keskiviikkona, lokakuuta 20, 2010


Hub - vuokraa työyhteisö, kun tarvitset sitä


Hubiksi kutsuttiin ATK-maailmassa moniporttitoistinta, jonka kytkimet ovat pienimmissäkin verkoissa korvanneet jo vuosia sitten.

Yksi hubin uusimmista merkityksistä on pienyrittäjien työskentelytilakonsepti. Se on saanut alkunsa noin viisi vuotta sitten Lontoosta. Idean taustalla on paljon sellaisten meemien kytkentöjä, jotka - ei niin tosissaan - voidaan kuvata olkalaukun ja Apple-tietokoneen kaltaisten esinemaailman ilmentymien kautta. Hub tarjoaa vuokrausperiaatteella pienyrittäjälle tai ammatinharjoittajalle työskentelytilaa ja joitakin sellaisia palveluja, jotka tukevat edellisvuosikymmenellä tietotyöksi kutsuttua ammatinharjoittamista, kuten nopean verkkoyhteyden. Keskeisimpänä tarjontanaan hubit kuitenkin pitävät yhteisöllisyyttä niin oman hubin toimijoiden tasolla kuin kansainvälisesti, konkreettisesti ja virtuaalisesti.

Nykypäivän hub löytyy muun muassa Tampereelta, Finlaysonin alueelta. Siellä hubin ovat löytäneet muun muassa AV- ja ATK-ohjelmistoalan taitajat ja graafikot, mutta myös perinteiset ammatinharjoittajat, kuten lakimiehet, arkkitehdit ja liiketoiminnan konsultit.

Hubin yhteisöllisyystavoite saa jotkut epäilevälle kannalle. Onko hub nuorten menestyjien ehdoilla rakennettu konsepti, jossa sosiaaliset pärjäävät? Onko se oma paikka, jos omistaa olkalaukun sijasta salkun ja työskentelee Applen sijasta PC:llä?

Entä mitä lisäarvoa hubin virtuaaliverkosto antaa verrattuna esimerkiksi ammattilaisten LinkedIniin tai koko kansan Facebookiin? Tai jopa vanhanajan blogiyhteisöön? Toisaalta hubissa toimiva voi konkretisoida verkostohyötynsä työskennellessään ulkomailla. Yhden hubin jäsenyys tarjoaa kotihubia vastaavat muissa hubeissa. Hubilainen on tässä mielessä nykyajan temppeliherra tai johanniitta. Tosin monia suomalaisia kansainvälisyyshakuisia yrityksiä ajatellen verkosto on ainakin vielä olematon itäisellä ilmansuunnalla, Venäjällä ja Kiinassa.

Moni varttuneempi yrittäjä kuulemma karsastaa yhteistä työskentelytilaa, koska katsoo tietotyön edellyttävän omaa rauhaa. Rohkenen väittää, että silloin hubin idea on ymmärretty väärin. Aniharva pitää hubia ainoana tai edes ensisijaisena työskentelypaikkanaan. Monella on oma perinteinen toimistonsa muualla ja vielä useampi tämän päivän tietotyöläinen työskentelee kotonaan. Hubin perusajatus on tarjota yksinyrittävälle sellaista yhteisöä, jonka perinteisissä organisaatioissa työskentelevä saa luontaisetuna työpaikallaan. Vaikka itse olen varsin introvertti persoona enkä kaipaa lainkaan sellaista hyperaktiivista kanssakäymistä, mitä joskus työyhteisöllisyydeksikin kutsutaan, olen varma, että lähes kaikki parhaat ja samalla toteuttamiskelpoiset ideat syntyvät vuorovaikutustilanteissa, siis yhteisöissä. Perinteisessä organisaatiossa työskentelevä ei kovin helposti voi rajoittaa työpaikan yhteisöllisyyttä niihin hetkiin, kun sitä tarvitsee. Yksin työskentelevän voi olla vaikeaa saada yhteisöä tuekseen, kun on sen tarpeessa. Hub-konsepti tuntuu ainakin lyhyen tutustumisen jälkeen oivalta tavalta saada työyhteisö niiksi hetkiksi, kun sitä kaipaa.

Ei kommentteja: