sunnuntaina, heinäkuuta 26, 2009


Viikonloppu messuamassa


Viikonloppu on mennyt tehdessä täysiä päiviä leipätyölle. Ei tosin tavanomaisissa merkeissä, vaan esittelemässä ammattikouluopiskelijoiden rakentamaa taloa Valkeakosken asuntomessuilla. Pääsen helpolla, koska mukana on talonrakennusprojektissa mukana olleita opiskelijoita. Lieneekö syynä ulkoinen olemukseni vai mikä, mutta minulle on tiuhaan tahtiin esitetty rakennusammattilaiselle suunnattuja kysymyksiä (todennäköisesti minun ajatellaan asiayhteyden puolesta olevan rakennustekniikan opettaja). Moniin kysymyksiin voisi kai vastata tyyliin: "Juu, yläpohjat on tosiaan tehty kuustuumasesta fiporexista ja saumattu kiilto-viisviitosella kahteen kertaan ja välissä on sellupuhalteet". Onneksi kysymykset voi ohjata nuorille asiantuntijoille. Aikuinen henkilökunnan edustaja tarvitaan paikalle jo lainsäädännöllisistä syistä, ja minulle sopii hyvin rooli toivottaa kävijöitä ovella tervetulleeksi ja rupatella vaikkapa kateviljelyn hyödyistä.

Kuten ammattimaisilla isoilla messuilla tapana on, järjestäjä ei ole millään tapaa rohkaissut – päinvastoin – jakamaan esitemateriaalia kävijöille käteen. Vastentahtoinen esitteen ottaminen kun tahtoo lisätä roskaa ei-toivotuissa paikoissa. Asia on havaittu monia kertaluokkia pienemmillä harrastemessuillakin. Sikälikin pääsee helpolla, kun ei tarvitse kuin aika ajoin tarkistaa, että esitteitä on saatavilla riittävästi.



Muihin messutaloihin en ole ehtinyt juurikaan tutustua. Mutta todettava on, että ainakin päällisin puolin aika harvassa asuisin mielelläni. Valkeakoskella ei - ajan henkeen soveltuvasti - tarjota ehkä niin paljon pilvilinnoja kuin joillakin aiemmilla messuilla tällä vuosikymmenellä. Siltikään en osaisi ajatella pitäväni elämästä akvaariossa, eli lattiasta korkealle kattoon nousevista ikkunoista – varsinkin kun naapuri on monesti rivitalomaisella etäisyydellä. Toinen asia on helppo sanoa tässä iässä, mutta en pidä myöskään yksitasoratkaisuista (toki puolisollani ja minulla on tarkoitus säilyttää portaikkojen edellyttämä liikkuvuus pitkälle vanhuuden päiviin). Nykyinen kotimme jää neliömetreissä monelle asuntomessutalolle, mutta mahdollisuus siirtyä kolmen kerroksen välillä luo tunteen runsaasta käytettävissä olevasta tilasta toisin kuin laajoissakin yksikerroksisissa taloissa. Sen sijaan uusista lämmitysratkaisuista olisi otettavissa paljon oppia.

Ei kommentteja: