perjantaina, huhtikuuta 30, 2004

Klara vappen


Eilisen otsikon pohjalta: jos vapun kunniaksi joisin liikaa viinaa, voisin vastoin tapojani ryhtyä pyydettäessä vaikka laulamaan. Jos pitäisi laulaa marssilaulu, osaisin tasan kaksi. Toinen on heimoaatehenkinen "Kaunis Karjala". Toinen alkaa näin:

Köyhä Suomen kansa katkoo kahleitansa.
Kärsimysten malja se jo kukkuroillaan on.
Raakaa sortovaltaa vastaan
nostaa maasta, armeijastaan
jalon kansan parhaat pojat taistelohon.


Työväenjuhlan aattona tehdaskaupungin ihmiset olivat kiukkuisia. Marketin kassalla edellä ollut perheostosten tekijä juuttui juttelemaan kassanhoitajan kanssa. Hän tyhjensi kärryistään vain puolet hihnalle ja kuittasi ne luottokortilleen. Huomasi yhtäkkiä, että toinen puoli oli yhä kärryissä. Olin rohjennut laskea omat ostokseni hihnalle asianmukaisen erotinmerkin perään. Rouva heitti vihaisesti ostokseni hihnan perille ja latoi omansa tilalle. Sitten varttunut rouvashenkilö kiilasi eteen todeten hänellä olevan niin vähän ostoksia. Hän oli oikeassa. Hänellä oli voipaketti. Minulla serpentiinirulla ja hammastahnatuubi. Vappuriemua.

Sairaalanmäellä tuoksui havupuu. Vaaleaksi rapattu sairaala on kuin luonnonlain mukaan aina rakennettu liuskekivin koristellun kivijalan päälle mäntyjä kasvavalle mäelle. Kuin saman ajan koulut ja muut yhteisen hyvän laitokset. Tulevaisuususkon aikakauden monumentti järjen ja terveyden voitolle, yksi monien joukossa.

En juo liikaa viinaa enkä laula marssilauluja. Mutta puhaltelimme ilmapalloja ja ripustimme serpentiinejä, viimeksimainittuja varsinkin Vilma-kissan iloksi. Kohta poksautetaan halpa kuohuviini. Iloista työväen ja ylioppilaiden (onko heillä jotain eroa keskenään?) juhlaa kaikille!

Ei kommentteja: