Kasvimaa tyhjäksi

Mikkelinpäivänseutua on pidetty perinteisesti perunannostopäivänä. Mikkeli tyhjentää pellot ja lukitsee riihet, on kansanperinteessä sanottu.

Tänään siis marssittiin kuokka olalla pienelle perunamaallemme kellojen kutsuessa kylällä väkeä kirkonmenoihin. Emme ole vuosiin hankkineet varsinaista siemenperunaa, vaan viljelleet hyvällä omallatunnolla jotakin marketista saatavaa lajiketta. Tänä vuonna oli Nicolaa, neeker-jazz-perunaa, kuten sitä meillä tavataan kutsua vanhan iskelmän kunniaksi ja vailla mitään rotusyrjinnällisiä merkityksiä.

Samalla tuli nostettua punajuuret, porkkanat ja lantut. Viimeksimainitut olivat heräteostos keväisellä puutarhamyymäläreissulla. Lanttu ei tiettävästi ole kovin helppo viljeltävä ainakaan, kun ei halua käyttää torjunta-aineita. Jonkun lantun oli mato popsinut kesäevääkseen, mutta saatiin sentään laatikon ainekset jouluksi. Eikä tikkujakaan ollut höylättäväksi asti. Vähän piti maistaa, ja sanoisin, että maku oli aika lähellä naurista. Siitähän lanttu on yhdessä kaalin kanssa joskus muinoin risteytynyt, nykyisen Suomen alueella mahdollisesti ensimmäisiä kertoja juuri näillä hämäläisten mailla.

Pitkä vuorokausi

Kun lähtee Beijingistä vähän ennen yhtätoista aamupäivällä, pääsee Mongolian, Venäjän ja Tikkurilan kautta kotikylän rautatieasemalle sopivasti iltapäiväneljäksi. Ennen saunaa ehtii hyvin käymään kaupassa ja poikkeamaan veturitallilla.

Viimeksi kuluneen viikon luoman päivärytmin mukaan kello alkaa tätä kirjoitettaessa olla kaksi yöllä. Päättyvä viikko oli myöhäinen kesälomaviikko, mutta nyt lienee lupa väsyttää.

Se liikkuu sittenkin

Yhdessä ensimmäisistä blogimerkinnöistäni, reilu vuosikymmen sitten, kirjoitin:

Museo on sulkeutunut jo pari tuntia sitten. Toistasataa vuotta vanha veturitalli on viileä. Askelten ääni kaikuu avarassa tilassa. Tilan korkeus ja kantavina seininä toimivien väliseinien kaariholvit luovat kirkkomaisen vaikutelman. Joitakuita hämärän tallin suuret veturit melkeinpä pelottavat. Minusta ne ovat kaikesta teräksisestä elottomuudestaan huolimatta hyvin ystävällisen näköisiä.

Vaikkapa K3 (tai Tv1, miten haluatte), Suomen raskaiden vuosien unohdettu työjuhta hiljaisena, nöyränä mutta silti voimaa uhkuvana. Tampellan valmiste, muuten. Kuin teräs hiljaa kuiskaisi: "Koskas taas lähretään?"

Vastaus kuiskaukseen olisi ollut: "Kymmenev vuatta, kaks kuukautta ja yks viikko. Sitte taas lähretään." En olisi uskonut. Museoveturi mikä museoveturi. Kiva katsella ja se siitä.

Tänään tuo Tampellan vuonna 1938 valmistusnumerolla 484 tuottama väliraskas tavarajunaveturi K3/Tv1 nro 933 höyrysi omin voimin ikuiselta vaikuttaneen leposijansa edestä kääntölavalle ja edelleen tallitielle.

Veturimuseota ylläpitävän Museoveturiseuran väki, etunenässä Jussi, Simo ja Heikki, ovat kunnostaneet veturia isompaa meteliä pitämättä. Viime aikoina on tehty vesipainekokeita, eilen 15 kiloon saakka, eikä vuotoja ole ilmennyt. Eilen oli kattilan esilämmitystä, ja tänään veturimestarit ryhtyivät nostamaan höyrynpainetta.

Veturitallille alkoi kerääntyä väkeä jo aamuvarhaisella - arkiaamun kyseessä ollen kuka minkäkin mahdollisuuden myötä. Olin tällaisena sopivana päivänä päättänyt vähentää ylityötuntisaldoa, jonka kertymistä on edelleen vaikea ehkäistä. Simo ja Juha hoitelivat päivän pääosan esittäjän pihalle Veturimuseon uskollisella työjuhdalla Move21/Dv100:lla. Kerta kerralta iso höyryveturi on lähtenyt aina vain kevyemmin pienen dieselin mukaan. Tyhjänäkin, ilman vettä ja polttoainetta, Tv1 painaa 70 tonnia, kun taas Dv100:n paino on 12 tonnia.

Tieto höyryssä olevasta Tv1:stä oli näemmä tavoittanut rautatiehistoriasta kiinnostuneet pääkaupunkia myöten. Kameraväkeä alkoi saapua veturitallille parahiksi, kun olimme saaneet naulat kiskotuiksi Veturimuseon nurkkiin kasautuneesta jätepuutavarasta ja pätkittyä sen pesään sopivaan mittaan. Kuivan koivuhalon mausteeksi tarjoiltu "sekapuu" nimittäin sai aikaan sangen höyryveturimaiset savut. Asemalaiturillakin kaiveltiin esiin valokuvan ottamiseen sopivia välineitä.

Ilmapumppu lähti jyskyttämään ja generaattori surraamaan. Kuulosti jo melkein liian hyvältä ollakseen totta. Onhan täällä ohi kulkevia ja viivähtäviä höyryvetureita palveltu ja palvellaan edelleen, mutta tässä äänimaisemassa oli jotakin paitsi jumbonjykevää myös jotakin omaa.

Iltapäivän edetessä veturin koekäyttö eteni siihen, että oli aika testata omin konein liikehtimistä. Dv100 ajettiin höyryveturin edestä sivuraiteelle (vaihtotyösuunnitelma oli pientä uhkapeliä, mutta tosiasia on se, että Tv1:n kanssa yhtäaikaa Toijalan kääntölavalle ei mahdu yksikään sitä mielekkäällä tavalla siirtämään kykenevä moottoriveturi; tässä kohden unohdamme pienen Pedershaabin kiusaamisen joskus kauan sitten).

Nähtiin se, mitä kaikki paikalla olleet eivät ehkä uskaltaneet odottaa. Tv1-sarjan höyryveturi, "Jumbo", monien vanhan liiton rautatieharrastajien eniten ihailema suomalainen höyryveturi liikkeellä omin konein. Testiratana käytettiin vuosituhannen vaihteen tietämissä pussiraiteeksi supistunutta ns. Itäistä tallitietä, jota "Jumbo" rullaili tyylikkäästi edestakaisin. Mukana ollut veturinkuljettaja ehdotti, että hän kysyy kauko-ohjaajalta vaihtotyöluvat ja ajellaan herroiksi ratapihalla. Ihan sen aika ei tänään vielä ollut. Pätkä elävää kuvaa on nähtävissä Youtubessa.

Toijalassa on toimintakuntoinen höyryveturi. Toijalassa on toimintakuntoinen höyryveturi! Kiitokset projektissa mukana olleille ja oleville (työtä vielä riittää) ja aivan erityisesti Jussille, Simolle ja Heikille!

Consolidation

Onnistuneeksi osoittautuneen voimakkaan H8-tyyppisen henkilöliikenneveturin rinnalle suunniteltiin vastaavan kokoinen tavaraliikenneveturi, joka sai sarjamerkin K3, vuoden 1942 sarjamerkkiuudistuksen jälkeen väliraskasta tavarajunaveturia tarkoittava Tv1. K3/Tv1:stä tuli Valtionrautateiden toiseksi runsaslukuisin höyryveturisarja heti siitä johdetun K5:n (vuodesta 1942 Tk3:n) eli "Pikku-Jumbon" jälkeen. Vuosina 1917-44 K3/Tv1-vetureita valmistettiin yhteensä 142 kpl. Lisäksi toimitettiin kuusi veturia Latvian rautateille.

K3/Tv1:n pyörästöjärjestys on samanlainen kuin kevyissä tavarajunavetureissa K1:ssä ja K2:ssa (vuodesta 1942 sarjamerkit Tk1 ja Tk2) eli yksi johtoakseli ja neljä yhteenkytkettyä vetoakselia. Sen sijaan Tv1:n työpaino oli yli 50 % suurempi kuin Tk2:n. Tosin suuri paino rajoitti veturisarjan käyttöä erityisesti alkuaikoina. Kokoon ja painoon liittyen veturisarja sai jo varhain kutsumanimen "Jumbo".

Pääosan K3/Tv1-vetureista valmisti tamperelainen Tammerfors Linne & Järnmanufaktur Ab eli Tampereen Pellava- ja Rauta-Teollisuus Oy, sittemmin Tampellana tunnettu tehdas, mutta myös tamperelainen Oy Lokomo Ab, ruotsalainen Nydqvist & Holm AB eli NOHAB ja saksalainen Hannoversche Maschinenbau AG eli Hanomag rakensivat niitä.

K3/Tv1-veturit hoitivat pääosan Valtionrautateiden raskaasta tavaraliikenteestä 1920-1940-luvuilla sotavuodet mukaan lukien. Pääradoilla Tr1- ja Tr2-veturit, "Ristot" ja "Trumanit" ottivat raskaimmat tehtävät sitä mukaa kuin kyseisiä vetureita valmistui tai saatiin maahan, mutta Tv1-sarjan käyttö jatkui aktiivisesti 1960-70-lukujen taitteeseen.

Pääosa Tv1-vetureista hylättiin ja siirrettiin ns. vetovoimareserviin eli varastoitiin kriisiaikoja silmälläpitäen asevarikoille vuonna 1969 ja loput vajaa vuosikymmen myöhemmin. Kriisivarastojen purkamisen jälkeen sarjasta on säilynyt neljä veturia: nrot 609 (Haapamäen Höyryveturipuistossa), 933 (Veturimuseossa Toijalassa), 940 (Lapinlahdella Matin ja Liisan asema -huoltoaseman pihalla) ja 943 (Ylivieskan veturitallilla).

Teknisiä tietoja:

Pyörästöjärjestys yhdysvaltalaisittain 2-8-0 "Consolidation", saksalaisittain 1'D

Paino työkunnossa 97,5 t

Kokonaispituus 17,8 m

Kattilan työpaine 12 kp/cm² (vuodesta 1938 rakennetuissa vetureissa 13 kp/cm²)

Höyrykoneen teho 1008 hv

Vetovoima liikkeelle lähdössä 103 kN

Suurin nopeus 60 km/h.