. Pysyn mieluusti rivitalkoolaisena ja sivustakatsojana. Tulevaa ajatellen olen toki valmis auttamaan missä tarvitaan ja mihin oma osaaminen riittää, kun vain joku sanoo, mitä ja miten. Isompaa aloitetta en halua ottaa. Jos valtaventtiilin kahvalla on sitä aiemmin pidellyt käsi, vaarana on että suunnanvaihtokoneisto kääntyy taakse tilanteessa, jossa oikea suunta on eteenpäin ja vauhdilla. Niinpä harrasteaktiviteetteja tuli suunnattua toisaalle. Pitkästä, pitkästä aikaa tuli vietettyä öitä muunmuassa Parolannummella. Erilaisten lähinnä turvallisuusaiheisten vapaaehtoiskurssien ohella jokunen opintopiste tuli tehdyksi myös avoimessa yliopistossa.

Yhtä kaikki, vuosi loppuu seudulla, jossa on hyvä olla. Ja mikä parasta, ihmisen kanssa, jonka rinnalla on hyvä olla.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Talvea etsimään

Joulu tuli ja meni perinteiseen malliin reseptinään kotitekoisia ruokia, sankarihaudan kunniavartiota ja joulupäivän varhaista aamukirkkoa Sääksmäellä.

Tapaninpäivän iltana noustiin kotiasemalta junaan matkassa rinkat ja suksipussi ja suuntana rataverkkomme pohjoisin tarjolla oleva liikennepaikka. Lumitöiden makuun päästiin kotipuolessa jouluaattona, mutta pitkän pimeän syksyn myötä mieli alkoi tehdä oikeille hangille.

Hiihtokausi tuli sitten avatuksi vanhan vuoden puolella. Ylläksen latuverkosto on alkutalvestakin omaa luokkaansa, mutta olemattomat pohjakilometrit ja 26-29 pakkasasteen lämpötila pitävät lenkit maltillisina. Kerrospukeutuminen, putkihuivi pipon alla sekä kunnon rukkaset kädessä erikseen mainitakseni, ja Startexin Nordic suksenpohjassa ovat toimiva yhdistelmä.

Majapaikaksi valitsimme vuodenvaihteen juhlakauden kunniaksi hotellin

Ylläsjärven puolelta tunturia. Täällä löytää alkutalveen soveltuvia lyhyempiä lenkkejä helpommin kuin tunturin pohjoispuolelta Äkäslompolosta käsin. Kun aamiainen ja päivällinen nautitaan seisovasta pöydästä, huoneessa on lämmintä, suihku ja televisio ja matkalukemisena kullalta joululahjaksi saamani tamperelaistutkijoiden uunituore "Suomalaisten pyhiinvaellukset keskiajalla", ovat rentouttavan loman ainekset kasassa.

Pipariviikonloppu

Aloitettiin viikonloppu Tampere-talolla Filharmoniaa kuunnellen. Vieraileva kapellimestari oli nimekäs Osmo Vänskä. Perjantai-illan konsertissa oli vanhaa ja uutta. Toccatan ja fuugan orkesterisovitus oli parempi kuin ennalta osattiin odottaa. Uruillahan se soittaa kuuluu, mutta oli tässäkin hyvät puolensa. Odotetuin teos oli Kalevi Ahon tuore Géjiā - kiinalaisia kuvia orkesterille. Teos on Kiinan kansallisen kulttuurin keskuksen tilaustyö: kiinalaiset kutsuivat viisi ulkomaalaista säveltäjää ympäri maailmaa tutustumaan kulttuuriinsa ja kansanperinteeseensä ja tuottamaan kokemansa pohjalta sävellyksen. Aho vietti aikaa eteläisessä Guìzhōun maakunnassa, jota asuttaa Géjiā-vähemmistökansa, kiinalaisittain 革家人 (Géjiā rén). Aho oli saanut teoksensa kuulostamaan sangen kiinalaiselta, ainakin sikäläistä musiikkia paremmin tuntemattoman korviin.

Lauantaiaamupäivä käytettiin piparkakkuja leipoen. Kulta oli edellisenä päivänä kehittänyt uudenlaisentaikinareseptin. Joskus tarkoituksetta syntyneet lopputulokset osoittautuvat yhtä hyviksi ellei paremmiksi kuin oli ollut alunperin tarkoitus. Niin kävi nytkin. Silti leivottiin sunnuntaiaamuna vielä puolikas annos perinteisellä reseptillä tehtyyn taikinaan. Kaikkiaan taisi tulla 16 uunipellillistä. Nyt pitäisi piparia riittää.

Sunnuntai-iltapäivää vietettiin urheilutalon jälleen varsin hiljaisella kuntosalilla. Kotiin lähtiessämme oli isossa salissa alkamassa miesten 1-sarjan lentopallo-ottelu, jossa kotijoukkue kohtasi Tampereen Kisatoverit. Menivät sitten häviämään kotihallissaan.

Toinen adventti

Ei edelleenkään tietoa lumesta, mutta toinen adventtisunnuntai antoi sentään vähän aurinkoa ja eilistä kuivemman sään.

Valosta nauttiminen jäi kohdaltani ikkunan takaa ihailemiseksi, kun aamupäivä meni kolmannen sektorin ATK-hommissa, tarkemmin sanoen parin yhdistyksen verkkosivupäivitysten kanssa. Ulkona tuli piipahdettua vain klapien noutamisen ja lintulaudan täyttämisen verran.

Talon kauniimman asukkaan tultua töistä päätettiin lähteä pitkästä aikaa käymään urheilutalon kuntosalilla. "Moro moro, ei sitten törmätty eilen linnan juhlissa", hyväntuulinen hallimestari tervehti. Sali on edelliskesäisen remontin jäljiltä vielä sangen hyvässä kunnossa. Pitkän tauon jälkeen nähtynä se oli oikeastaan hulppea verrattuna työmaan vastaavaan, pieneen mutta sinänsä ihan toimivaan, jossa olen yrittänyt käydä pari kertaa viikossa.

Viihdyttiin reilu tunti. Sunnuntai-iltapäivä oli hiljainen, eikä laitteille tarvinnut jonottaa. Hetkisen olimme peräti ainoat paikallaolijat. Kotiin koukattiin kaupan kautta: maitoa, kaurakeksejä, kissanmakkaraa ja lintulaudalle talipötkö, "linnunmakkara", kuten sitä kutsumme.

Päivälliseksi tehtiin soijarouhelasagnea ja vihreää salaattia. Maistui niinkuin aina. Mutta niitä kaurakeksejä ei olisi kannattanut ostaa. Ihan liian hyviä, vaikka vatsa tuli oikeasta ruoasta hyvinkin täyteen.

Sotahenkinen itsenäisyyspäivä

Rännänkostea itsenäisyyspäivä tuli vietettyä Hämeenlinnassa. Kun valtakunnallinen paraati järjestettiin näinkin lähellä, päätimme Ilkan ja Jukan kanssa käyttää tilaisuuden hyväksi. Aamuhämärissä alkaessa vaihtua päivähämäräksi kävin poimimassa matkakumppanit kyytiin.

Kaupungin liikennejärjestelyt olivat poikkeuksellisen tapahtuman ansiosta poikkeukselliset, ja erityisesti parkkipaikkojen vähäisyydestä oli etukäteen varoiteltu. Sellainen löytyi ennakkosuunnitelman mukaisesti tutun autoliikkeen pihasta, lyhyen kävelymatkan päästä linnan alueelta, joka toimi päätapahtumapaikkana.

Perille päästyämme aamupäivän ensimmäinen ohjelmanumero, Panssarikillan järjestämä "re-enactment"-hankinen sodanaikaisen panssarintorjuntatykin asemaanajo oli jo ohi. Menimme jutulle museopanssarijääkärien kanssa. Kalustoesittelyssä oli lähinnä tuttua tavaraa, liikaa ihmisiä ja liian vähän valoa mainittavampaa kuvaamista ajatellen. Aamupäivän vauhdikkaimman näytöksen esittivät rannikkojääkärit. Ryhmä tuli vauhdikkaasti G-veneellä, rantautui ja jatkoi jalan vanhan linnan vallien yli.Laskuvarjohyppy helikopterista oli säätilan takia peruttu.

Tuttuja ja puolituttuja tavattiin enemmän ja vähemmän. Joukkojen katselmuksesta, josta emme nähneet oikeastaan mitään, viisastuneina ryhmitimme itsemme katsomaan paraatia Brahenkadun ja Tampereentien risteyksen tuntumaan. Varsinainen paraatipaikka se ei ollut - ne oli kansoitettu jo hyvissä ajoin - mutta muuten mainio.

Jäimme kärki-Leopardin kohdalle heittämään huulta vaunun ajajana toimineen rempseän Panssarikoulun kapteenin kanssa ja katselemaan millaisissa häröpalloissa milloinkin sotilasläänin komentaja, prikaatin komentaja ja muut isot isännät vaunun edessä odottelivat seremoniamestarin lähtömerkkiä.

Olin varustautunut viileänkosteaan päivään kerrospukeutumisella, mutta en voi väittää etteikö lopulta olisi ollut vähän vilu. Pukeutuminen sinänsä onnistui, mutta kotimaan kamaran kylmyys tunki alhaalta päin läpi. Kotimatkalla poikettiin Panssarimuseon lämpöisessä kahvilassa kuumalla kahvilla ja munkilla.

Kotiin palattuani ryhdyttiin kullan kanssa valmistamaan päivällistä. Kotipihassa kasvanut sopii mitä parhaiten päivän teemaan, joten menu koostui perunamuusista, punajuuripihveistä, salaatista ja lämpimistä kasviksista. Tosin tähän vuodenaikaan kasvispuolelle riitti itseviljeltyinä enää tomaatteja.

Iltaohjelmassa olivat kynttiläparit - sekin tavallaan jatkoa päivän sotilasvoittoiselle teemalle, koska perinteellä sanotaan olevan yhdet juurensa satavuotiaan jääkäriliikkeen historiassa - kolmella ikkunalla ja sen jälkeen sauna.

Harvoin näin sotahenkisiä itsenäisyyspäiviä on tullut vietettyä. Hurma- saati hurmehenkisyyttä en tunnusta. Kelvatkoon selitykseksi Hämeenlinna ja yleinen kiinnostus tuonkin alan tekniikkaan ja historiaan.