perjantaina, huhtikuuta 23, 2004

Perjantai vapaalla pääkaupungissa


Vapaapäivä kului mukavasti teknisten harrasteiden messuilla Helsingissä. Tai pienoismallimessuiksi noita taas nykyään nimitetään. Tästä on ehtinyt tulla perinteinen keväänmerkki.

Mitäpä tuosta erityistä kerrottavaa? Pienoisrautatiekerhon Löylymäki-rata oli taas kerran kukkulan kuningas ainakin oman hyvin subjektiivisen arvioni mukaan. Muovimalleissa, erityisesti sotilasaiheisissa dioraamoissa, näkyi joltistakin väsähtämistä. Toki laadukasta, mutta jonnekin vuosikymmenen takaisiin aikoihin verrattuna melko vähän eikä kovinkaan paljon uutta. Uutuuksina tosin erilaisiin scifi- tai fantasiamaailmoihin sijoittuva muovimallikalusto jatkoi esiinmarssiaan perinteisten toisen maailmansodan mallien kustannuksella. Vaikea sanoa, oliko pääsylippujen hintataso kohdallaan, mutta minusta kymmenen ja kuuden euron hinnat tuntuivat korkeilta.

Hajahuomioita: Lainattu kaunis tila-auto oli moottoritiellä mukava ajettava, mutta vakionopeussäätimeen oli tottumattoman vaikea ihastua. Bensiinirosvoltakin vaikutti. MacDonalds paitsi riistää, myy ikävämmän makuista roskaruokaa kuin vastaava turkulaisperäinen etnoruokalaketju. Kahviin on taas pääsiäisen jälkeen ehtinyt addiktoitua. Oli nieltävä ylpeytensä ja ostettava puolentoista euron hintainen pieni kupillinen. Ei kai se kallista ole, jos olisi varakas tai hintatasoon muuten tottunut. Matkalukemisinamme ollut Tamppi on tänäkin vuonna taattua tavaraa.

Parasta päivässä oli tietenkin loistava seura. Muutkin uskolliset olivat hankkineet vapaata sorvien äärestä. Ei-pienoismallisuuntautuneet rautatieharrastajat rahoittivat messumatkailunsa ja tulevan kesän toimintaansa pitämällä vaatimatonta pikku kirjan- ja kortinmyyntipistettä Löylymäen katveessa pimeässä nurkassa. Silmäkulmassa toki enemmän pilke kuin senttien kiilto. Samaa toimintaa on tarkoitus jatkaa huomenna. Luvassa on aikainen herätys, joten nyt petiin.

Ei kommentteja: