Tuttua tavaraa

Perjantai-ilta meni vaihteeksi kulttuuriharrasteen parissa, kun puolisoni ja hänen ystävättärensä kanssa käytiin kuulemassa Tampere Filharmonian toivotuimpia klassikoita. Voiko sitten tällaisten pikku makupalojen, monelta osin loppuun jauhettujen, kuuntelua niin kulturelliksi sanoa, on tietysti makuasia. Tykkäsin silti, ja niin näemmä moni muukin. Eikä vähiten siksi, että helsinkiläisten karkottama uusi intendentti juonsi erinomaisesti. Tampere Filharmonia on aina ollut hyvä, mutta uudetkin tuulet, ainakin tällaiset, ovat tervetulleita.

Niin musiikillisesti valveutunut en ole, ettenkö olisi saanut paljon uutta. Selvisi vaikkapa se, että joskus silloin, kun vielä tuli katseltua televisiota, Saint-Saënsin joutsenet mainostivat kahvia. Sibeliuksen Kurki-kohtausta taas olisin ilman käsiohjelman tekstiä arvellut nuoremman Itämeren eteläpuolisen kollegan, Vasksin tai Pärtin, teokseksi. Entisestään vahvistui ajatus, että niin järkimies kuin frankfurtilaisfilosofi Adorno monella tapaa olikin, hän tuomitsi Sibeliuksen en diggaa -sarjaan muutaman yksittäisen teoksen perusteella, vieläpä ulkomusiikillisin perustein.

Lauantaipäivä meni kokousmatkan merkeissä. Suomen Museorautatieliiton syyskokous pidettiin vaihteeksi Lahdessa sikäläisen rautatieharrastusyhdistyksen Topparoikan toimitiloissa kauniin 50-lukulaisen kerrostalon alakerrassa.

Liiton mahtipontinen uusi nimi on yhdistysrekisteriviranomaisen hyvin perustein edellyttämä: vanhan Rautatiemuseoiden ja -harrastajien liiton RMHL:n uudeksi ja vähemmän harrastelijamaiseksi nimeksi esitettiin ensin Museorautatieliittoa, mutta valtionhallinnon virkamieskunta katsoi sen olevan liian lähellä kapearaiteisiin erikoistunutta Museorautatieyhdistystä ja hyvä niin. Nyt asianharrastajilla on nimeäkin myöden valtakunnallinen kattojärjestö.

Kun vielä henkilövalinnoissa Ami lupautui jatkamaan varapuheenjohtajana ja Matti rahastonhoitajana, oli helppoa ryhtyä jatkamaan toiminnantarkastajana.