Moititaanko tällä kertaa keliä, latua vai voitelua?

Lahdessa hiihdettiin neljäskymmenes Finlandia-hiihto. Annoin juhlahiihtoon vaatimattoman panokseni lyhyellä, 32 kilometrin, matkalla. Lyhyen matkan lykkijöitä oli tänä vuonna lähes 850, kenties ennätysmäärä. Nopein oli Tšekin Jan Franc, ja muut mitalisijat menivät Venäjälle. Pitkän, 50 kilometrin matkan kärkikolmikko puolestaan oli täysin suomalainen Kari Variksen ollessa matkan nopein.

Minulla meni matkaan aikaa kolme tuntia ja reilut viisi minuuttia, enemmän kuin parina edellisenä talvena.

En haluaisi uskoa, että ikä vielä tässä vaiheessa hidastaa menoa - varsinkaan kun se ei koskaan ole ollut nopeaa. Harjoituksen puutettakaan ei pitäisi olla: alkutalven hiihtokilometrejä on nyt takana kai enemmän kuin koskaan. Pitää siis selitellä muilla syillä. Kelin moittiminen ei käy päinsä, koska pikkupakkasessa ei ole mitään vikaa. Mutta Finlandia-hiihdon lyhyen matkan kyseessä ollen latujen kunto on helppo valinta syntipukiksi.

En ollut ainoa, jonka mielestä latu oli huonompi kuin viime vuonna. Alkumatkan ladut, jonka lyhytmatkalaiset hiihtävät pitkämatkalaisten perässä, oli yli 3500 suksiparia puurouttanut paikoin olemattomaksi. Side aukesi salvan alle pakkautuvan pöhrylumen vuoksi - tuntuu olevan tyyppivika tässä sidemallissa - ensimmäisen kerran jo viiden kilometrin hiihdon jälkeen, mutta muuten pysyi onneksi kiinni melkein koko matkan.

Puolimatkan vaiheilla selvisi ainakin yksi syy latujen kuntoon. Melko runsaslukuinen maanpuolustushenkinen nuorten miesten joukko oli lähtenyt matkaan paitsi nykyaikaisissa lumipuvuissa myös armeijan käyttämillä leveillä suksilla. Varustus sopi varmasti hyvin heidän toimenkuvaansa, mutta suoraan sanottuna tempaus ei ollut kovin reilu jäljempänä tavallisilla latusuksilla hiihtäviä kohtaan. Kun joukko tuli ohitetuksi, hiihdettävyys parani. Vauhti ei juurikaan. Voimia tullut tuhlatuksi liikaa alkumatkan pyristelyyn.

Huolto pelasi hyvin, kuten aina. Messilässä hörppäsin mukillisen ja Heinsuolla kaksi. Talvi toisensa jälkeen järjestävät tahot saavat aktivoitua hämmästyttävän määrän talkoolaisia huolto- ja muihin tehtäviin.

Voiteluna käytin Startin suosituksen mukaista harrastelijaversiota: luistoksi violettia ja pidoksi peruspohjavoiteen päälle sekaisin punaista tervaa ja synteettistä violettia. Siinäkään ei ollut valittamista, joskin loppumatkasta tuntui, että pieni lisäpito olisi voinut kompensoida väheneviä voimia.

Reitin pakollinen kaatuminen antoi odottaa itseään loppulaskuun, kun ladulle osui yllättäen erittäin huonosti luistava kohta. Ei tullut kolareita eikä kolhuja, ei materiaalivaurioita eikä oikein säikähdystäkään. Mutta mukku kyllä rauhoitti laskemista stadionille. Sitten pikainen suihku väenpaljoudesta pursuilevassa saunatilassa, kotiinviemisiksi hiukan täydennystä suksivoidepakkiin sekä kokoelmaan paikallisen postimerkkikerhon perinteiseen tapaan laatima hiihdon "ensipäiväkuori".

Kuvia hiihdosta.