Baradein häkki

Mohamed ElBaradei (pahoittelen osaamattomuuttani arabian translitteroinnissa; kielen kirjoitusasut on otettu kotimaisesta lehdistöstä) tuli viimeinkin nimitetyksi Egyptin va. pääministeriksi. Arabikevään 2011 uutisointi antoi ymmärtää, että islamilaisessa maailmassa oli menossa vallankumous, joka toisi Lähi-Idän ja Välimeren eteläpuolen alueen maat lähemmäs nykyistä silkkitietä eli länsimaiden ja Kiinan talous- ja valtapoliittista voima-akselia. Niin ei käynyt, vaan levottomuudet jatkuvat.

YK-mies ElBaradein kannatus länsimaissa lienee melko kiistaton. Historia ei toista itseään ainakaan globaalisti, mutta voisi kuvitella, että Egyptissä on odotettavissa samantapainen muutos kuin Kiinassa viime vuosisadan alkupuoliskolla. Siellä vallan otti aluksi kansallismielinen Zhōnggúo Gúomíndăng -puolue länsimaissakin ihaillun tohtori Sun Zhongshanin johdolla (meikäläisissä koulukirjoissa hän taitaa edelleen kantaa vanhoillisesti translitteroitua nimeä Sun Yat-Sen). Jos länsimaat haluavat Egyptin pysyvän omassa ruodussaan, olisi nyt hyvä aika olla tarkkana. Kiinassa muutokseen meni kymmeniä vuosia ja sodat siinä välissä. Välimeren alueen aikamittakaava on yleispoliittisessa tilanteessa aina ollut Kiinaa lyhyempi.

Egyptin, Grimbergin kaltaisissa länsimaisissa historiankirjoissa perinteisesti ensimmäisen osan ottava, kulttuuri ei ole tämän päivänkään maailmanpolitiikassa vähäinen. Egypti on 1920-luvulta saakka ollut Muslimiveljeskunnan (Ikhwan al-Musilim) kehto. Muslimiveljeskunta yhtyi presidentti Anwar al-Sadatin länsimieliseen liikkeeseen, minkä seurauksena siitä erosivat ainakin nimensä puolesta tutuiksi tulleet radikaalisiivet al-Jihad ja al-Gama'a. Ensinmainitun tyttäriin puolestaan kuuluu pahamaineinen al-Qaida-järjestö. Muslimiveljeskunnan tai sen perillisten toiminta oli ratkaisevassa asemassa Neuvostoliiton typistymisessä Venäjäksi Afganistanin sodan ja myöhempien entisen Neuvostoliiton alueella tapahtuneiden konfliktien myötä.

Egyptin historia on yhä edelleen ainakin länsimaiden historiaa.