perjantaina, kesäkuuta 21, 2013



Vaaleansininen Anglia

Tiistaiaamuna ajelin Keski-Suomeen kokoukseen, laatuaan ehkä viimeiseen osaltani. Kolmivuotinen tutkintotoimikuntakausi vaihtuu taas kesällä. Varsinaiseksi jäseneksi minulla ei ole ollut asiaa enää aikoihin, kun en ole toiminut opetustehtävissä. Kolme vuotta sitten tilanne oli samankaltainen, mutta syksyn tultua jatkamaan nimetty toimikunta halusi minut ulkopuoliseksi sihteeriksi. Sellaisenkin tehtävän kuin käytäntö mahdollistaa. On myönnettävä, että ulkopuolinen-sana on kuvannut sihteerintointani hyvin sikäli, että työtehtävissäni en juuri ole käytännön tasolla enää tekemisissä näyttötutkintojärjestelmän - mitä olisin valmis nimittämään ammatillisen koulutuksemme kirkkaimpiin helmiin kuuluvaksi innovaatioksi - kanssa.

Sovittiin sydänkesällä pidettäväksi vielä yksi kokous, mutta se tapahtuu verkossa. Jo vuosien ajan osa kokouksista on pidetty Optima-järjestelmässä, joka on ainakin sihteerin kannalta aivan asiallinen työkalu. Kun kokouskeskustelu dokumentoituu samaan tapaan kuin monilla verkkokeskustelufoorumeilla, on pöytäkirjan laatiminen harvinaisen helppoa.

Päättyvä toimikuntakausi sujui edellisten tapaan erinomaisessa hengessä. Mutta loppuhuipennus oli vailla vertaa: Arto oli järjestänyt kutsuvierasliput Muuramen Riihivuoren laella Aploodi-teatterin esittämään Teuvo - Leevi and the Leavings -musikaaliin.

Suomalaisen musiikkimaailman tunnetuista henkilöistä tehdyt tai heidän musiikkiinsa varaan rakennetut näytelmät ovat kesäteatterimaailmassa olleet suosittuja jo pitkään. Täytyy myöntää, että en ole niistä suuremmin piitannut. Ennen tätä olin nähnyt vain yhden: kotikylässä 1990-luvulla esitetyn Georg Malmsten -aiheisen teoksen.

Teuvon katsomista ei kahta kertaa tarvinnut miettiä. Olen pitänyt nokkahahmoonsa Gösta Sundqvistiin kulminoituvasta Leevi and the Leavingsin musiikista. Aina siitä saakka, kun loppukesällä 1979 "Elämänmeno" soi radiosta jollakin pohjoissuomalaisella huoltoasemalla, jossa isä tankkasi rättikattoista Citroenia palatessamme elämäni ensimmäiseltä Lapin-matkalta. Jos puhutaan pitkän linjan suomalaisista kevyen musiikin tekijöistä, en pysty asettamaan paalupaikalle Sundqvistin rinnalle kuin J. Karjalaisen.

Aploodi-teatterin lavastus oli avantgardea kuin Leevi and the Leavingsin varhaiset syntetisaattorisoundit ikään. Rinteeseen rakennetun sisäkatsomon näyttämölle oli tuotu kymmenkunta 1980-luvulla yleistä autoa, kaikki maalattuna harmaalla pohjamaalilla. Vieruskaverin kanssa tunnistettiin mallit. Kiistakysymyksissä Heikki oli oikeassa Ford-mallien kohdalla, minä taas Polski-Fiat-Moskvits-kiistan suhteen. Saab ja Talbot puuttuivat - nuo kahdeksankymmenlukulaisista kahdeksankymmenlukulaisimmat Suomen maanteiden kestävät kulkijat.

Sundqvistin monitaiteellisuudesta johtuen odotin aluksi musikaalista jotakin erilaista. Näyttämöllä ei esitetty Koe-eläinpuisto-radio-ohjelmaa (peruskoulun alkuvuosien äidinkielenopetuksen myötä syntyy hauskoja yhdyssanoja). Ehkä viimeinkin, 10 vuotta taiteilijan kuoleman jälkeen tajusin, että Leevi and the Leavings, Gösta Sundqvist ja Koe-eläinpuisto eivät olleet sama kulttuuri-ilmiö. Tai no, tuntuivathan ensimmäiset Koe-eläinpuiston lähetykset silloin aikanaan melko groteskeilta kauniisiin melodioihin verrattuna.

Päähenkilö Teuvo on elämänmenon häviäjä lähes loppukohtaukseen saakka. Pikitiellä rekkaa päin törmäämisen jälkeen sairaalasta löytyy kumppani. Hetken nautitaan kyyhkysestä ja kyykäärmeestä, mutta Laura Jenna Ellinoora Aleksandra Camilla on vahinkolapsi. Kun likipitäen kolme vuotta taloa jo tehty on, hylkäävät kaverit ja appivanhemmat. Tapahtumat johtavat siihen, kun bussipysäkillä kylmissään nähtiin tyttöystävä, joka vilkaistuaan vielä lastenhuoneeseen ulko-oven hiljaa sulkee. Tarinan päättymiselle voisi ennen viimeisiä minuutteja odottaa loppua, mille edes Sundqvistin tuotannosta olisi vaikea löytää vertaistaan, kun pimeä tiekin on jo ajettu. Mutta loppu oli valoisuudessaan yllättävä. En taida pilata yllätystä, jos joku haluaa mennä Keski-Suomeen katsomaan. Musikaalia on esitetty monin paikoin jo aiemmin, mutta tekniikka tekee Riihivuorella esitettävästä loppuhuipennuksesta melkoisen.

Laulut sopivat näytelmän kohtiin iskevästi kuin Koe-eläinpuistossa ikään. Säestävä orkesteri on hyvä. Digihaitari oli kerrassaan mainio - omanlaisensa ja ehkä hyvinkin leevimäinen - idea konseptista, jota vaikkapa J.-M. Jarren laserharppu edustaa. Silti rohkenen olla sitä mieltä, että alkuperäisille kappaleille kunniaa olisi tehnyt myös pari perinteistä syntetisaattoria, sopivasti analogista ja digitaalista äänenmuodostusta yhdistellen.

Aploodi-teatterin näyttelijät ovat mainioita laulajia. Niin paljon kuin Leevi and the Leavingsin musiikista pidänkin, mielestäni aploodilaiset lauloivat jokaisen laulun moninkertaisesti paremmin kuin Sundqvist koskaan. Hän kun ei ollut laulaja-lauluntekijä, vaan lauluntekijä ja siinä vailla vertaansa. Jostain syystä osa näyttelijöistä oli valinnut esiintymistavakseen 1960-70-lukujen laululiikkeestä muistuttavan pönöttävän asennon (minkä Leevi and the Leavingsin loppuhuipennuksen vuosina Ultra Bra toi uudelleen suosioon kenties vielä mietitympänä versiona). Romuautojen katoilla se oli näyttävää, joskaan ei kovin leevimäistä.

Teatteriesityksen valot olivat erinomaiset. Katosta loihdittiin välillä yleisvalaistusta, välillä tunnelmavaloa ja välillä vain autojen tai romuautojen ajovaloja. Kiitos tästäkin, Arto!

Kotiin päin kesäyössä ajellessa alkoi mietityttämään, missä määrin Teuvo - vuoden 1988 hahmo - kuuluu nykypäivään. Luultavasti 2010-luvun nuori mies syrjäytyy eri tavoin. Liikennemerkki ei ojassa lie, koska rallipelissä ne pysyvät kuvaruudun rajoissa. Tai tytöt: kuvaruudun kanssa kai voi tehdä, mitä muuten ei kehtaisi kysyäkään. Syrjäytyneistä pojista kannetaan huolta mediassa, mutta kuka tekee heistä mitään konkreettista? Edes lauluja - ja kenties myöhemmin teatteria?

4 kommenttia:

Esko Peranto kirjoitti...

Matkamiehet kiittää vihdasta ja toivottaa hyvää juhannusta.

Hyvärinen J. kirjoitti...

Kiitos kiittämästä, mukava, että kelpasi!

Veijo Kykkänen kirjoitti...

Juuso, olit Leevi-tarinan muotoillut sellaiseen lentoon, että kanssasi sitä katsomassa olleena, pystyin tarinan kulun näkemään uudelleen. Jatka edelleen ja ainakin vielä toiset kymmenen vuotta blogiasi. Hyvää kesää ja uusia kokemuksia ja kirjoituksia. T: veijo

Hyvärinen J. kirjoitti...

Kiitos Veijo! Yritän jatkaa hommaa ja hyvää kesää myös sinnepäin!