Pitkä muuri

Yhdeksänkymmentäluvulla radiossa kerrottiin, että "Yhden Alivaltiosihteeri-ohjelman aikana Kiinan muuri on jopa 6 000 kilometriä pitkä." Kiinalaiset itse ovat väittäneet, että muuri on ainoa ihmiskäsin tehty rakennelma, joka näkyy avaruuteen. Sittemmin molemmat väitteet on ositettu epätosiksi. Viimeisimpien tutkimusten mukaan muurin pituus on yli 21 000 kilometriä. Viime vuosikymmenellä kiinalaiset taikonautit kävivät katsomassa, että muuri ei näy avaruuteen.

Historiallisesti katsoen ei ole olemassa yhtä Kiinan muuria, vaan lukuisa määrä kahden vuosituhannen aikana rakennettuja linnoitteita Kiinan pohjoisissa osissa. Muurien rakentaminen alkoi itäisen Zhou-dynastian kaudella, niin sanottuna sotivien läänitysvaltioiden aikana (meikäläisen ajanlaskun mukaan 475-221 eKr.), kun lukuisat keskenään riitelevät pienet valtiot tarvitsivat linnoitteita suojaksi toisiltaan ja ei-kiinalaisilta vihollisilta aikoina, joina eli kuuluisan "Sodankäynnin taidon" todellinen tai uskoteltu kirjoittaja kenraali Sunzi. Riitaisista valtioista pisimmän korren veti lopulta Qin massiivisen armeijansa turvin. Qin-dynastia kesti vain puolentoista vuosikymmenen ajan, kun sen hallitsijat ylittivät kansantalouden voimavarat valtavalla rakennusurakalla, jossa entisten pikkuvaltioiden rajamuurit yhdistettiin ja parannettiin yhtenäiseksi, noin 4 500 kilometriä pitkäksi, pohjoisrajaa suojaavaksi linnoitteeksi. Paitsi ensimmäisen varsinaisen Kiinan muurin rakennustöiden alulle panemisesta keisari Qin Shi Huangdi (vallassa 221-210 eKr.) jäi historiaan teettämällä terrakottasotilaiden armeijan suojakseen tuonpuoleisessa.

Sittemmin muuria jatkettiin länteen johtaneen tärkeän kauppareitin, silkkitien, suojaksi. Se linnoitusketju, mitä nykyisin kutsutaan Kiinan muuriksi, on rakennettu Kiinan kukoistuskaudella Ming-dynastian aikana 1300-1600-luvuilla monisatatuhantisen työläisjoukon voimin. Wikipediaankin päätynyt legenda kertoo, että muurin rakennustöissä kuolleet lukuisat työläiset olisi haudattu muuriin. Paikalliset oppaat kumoavat mieluusti väitteen ja aivan järkeenkäyvin perustein: ruumiita ei missään tapauksessa haluttu muurityömaalle mätänemään ja levittämään tauteja, vaan vainajat kuljetettiin kauemmas työläisjoukoista.

Ming-dynastian aikainen kiinalainen rakennustekniikka ja -materiaalit olivat verraten kehittyneitä. Muuri on kestänyt enemmän tai vähemmän hyvin nykypäivään saakka. Murtumaton se ei ollut silloinkaan, kun linnoitteen strateginen merkitys oli suuri. Mongolit tulivat muurista läpi kertaalleen 1200-luvulla, kun Kiina oli jakautunut keskenään kiistelevään pohjoiseen ja eteläiseen osaan. Toisen kerran, 1600-luvulla, mantšut tulivat pohjoisesta muurin läpi, jälleen keskenään kiistelevien kiinalaisten hyvällä avustuksella. Mantšujen Qing-dynastian aikana muuri menetti puolustuksellisen merkityksensä ensin siksi, että valtakuntaan liitettiin kauas muurin taakse pohjoiseen ulottuneita alueita, toiseksi siksi, että Qing-keisarit pitivät tavoitteenaan elää rauhassa pohjoisten kansojen kanssa ja kolmanneksi sodankäynnin luonteen muuttumisen tehtyä muurin kaltaiset linnoitteet vanhanaikaisiksi.

Lomamatkallamme Kiinan muuri oli tarkoitus olla kohokohta ja olikin. "Sauvakävelyä Kiinan muurilla", on näitä matkoja markkinoitu Suomen Ladun kautta jo vuosia. Chengdestä siirryttiin maaseudulle Jinshanlingin kylään. Tapasimme paikallisen pienviljelijän, herra Zhoun, jonka kotiin päästiin vierailulle. Kanoja ja komea kukko tepasteli pihalla, velimies ahkeroi naapurissa unelmansa, majatalon, rakennustyömaalla. Keittiö puuliesineen piharakennuksessa, asuinrakennuksessa olohuone ja makuukamari. Sähköt oli ja litteä televisiokin, arvatenkin kotimainen - sieltähän ne Suomeenkin tulevat. Juokseva vesi hoidettiin pumppaamalla se ensin katolle asennettuun säiliöön ja johtamalla se sieltä edelleen putkia myöten taloon - hyvin yleinen vesihuoltoratkaisu maaseudulla ja jopa pääkaupungin laitamilla. Vaatimaton mutta siisti ja puhdas oli herra Zhoun, hänen vaimonsa ja heidän yhdeksänvuotiaan poikansa koti. Koko vierailun ajan yritin karistaa mielikuvaa rovastista ja ruustinnasta Koskelan torpassa, mutta ei se hyvin onnistunut. Mieluusti lausuin turistikiinalaisen näkemiintoivotuksen: "Zaijian."

Herra Zhou ja toinen paikallisopas, Nancyksi kutsuttu neiti, tulivat mukaan suomalaisryhmän muurivaelluksille. Jinshanlingin iltana käveltiin muurin kunnostamatonta osuutta kohti koillista. Käännyttiin takaisin kohdasta, jossa muuri oli sortunut kulkusuuntaan nähden pystysuoraksi seinämäksi ja johon oli merkitty nuolet ohjaamaan takaisin päin. Kovin paljon kilometrejä ei tainnut matkamittariin kertyä, ja kävelyn jano seuraavalle päivälle jäi.

Jinshanlingin majatalo on rakennettu perinteiseen tyyliin ties milloin - länsimaiselle olisi mennyt täydestä, olisi sen sanottu olevan 1990-luvulta, 1880-luvulta tai vaikka 1770-luvulta. Ennakolta varoiteltiin majoituksen olevan vaatimaton, joten odotimme jotakin 1980-luvun Jugendherberge-tyylin ja seurakunnan leirikeskustyylin risteytymää. Luksustahan majatalo oli odotuksiin verrattuna. Joka huoneessa oli oma WC ja suihku. Televisiokin löytyi, ja kännykkää tai kameran akkua saattoi ladata matka-adapterin kanssa. Ainoa ongelma oli huoneissa leijuva hillitön homeen haju. Ilmeisesti itiöiden torjuntaa varten illallisella oli tarjolla pulloittain mehuisaa ja itse asiassa varsin hyvää paikallista Great wall -punaviiniä. Jinshanlingin majatalo sattui olemaan reissun ainoa paikka, jossa enemmistö vieraista oli ulkomaisia turisteja. Suomalaisryhmän lisäksi paikalla oli itävaltalais-brittiläinen retkikunta, jonka reittisuunnitelmat olivat samankaltaiset omiemme kanssa.

Jinshanlingissä, kuten muuallakin, syötiin hyvin eivätkä ruokajuomatkaan haitanneet seuraavan päivän vaellusta ensin etelään ja sitten itään, kohti Simatain kylää. Alkuosaltaan muuri on entisöityä, mutta muuttuu vähitellen rappeutuneeksi. Meneillään olevien muiden rakennustöiden vuoksi patikointimatkaa ei enää ole mahdollista jatkaa Simataihin saakka. Sallitun reitin viimeisellä vartiotornilla päivysti sotilaspukuinen mies tehtävänään käännyttää kulkijat takaisin. Hän, kuten maaseudun kiinalaiset ylipäätään, ei puhunut kuin omaa äidinkieltään, mutta suostui hymyillen poseeraamaan turistien rinnalla. Kilometrejä päivän taipalelle kertyi ihan mukavasti, melkein huomaamatta kun korkeuserot eivät olleet aivan hurjat ja vauhti maltillinen.

Muurilla suomalaisryhmä kulki yleensä pienemmiksi partioiksi hajautuneena. Kävelyretket oli suunniteltu erinomaisesti niin, että jokainen saattoi kulkea juuri sen matkan kuin hyvältä tuntui. Alkumatka mentiin aina yhdessä ja sopivassa kohdassa sovittiin tapaamispaikka ja hajaannuttiin Saarijärvi-Vantaa-Toijala-partiot tapasivat kulkea kärjessä Turku-partio useimmilla etapeilla mukanaan. Hetkisessä unimaailmasta täyteen vauhtiin ja takaisin kykenevän junioriosaston sisältänyt kymenlaaksolaispartio varmisti selustan.

Simatai oli Ming-kaudella muurin mahdollisesti kriittisin strateginen alue, koska sen kautta avautui tie pääkaupunkiin Beijingiin. Alue linnoitettiin vahvasti. Muurin rinnalle rakennettiin etuvarustus tähystystorneineen. Varsinaisen muurin tornit sijoitettiin korkeintaan kahden nuolenkantaman päähän toisistaan, jolloin vihollisen ei ollut mahdollista lähestyä muuria niin, ettei se olisi joutunut vähintään yhden vartiotornin ampuma-alueelle.

Aikanaan laskeuduttiin muurilta alas, jatkettiin matkaa linja-autolla ja majoituttiin Mutianyun kylässä jälleen "vaatimattomaan" majataloon. Täällä ei haissut edes home. Ainoa häiriötekijä oli joukkue kiinalaisia, jotka illalliselle muutaman kaljalaatikon kannettuaan eivät kuuluneet maan hiljaisiin. Kiinassa näyttää olevan aivan tavanomaista, että ravintolaan mennään omin juomin varustettuina, iso olutpullo kun lähikaupassa maksaa euroiksi muutettuna parinkymmenen sentin verran ja viinapullokin vain euron.

Puolisoni kanssa aloitimme Mutianyun aamun taiji-treenillä majatalon pihalle rakennetun katoksen alla. Kirjaimellisesti kukonlaulun aikaan. Viileä, pilvinen aamu. Vielä nukkuva majatalo ja toiseen suuntaan katsottaessa vuoret ja Pitkä muuri. Kultainen kukko seisoo yhdellä jalalla ja kylässä kiekaisee taas jonkinvärinen. Täytyy sanoa, että siinä oli toistaiseksi hienoin aamutreeni.

Mutianyun alueellamuuri on pääosin restauroitua. Niinpä kävijöitäkin on paljon. Liikkeelle lähdettiin aamuvarhaisella välttääksemme yhtäältä päivän helteen ja toisaalta turistilaumat. Taukopaikalla joukkue taas hajaantui. Osa meistä halusi kivuta muuria pitkin ylös vuorelle, jonka kallioon paljon myöhemmin piirretyt valtaisat kirjoitusmerkit "Nancy" käänsi: "Luottakaa puhemies Maoon". Saarijärvi-Vantaa-Toijala-partiot luottivat puhemieheen ja lähtivät katsomaan sanaa. Monta kertaa takaa kuului villiä huutoa kuin mongolit olisivat olleet hyökkäämässä muurille. Kantaväestön nuoria miehiä sieltä tuli joukoittain juosten ylämäkeen. Moinen toistui usean nuorukaisryhmän verran, ja kummastelimme, mikä on moisen mesoamisen tarkoitus. Ehkä miehuuskoe, jossa tavoitteena olleen vartiotornin nopeimmin saavuttava saa omakseen kylän ainoan tytön (vitsi on itse asiassa varsin mauton: eläkejärjestelmän puuttuminen yhdessä yhden lapsen politiikan kanssa on aiheuttanut Kiinassa romahduttavan demografisen ilmiön, jossa sataa tyttöä kohden syntyy - tai ainakin jää eloon - lähes 120 poikaa).

Päästiin aikanaan puhemiehen kirjoitusten tasalle ja todettiin, että kello on jo liikaa muun joukkueen sovittua tapaamisaikaa ajatellen. Niinpä alaspäin tultiin pikamarssia. Sisu ei antanut periksi köysiradalle, joten loppupätkä, vajaat kaksituhatta porrasaskelmaa, käytännössä juostiin. Linja-auto oli muutenkin jumissa alueelle saapuvan turistiliikenteen puristuksessa, joten meidän yli-innokkaiden muurikävelijöiden kymmenen minuutin myöhästyminen ei haitannut kokonaisaikataulua.