sunnuntaina, huhtikuuta 18, 2004

Sekalaista


Kevään haravointiurakka on takana päin. Haravanvarressa roikkujalle näyttäytyvä nopeaa mutkaista asfalttiajoa suosiva seututie tarjoaa paljon silmänruokaa kauniina pyhäpäivinä. Teinivuosieni unelmia on vielä kiitettävästi liikenteessä. Lieneekö olemukseltaan kahdeksankymmenlukulaisempaa kulkuneuvoa olemassakaan? Tai no, ehkä valkoinen pikkupösö tai Lancia Delta silloisen rallin maailmanmestaruussarjan B-ryhmästä lainatuilla aerodynaamisilla vimpaimilla varustettuna. Enää niitä ei juuri näy.

Päätimme palkita itsemme haravointityöstä pizzalla. Kevätsunnuntai oli maahanmuuttajien ylläpitämässä By appointment to their excellence the railway enthusiasts -pizzeriassa mitä vilkkain. Seisovia silmiä ja eilen nautittujen alkoholijuomien tuoksahduksia. SuSEn sisilisko oli Adidaiden joukossa kotonaan. Nuorukaisella oli kaulassa hopeinen vaakunaleijona ja neidollaan risti. Oma isänmaallinen heraldiikkakissani koristi työväenaatteenpunaista lippalakkia. Ovatkohan muuten lakin alunperin metsästykseen suunnitelleet tulleet ajatelleeksi, miten tervehenkinen symboliikka siihen sisältyy? Muuan nuorimies ei ollut malttanut riisua lakkiaan saatuaan kebabannoksen eteensä. Daaminsa ilme oli sen näköinen, että asiasta taidettiin keskustella kotona. Toivottavasti keskusteltiin.

Asiat ovat järjestäneet itseään hyvään kuntoon ensi viikonlopun kesäkauden aloituskeikkaa ajatellen. Kulkuvälineiden hovitoimittaja on lupaillut järjestää varsinaisen namupalan keväiseen kruisailuun, ja äskettäin Ilkka soitti hommanneensa perjantain vapaaksi hyville harrasteille.

Veli Panu, mitenhän tämän nyt sanoisi, mutta jos sitten kuitenkin se toinen kotimainen kieli :-)

Lännen Lokarille kiitokset selvennyksestä plagiointikysymykseen. Kuten jo Alivaltiosihteeri aikanaan sanoi, harjoitus tekee varkaan, tilaisuus mestarin. Vakavasti puhuen en lainkaan epäile, etteikö ammattikoulussa voitaisi harjoittaa plagiointia samalla tavalla kuin korkeakouluissa, jos se opintosuoritusten luonteen kannalta olisi mahdollista.

Jokunen päivä sitten kirjoittamani yritelmä Tammelantorin maisemista ei tee ympäristölle täyttä oikeutta. On myös tukahduttavan kuuma kesäkuu ja korkealla vanhan tehtaan kadulle päin avoimet ikkunat.

Ei kommentteja: