perjantaina, lokakuuta 26, 2012



Kasirokkia

Illalla pääsin puolisoni ja hänen ystävättärensä kaveriksi Tampere-talolle barokkimusiikkia kuuntelemaan. Suhteeni musiikkiin kuin musiikkiin on täysin fiilispohjaista. Jos pitäisi valita jokin musiikkityyli, mistä diggaa, olisi barokkimusiikki listan kärkipäässä. Elektronisesta, kokeellisestakin, pidän ja toki 80-luvun italosta ja 90-luvun etnosta. Barokkikipaleiden erona uudempiin on se, että huonoja ei ole. On keskitasoa ja siitä ylöspäin. Barokkia edeltävä niin sanottu vanha musiikki menee korvaan, jos mahdollista, vielä sulavammin, mutta tuntemukseni siitä on kovin ohutta.

Tampere Filharmonian barokkiorkesterin ohjelmisto alkoi ranskalaisella dance-musiikilla vajaan 400 vuoden takaa. Jean-Babtiste Lullyn säveltämä baletti "Le burgeois gentilhomme" ei ollut sen enempää tai vähempää kuin "Molièren" eli musiikkikaimansa Jean-Babtiste Poquelinin käsikirjoittama. Kuten 1600-luvun klubien äänimaailmaan kuului, vahva rumpukomppi oli läsnä koko ajan.

G. F. Telemannin "Konsertto huilulle, oboelle ja viola d'amorelle" oli saksalaista laatua tasaisimmillaan. Nykypäivän katsannossa voi olla hankala ajatella, että omana aikanaan Telemann oli isompi nimi kuin itse Bach. Mercedes vai BMW, siinäpä pulma.

Venetsian punapääpappi ei petä. Ajakoot Mersut ja Bemarit radalla kilpaa, Ferrari jättää ne. Kiistelkööt Bach ja Telemann kamarissa taituruudestaan, Vivaldi liruttelee edelle. "Konsertto d-molli viola d'amorelle ja luutulle" oli teknistä taituruutta.

Lopuksi palattiin Ranskaan. Sokerina pohjalla oli itselleni aiemmin täysin tuntematon nimi Louis-Gabriel Guillemain. Hermoheikko musiikkinero, jonka kohtalon ovat kokeneet sittemmin Jim Morrisonin ja Kurt Cobainin kaltaiset möchtegernit (tuota maist. Höglundin kauan sitten blogimaailmassa lanseeraamaa sanaa on yhä vaikea vastustaa).

Barokkiorkesteria, toisin kuin sinfoniaorkesteria, johdetaan konkreettisesti edestä eli johtaja on itse yksi sooloinstrumentalisteista. Nokkanaisena soitti vanhemman musiikin taituri, Stavangerin yliopiston kamarimusiikin professori Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch. Luvatta sanoen viulumestarin olemus toi mieleen Soininvaaran dekkarien sankarittaren Gilmartinin.

Luuttua ja barokkikitaraa näppäili toinen vanhemman musiikin kova nimi, Eero Palviainen. Mies, joka rakentaa itse omat soittimensa.

Ei kommentteja: