lauantaina, marraskuuta 13, 2010


Minea ja viuluviikari


Viikonloppu alkoi juhlavissa merkeissä Tampere Filharmonian konsertissa. Kauniin seuralaisen treffasin rautatieaseman tungoksessa. Oli tullut kaupunkiin jo aiemmin autolla.

Hävettävän kauan edellisestä live-musiikki-illasta jo onkin. Perjantai-illan ohjelmiston aloitti Forssan miehen, Kalevi Ahon, "Minea". Noin vuosi sitten Minnesotan osavaltio-orkesterilta ensiesityksensä saanut orkesteriteos on silloisen Helsingin Sanomain arvion (ns. korkeakulttuurin saralla Hesarin näkemykset taitavat olla sinivalkoisempia kuin mihin yksikään muu yhteiskunnallinen ajatus 2000-luvulla yltää) mukaan ottanut vaikutteita Afrikasta, Arabiasta ja Etelä-Aasiasta. Voi olla, mutta ei maallikkokuulija tätä maailmanmusiikin ilotulitukseksi nostaisi. Johtuu tietenkin vain "Sinuhe Egyptiläisen" ja orkesteriteoksen yhteisestä nimittäjästä, mutta melko välimerelliseltä kokonaisuus kuulosti.

En syytä Hesaria ylilyönnistä. "Minea" pani miettimään mihin musiikissa tarvitaan metallia, hardrockia, hi-energya, trancea. Toisaalta kulkuneuvojen maailmassa Daciaa tarvitaan, vaikka Mercedeksiäkin tehdään.

Aplodien aikana lavalle asteli mies, jonka voisi hyvin kuvitella tapaavansa jonkin perinteikkään ammattikoulun tekniikan alojen opettajanhuoneessa. Säveltäjä oli itse tullut paikalle. Edellä sanottu luettakoon kunnioitukseksi kumpaakin vertauksen osapuolta kohtaan.

"Minean" jälkeen esitetty Paganinin toinen viulukonsertto kuulosti täytenumerolta. Mestariviuluviikari Ilja Gringolts paganinicoverina oli tietenkin loistava. Mutta itse teos sytytti yhtä vähän kuin monet 1900-luvun viimeisten vuosikymmenten niinsanotut klassikot. Rohkenenko sanoa, mutta virtuoosimaisuus jossakin instrumentissa tuntuu hukkaavan kokonaisnäkemyksen. Paganini kuuluu omassa rajoittuneessa musiikkimaussani samaan halpalaariin kuin Claptonit, Hendrixit ja muut 1900-luvun lopun kitarasankarit.

Illan päätti Beethovenin kolmas sinfonia "Eroica" klassismin ja romantiikan rajamailta. Ohjelmavihko kutsui "Eroicaa" sinfonian historian käänteentekevimmäksi teokseksi ja musiikillisen humanismin valonkantajaksi. Hieno teos, mutta subjektivistisen näkemyksen mukaan illan turnauksessa Suomi päihitti paitsi Italian myös Saksan (joskin, kuten musiikin historiasta tiedetään, viimeisessä matsissa oli vieraiden tekijämies paria vuotta ennen suoritusta siirtynyt paralympiapuolelle).

Jos alkuillan mestariteoksen säveltäjä ei olemuksellaan kohahduttanut - teoksellaan sitäkin enemmän - konsertin kapellimestari Hannu Lintu oli esiintymisessään toista maata. Liikkuminen voi hakea käytännöllisyyden ja kauneuden yhdistettyä ääripäätä, kuten taijissa. Tai yksinomaan kauneutta, kuten tanssissa. Mutta Lintu osoitti, että myös aivan eri tavalla voi tuoda esiin liikkeen näyttävyyden. Ei ihme, että lopuksi kapellimestari kutsuttiin taputuksin neljästi uudelleen sisään.

Kun auto oli matkassa, ei paluujunan kanssa tarvinnut kiirehtiä. Kotimatkalla poikettiin iltapalalla Pirkanhovissa. Huoltoasema ei sijaitse monen kilometrin päässä kotoa, mutta mietimme, miten monta vuotta on, kun on viimeksi käyty. Seinäjokelaisperäisen pikaruokaketjun myymä kasvikunnan tarjonnasta valmistettu hampurilainen maistui melkeinpä päihittävän naantalilaisperäisen ketjun vastaavan tuotteen.

Liittokokous


Lauantaipäivä meni luottamustehtävissä Rautatiemuseoiden ja -harrastajien liiton syyskokouksessa Hyvinkäällä. Toijalalla on pienuudestamme huolimatta se erikoinen asema, että koska Veturimuseota ylläpitävät kaupunki ja Museoveturiseura yhdessä (eikä kummallakaan osapuolella ole sen paremmin mahdollisuutta kuin intressiäkään vastata yksin vuokra-alueesta ja -kiinteistöstä, muutaman sadan tonnin painoisesta "irtaimesta" omaisuudesta tai museon kesäisestä avoinnapidostakaan), meillä on liitossa kaksi edustajaa: yksi Museoveturiseuran ja yksi kaupungin puolesta. Jälkimmäistä on viime vuosina hyvin harvoin käytetty, mutta kun kokouskutsun saavuttua en ollut merkannut lauantaipäivää kalenterissani muuhun varatuksi, pyysin valtakirjan kaupungin sivistystoimenjohtajalta.

Matka sujui jutellessa, kun oltiin onnistuttu hankkimaan Markon kanssa liput samasta IC 86:n vaunuosastosta.

Syyskokous pidettiin perinteiseen tapaan Suomen Rautatiemuseossa Hyvinkäällä. Jossakin kohdassa pääsin leikkimään vanhaamiestä ja muistamaan, miten melko tarkalleen kaksikymmentä vuotta sitten liiton edeltäjä, neuvottelukunta, perustettiin Toijalan rautatieaseman neuvotteluhuoneessa (nykyisin eri koulutusorganisaatioiden ahkerasti suosimassa yksityisessä vuokratilassa).

Jos kaksikymmentä vuotta sitten museo-, nostalgia-, perinne- tai millä nimellä sitä halutaankaan kutsua - rautatieliikenne oli vain väljästi säädeltyä ja kentän keskitettyä huomiota haettiin perinteiseen museotoimintaan, on nykypäivän tilanne täysin erilainen. Viranomaisyhteistyö liikennöinnin mahdollistamiseksi on oleellisin osa liiton toimintaa. Esitys muuttaa liiton nimi Rautatiemuseoiden ja -harrastajien liitosta Rautatiemuseoiden ja -museoliikennöitsijöiden liitoksi sai paljon kannatusta. Samoin esitys, jossa liikennöinti jollakin suomen kielen sallimalla keinolla nostettaisiin ennen museoita.

Vapaassa keskustelussa kuultiin tarkka selonteko Pasilan veturitallilla elokuun lopussa tapahtuneesta veturin seinänläpiajosta. Itse läpiajo, aikanaan yleinen tapaturma VR:llä, ei ollut paha, mutta jälkiseurauksia sanoisin asianosaisten kannalta kohtuuttomiksi.

Paluumatkalla Eskon kyydissä piti päästä Riihimäelle, josta IC- junaan. En päässyt sinne, vaan kotipihaan saakka. Suurkiitokset! Matkalla oli ajatus poiketa Panssarimuseolla kahvilla. Portista päästiin sisään, mutta paikka oli jo kiinni. Iskhmetin kebabit sen sijaan nautittiin.

Olin jo menossa saunaa lämmittämään, kun kännykkään oli tullut puhelu erikoisesta numerosta. Soitin takaisin. Eskohan se siellä. Kertoi olevansa edelleen Toijalassa, EFi nro 22374:ssä ja soittavansa lankapuhelimesta VR:n linjalta. Se lankapuhelinlinja, joka historian peruja, ja kun ilmaiseksi saatiin, otettiin museon lipunmyyntivaunuun joskus 1980-luvulla? Se, jonka siirtotienä toimi lähinnä ratojen varsia seuraillut avojohtolinja? Connecting people on hieno juttu, mutta en taida kehdata edes kysyä, mitä yhdistyksemme puheenjohtaja on vaunuun rakennellut ;)

Ei kommentteja: