maanantaina, lokakuuta 01, 2007


Syksyn ukkospäivä


Lokakuu alkoi ukkosella pian aamuviiden ja herätyskellon soiton jälkeen. Ehdin pidemmän kautta kiertävään mutta aiemmin perillä olevaan linja-autoon. Tämä auto kerää koululaiset ja muutaman työläisen isompien peltojen laidoilta tehtaanpiippujen juurelle. Moni ammattikoululainenkin on oppinut käyttämään tätä vuoroa vartin myöhemmin lähtevän, yleensä täyteen ahdetuksi tulevan, sijasta. Hevosvoimista puhuivat nämäkin. Yksi kertoi toiselle, miten aamuviideltä oli mennyt hakemaan niitä haasta talliin, mutta että hevosvoimat olisivat viihtyneet mieluummin suihkussa.

Koulutuksen viranomaistehtäviä hoidettiin tällä kertaa täältä Vanajan-Hämeestä. Vaikka useimmiten kokoonnummekin Helsingissä, eivät maakunnatkaan vieraiksi jää ja hyvä niin. Työnkuvassani ovat viime viikkoina korostuneet aivan muut kuin ATK-asiat. Sikäli oli ihan mukavaa vaihtelua viritellä kokousta varten langatonta lähiverkkoa ja dataprojektoria.

Viime viikon Mikro-PC-lehtikin tuli luettua vasta tänä iltana. Parasta antia taisi tällä kertaa olla "Säikeitä ja ytimiä" -jutun kuva, jossa lehden toimituksen väki (tosin yksi henkilö liian vähän) ja yksi PC on ryhmitelty Rembrandt van Rijnin tunnetun "Tohtori Tulpin anatomian luento" -taulun mukaan. Kuva oli paitsi hauska myös hyvin tehty. Kuka vielä kehtaa väittää, että ATK-väki olisi tosikkomaista ja yleissivistymätöntä?

Ei uaamun kkonen ilmaa juurikaan viilentänyt. Iltalenkillä tuli yhä hiki. Olisi saattanut tarjeta T-paidalla, kuten muistaakseni vuosi sitten lokakuussakin.

Ei kommentteja: