torstaina, joulukuuta 11, 2008


Lumi tuli ja sopimuskin


Aamu alkoi reippaasti lumitöillä. Paljoa sitä ei ollut satanut, mutta paljon parempi tämäkin kuin musta maa. Työmatkalinja-auto kulki hitaasti Saarioispuolen kapeilla sorateillä. Aurattu kyllä oli sielläkin.

Iltapäivällä allekirjoitettiin kaupungintalolla museon ylläpitosopimus, juotiin teetä ja syötiin joulutorttua. Kyseessä on muodinmukainen tilaaja-tuottajamalli, jossa museon toinen ylläpitäjä eli kaupunki ja yhdistys toimii tilaajana, joka hankkii tarpeelliseksi katsomansa palvelut tuottajaosapuolelta Hyvinkäältä. Tilaaja-tuottajamallin toimivuudesta voidaan olla montaa mieltä kunnallisen elämän isommissa kuvioissa, mutta tässä tapauksessa en odota ongelmia. Puolin ja toisin kun on tunnettu ja tehty yhteistyötä jo pari vuosikymmentä. Harrastustoimintaan muutoksia tuskin tulee.

Kotikylässä keväällä aloittanut kaupunginjohtaja on hiihtomiehiä, nuorempana kansallisessa kärjessäkin suksinut. Lieneekö sen ansiota, että kylän kuntorata on pantu tänä syksynä hiihdettävään kuntoon ripeästi lumisateiden jälkeen. Puolisoni ja minä kävimme vapaatyylittelemässä peninkulman verran illalla. Lumi oli kosteanpuoleista, mutta kelpoisaa luistoltaan.

Ei kommentteja: