Työmatkapyöräilyä

Tänä kesänä olen melkein onnistunut täyttämään ikitavoitteeni työmatkasta polkupyörällä edes kerran viikossa. Matka ei ole pitkä, reilu 19 kilometriä suuntaansa, mutta aurinkoisinakin kesäaamuina on helppo kokea tuuli liian kovaksi tai lämpötila liian alhaiseksi ja päätyä kävelemään linja-autopysäkille.

Tänään, kesälomaa edeltävänä päivänä, sain taas noustuksi pyörän selkään. Aamu oli viileä Konhon sillalle saakka. Sitten työskentelevän elimistön lämpö alkoi voittaa ajoviiman. Suihkussa kävin ammattikoulun liikuntatalolla. Kelpaahan noissa vuosi sitten saneeratuissa tiloissa suihkutella, ainoana koko rakennuksessa. Kokonaan tyhjä ei koulu ole sydänkesälläkään. Auto-osastolla tehdään isohkoa remonttia, ja hallintosiivessä on aina joku paikalla.

Kotimatkalla minulla on paha tapa pilata ääreishavaintokenttää MP3-soittimen kuulokkeilla. Hyödynnän edelleen moista museoesinettä, joka älypuhelimien aikakaudella lienee yhtä trendikäs kuin C-kasettikorvalappustereot tai kannettava CD-soitin. Mutta käytettävyys Creativen lähes vuosikymmenen ikäisessä soittimessa on mielestäni parempi kuin puhelimessa. Yhtäältä älypuhelin on kokonsa puolesta lähempänä kömpelöitä C-kasetti- ja CD-soittimia. Toisaalta älypuhelimesta pitkälti puuttuu mekaaninen käyttöliittymä eli mahdollisuus käsikopelolta vaikkapa vaihtaa seuraavaan kappaleeseen.

Mielimusiikkiani kysyttäessä vastaan yleensä epämääräisesti viittaamalla kaikkiruokaisuuteen. En juuri fanita. Jos asiaa enemmälti tiukataan, niin sitten klassinen, eritoten barokki ja sitä vanhempi länsimainen, jossain määrin myös melodisempi elektroninen. Työhuoneeni radio on viritetty YLE:n ykköskanavalle hyvän klassisen tarjonnan vuoksi. Mutta pyöräillessä pitää olla jotakin aivan muuta. Minulle ei tässä kohden oikein kolahda monen ikätoverini suosima hard- tai vieläkin raskaampi rock. Sen sijaan Italo-diskon 80-luvun loppuvuosina suosittu high-energy-tyylisuunta sopii mainiosti (klassisen musiikin ystävän naamio kai rapisee viimeistään, jos myöntää tuntevansa kevyen musiikin piirissäkin yleisesti halveksitun tyylin alalajeja). Uudemmasta materiaalista vuosituhannen vaihteen suomalaisikoni Darude on myös mainio. Mutta yksi teos on ylitse muiden - tosin monikultturillisemmista kuin yksin musiikillisista syistä - Leevi and the Leavingsin "Tuhannen markan seteli".

Alunperin olin aikeissa kirjoittaa jotakin viimeisimmän kirkostaeroamisinnostuksen tiimoilta. Jätin sitten sanomatta. Toisella kertaa.